Kolumni

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu, Vantaa

Työtön on myös ihminen – vihapuheen on loputtava

Työttömyys ja työttömät ovat jatkuvasti otsikoissa, eivätkä jutut näin työttömän näkökulmasta paljon mieltä ylennä.
Suuri joukko ihmisiä, hallitus mukaan lukien, tuntuu kuvittelevan, että työttömät ovat kotonaan passiivisesti makaavia työhaluttomia hylkiöitä. Näitä hylkiöitä pitää kaikin keinoin ”aktivoida”, joten hallitus päätti työttömien haastatteluista kolmen kuukauden välein ja työttömyystuen leikkaamisesta, jos työtön ei ole aktiivinen.

Työttömän aktiivisuudeksi ei lasketa sitä, että työtön etsii töitä satojen tuhansien muiden työttömien kanssa, alati vähenevien avoimien palkkatyöpaikkojen valikoimasta. Aktiivisuudeksi lasketaan se, että työtön saa töitä viideksi päiväksi kolmen kuukauden sisällä. Mistä näitä viiden päivän palkkatyöpaikkoja löytyy? Kuka selviää paperirumbasta ja tukien odottelusta Kelan kanssa nälkään kuolematta ja laskut ajallaan maksaen tuollaisen pienen työrupeaman jälkeen? Kuinka monella työttömällä on rahaa matkustaa haastatteluun kolmen kuukauden välein, kun jokainen euro on tiukalla?

Olisiko vihdoinkin aika ruveta haastattelemaan niitä yritysten rekrytoinneista vastaavia henkilöitä kolmen kuukauden välein ja vaatia selvityksiä a) annetuista lopputileistä b) palkattomista työntekijöistä c) palkattujen työntekijöiden määrästä.  Yrityksen kieltäytyessä haastatteluista siitä seuraisi rahallinen sanktio. Kerätyt varat voidaan käyttää työttömien palkkatukiin.

Työttömyys ei ole työttömän syytä. Työttömän turha juoksuttaminen ja tukien leikkaaminen, eli ostovoiman vähentäminen, ei lisää työpaikkoja.
Työtön haluaa normaalin työpaikan, jonka palkalla tulee toimeen, joutumatta kerjäämään apua pahoin ruuhkautuneesta Kelasta tai sosiaalitoimistosta. Työtön on ihminen ja yksilö.

Kaikenlainen työttömiin kohdistuva syyllistäminen ja vihapuhe on kitkettävä tästä maasta.

Kolumni

Kimmo Kiljunen

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Suomen Senioriliikkeen puheenjohtaja.

Käsitteiden käyttö on valtaa – mihin sote-uudistuksen kieli meitä vie?

Meillä on maakuntahallinnon historian suurin muutos edessä. Hyvää valmistelutyötä tehdään ja keskustelut maakuntahallituksessa ovat olleet palkitsevia.

Minua on kuitenkin huolettanut yksi, perustavaa laatua oleva kysymys. Kuinka päätöksenteko tapahtuu edustuksellisessa demokratiassamme. Poliittisen elimen on aina pidettävä huoli siitä, ettei se menetä otettaan päätöksenteosta ja joudu virkavalmistelun vietäväksi, niin laadukasta kuin jälkimmäinen teknisesti onkin.Meille tätä SOTE-uudistusta ja maakuntastrategiaa esitelleet virkamiehet ovat tehneet huolellista ja asiantuntevaa työtä. On kuitenkin hyvä tiedostaa valmistelun näkökulma. Hallitsevana on yksi, standardiksi vakiintunut lähestymistapa, ja se määrää valmistelun kielen.

Käsitteiden käyttö on valtaa. Esimerkkinä olkoon termi ”heikko huoltosuhde”. Se on poikkeuksellisen huono, jopa ikäihmisiä leimaava sosioekonominen muuttuja, ja kuitenkin niin vahvasti valmistelua ohjaava taustaoletus.

SOTE-uudistuksessa puhumme julkisesta palvelusta. Jatkossa sen tuloksellisuutta mietitään ensi sijassa toiminnan taloudellisuuden ja tehokkuuden kannalta. ”Sosiaalinen liikelaitos”, jo termi viittaa ei-julkiseen palveluun, onnistuu toiminnassaan, jos se onnistuu säästämään.

Talouskuriajattelu on tämän päivän mantra, jota virkakoneisto auliisti tarjoaa.

Onnistumista ei mitata ensi sijassa vaikuttavuuden ja laadun näkökulmasta, tässä tapauksessa ihmisten terveydentilasta, vaan kuvitellaan, että raha on paras konsultti.

Uusimaa, jonka terveystaso on Suomen maakunnista Ahvenanmaan jälkeen paras, on tuotetun palvelun taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta heikoilla. Miksi? Siksi, että esimerkiksi erikoissairaanhoidossa se vastaa valtakunnallisesti erityisen vaikeista potilaista tai harjoittaa kliinisen toiminnan ohella koulutusta ja tutkimustyötä.

Nyt meille kerrotaan, että jatkossa, SOTE-uudistuksen jälkeen sosiaalisen liikelaitoksen johdon tuloksellisuutta mitataan ensi sijassa taloustehokkuuden näkökulmasta. Toiminto siis tulee olemaan kilpailukykyistä ja onnistunutta, kunhan vähennetään tutkimuksen, koulutuksen ja erityishoidon osuutta.

Tätäkö me poliitikot haluamme?

On erikoista, että Uusimaa, joka sosiaalisilta hyvinvointi-indikaattoreiltaan on Euroopan 257 alueesta seitsemänneksi paras, valitsee itselleen strategiseksi tunnuksekseen ”Rohkea uudistuja”. Eikö parempi tavoite olisi ”Rohkea tasonsa säilyttäjä”?

Me puhumme liiaksi ”hallitusta rakennemuutoksesta”, ”arvojohtamisesta”, ”rohkeasta uudistumisesta” jne. avaamatta mikä on arvojen, muutoksen tai uudistumisen sisältö. Tällä kertaa me sisällön tiedämme. Kyse on sosiaali ja terveyspalvelujen sopeuttamisesta palvelumarkkinoihin. Meille jätetään pohdittavaksi vain tuon Suomen historian merkittävimmän yksityistämisprosessin hallittu toteuttaminen.

Tämä lähestymistapa jättää vähän tilaa sellaiselle näkökulmalle, joka kyseenalaistaa julkisen palvelun markkinaehtoistamisen. Ei ideologisista, vaan palvelun yhdenvertaisen saavutettavuuden ja vaikuttavuuden syistä. Jokaisen terveys on yhtä arvokas.

Suomessa on kansainvälisissä vertailuissa yksi maailman laadukkaimmista (ja myös kustannustehokkaimmista) terveydenhuoltojärjestelmistä. Nyt olemme kuitenkin ”rohkeasti uudistumassa”. Mihin suuntaan? Sellaisiin markkinaehtoisiin järjestelyihin, joista muut haluavat pois, ja ovat vain ihaillen katsoneet maailman laadukkainta palvelumallia, pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Tätä me taas olemme nyt ”rohkeasti” purkamassa.

Pelkoni on, että otamme vakavaa taka-askelta – ja kuorrutamme tekomme taloushallinnonkielellä ”tulosjohtamisesta” ja ”tehokkuudesta”, ellemme sitten eufemismilla ”valinnanvapaus”. Se, mistä me poliitikot nyt valmistelukoneiston ohjeistamana keskustelemme, on, kuinka hallitusti tämä julkisen palvelujärjestelmän purku tehdään.

Palvelun järjestäjä ja tuottaja halutaan erottaa, jotta yksityinen, markkinaehtoinen tuotantomalli voi asteittain vallata julkisen (verovaroin subventoidun) palvelun. Tällöin ei edes pohdita, mitä julkinen hyödyke tai julkinen palvelu käsitteellisesti tarkoittaa. Miksi tällainen tuotantomalli on koskaan otettu käyttöön? Sen perään haluaisin kysyä.

Jos/kun palvelun järjestäjä ja tuottaja halutaan erottaa toisistaan, niin kuinka ja millä tavoin julkinen, yhteisen vastuun periaate kyettäisiin sosiaali- ja terveyspalveluissa kuitenkin mahdollisimman pitkälle säilyttämään. Tähän liittyviä vaihtoehtoisia malleja haluaisin valmistelukoneiston meille päätöksentekijöille tuottavan.

Iso-Britanniassa ovat kääntämässä kurssia takaisin. Uudelleenarviossa on kyse aiempien julkisten palvelujen nykyisistä kustannuksista ja yhdenvertaisesta saavutettavuudesta. On jouduttu toteamaan, että markkinaehtoisuus ja ”valinnanvapaus” vietiin liian pitkälle. Nyt pohditaan rautateiden, postin ja terveydenhuollon palauttamista julkiseksi palveluksi.

Joudummeko me kantapään kautta kokemaan, että Uusimaa, ”rohkea uudistuja” putoaa seitsemänneltä sijalta sadanneksi Euroopan maakuntien välisessä sosiaalisen hyvinvoinnin indeksivertailussa.

Kimmo Kiljunen

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Suomen Senioriliikkeen puheenjohtaja.

Kolumni

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

Katse kohti tulevaa

Vuosi alkoi vauhdilla. Presidentinvaalit piti monet meistä kiireisinä koko tammikuun. Tilaisuuksia järjestettiin ympäri Suomen ja kampanjaväki oli aktiivisesti liikkeellä. Lopputulos ei valitettavasti vastannut odotuksia, vaikka yllätys se ei ollut.

Presidentinvaalien alla kysymys perinteisten puolueiden tulevaisuudesta on noussut esille useissa medioissa. Osa on jopa povannut, että tämä oli perinteisten puolueiden lopun alku. Minä en allekirjoita tätä väitettä, sillä tammikuussa käydyt presidentinvaalit olivat monella tapaa erilaiset kuin aiemmat vaalit.

Kansalaiset olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä istuvaan presidenttiin, mikä ilmeni hänen vahvasta suosiostaan jo ennen vaaleja. Lisäksi Suomen 100-vuotisjuhlavuosi antoi presidentille positiivista näkyvyyttä tavalla, jollaista ei presidentinvaalien alla koskaan aiemmin ole koettu. Toinen merkittävä tekijä oli nopeasti muuttuva ja epävakaa maailmanpoliittinen tilanne; terrori-iskut Euroopassa ja Pohjoismaissa, Lähi-idän tilanne, pakolaistulvat, Ukrainan tilanne, Pohjois-Korean ohjuskokeet ja Trumpin valinta presidentiksi. Tällaisessa maailmanpoliittisessa myllerryksessä ihmiset kaipaavat vakautta ja turvallisuutta. Presidentti Sauli Niinistö pystyi tarjoamaan ihmisille jatkuvuutta ja häntä onkin syytä onnitella historiallisesta vaalituloksesta.

Demokratiassa on tärkeää, että ihmisillä on aito mahdollisuus vaikuttaa, eli useita ehdokkaita keiden väliltä äänestäjä voi suosikkinsa valita.

Olen todella kiitollinen kaikille presidenttivaaliehdokkaille.

Heidänansiostaan saimme osallistua monipuoliseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Sosialidemokraattina olen erityisen tyytyväinen Tuula Haataisen suoritukseen. Hän nosti esille tärkeitä teemoja, kuten eriarvoisuuden kasvun, Suomen aseviennin kriisialueille ja tyttöjen sekä naisten aseman parantamisen Suomessa ja maailmalla. Ilman Tuulaa nämä teemat olisivat jääneet syrjään.

Kuten saksalainen Eduard Bernstein totesi, tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka. Tämä viisaus pätee erityisen hyvin käytyihin presidentinvaaleihin. Lopputulos oli pettymys miltei kaikille puolueille. Sen sijaan kuljettu matka, eli Tuulan kampanja oli puolestaan raikas tuulahdus tulevaisuuteen katsovasta sosialidemokraattisesta liikkeestä.

Sosialidemokratiaon kansainvälinen kansanliike, jossa arvot yhdistävät ihmisiä.

Olemmeaikoinaan kyenneet rakentamaan maailman parhaan yhteiskuntamallin, eli Pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Nyt meidän on kyettävä vastaamaan uusiin globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja digitalisaatioon. Hyvinvointivaltio 2.0 rakentaminen alkaa nyt ja seuraava ponnistus on lokakuun maakuntavaaleissa. Toivon, että jokainen teistä antaa oman panoksensa sen eteen, että maakuntavaltuustoon saadaan mahdollisimman paljon demareita.

Lopuksi vielä muutama sana maan hallituksen aktiivimallista. Viime viikon perjantaina noin 10 000 kansalaista kokoontui Senaatintorille osoittamaan mieltä maan hallituksen aktiivimallia vastaan. Miten tähän tilanteeseen päädyttiin – taas. Pari vuotta sitten Sipilän hallitus uhkaili palkansaajia ja ammattiyhdistysliikettä pakkolaeilla. Sopimusyhteiskunnan pelastamiseksi ammattiyhdistysliike teki vaikeita päätöksiä ja niin sanottu kilpailukykysopimus saatiin aikaiseksi. Maan hallituksen vaatimuksesta kiky-sopimukseen tuli mukaan julkisen sektorin lomarahaleikkaukset, jotka osoittautuivat hyvin epäoikeudenmukaisiksi. Talous lähti kasvuun, mutta valitettavasti hallitus ei halunnut perua lomarahaleikkauksia, vaikka useat tahot sitä vaativat. Sipiän, Orpon ja Sinisten hallitus oli kuitenkin valmis rikkomaan kilpailukykysopimusta, kun kyseessä oli kaikkein heikoimmassa asemassa olevien rankaiseminen.

Ammattiyhdistysliike ja maan hallitus oli sopinut kilpailukykysopimuksen yhteydessä, että työttömyysturvaan ei tule uusia heikennyksiä. Niin kuitenkin kävi aktiivimallin myötä. Aktiivimalli rankaisee kohtuuttomasti työttömiä ilman, että hänellä itsellä välttämättä on mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Nämä ihmiset ovat jo nyt kaikkein heikoimmassa asemassa meidän yhteiskunnassa ja nyt maan hallitus haluaa polkea heitä vielä lisää. Ei ole oikein, että nykyhallituksen kaikki leikkaukset ja heikennykset ovat kohdistuneet vähävaraisiin, pienipalkkaisiin, lapsiperheisiin, sairaisiin ja yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Samaan aikaan rikkaille annetaan veronkevennyksiä ja toiveita. En voi uskoa, että ihmiset antoivat edellisissä vaaleissa nykyhallitukselle mandaatin tehdä näin kylmää ja epäoikeudenmukaista politiikkaa. Ensi keväänä ihmisillä on taas mahdollisuus päättää millaista politiikkaa Arkadianmäellä tehdään.

Suomen suuntaa on muutettava!

Anette Karlsson

Kolumni

Ulla Kaukola

Kirjoittaja on Vantaan kaupunginvaltuutettu ja OAJ:n valtuutettu

Sivistyksen alasajo jatkuu – lukutaito ei ole enää itsestäänselvyys

Määrittelemme varmasti kaikki sivistyksen hieman eri tavoin, mutta minun mielestäni sivistys on ainakin kasvatuksen ja koulutuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta.

Suomalaisen sivistyksen perusta on koulutusjärjestelmämme sekä hyvä lukutaito.

PISA-tutkimusten mukaan suomalaisten 15-vuotiaiden nuorten lukutaito on heikentynyt kaikissa PISA-tutkimuksissa ja eniten sellaisilla nuorilla, jotka tulevat kaikkein huono-osaisimmista perheistä. Joka kymmenes nuori ei tavoita lukutaidon minimitasoa, kun peruskoulu päättyy. Ammattioppilaitoksissa opettajan pitää lukea suomenkielisille opiskelijoille tehtävänantoja ääneen tallenteiksi, koska opiskelijat eivät enää ymmärrä kirjoitettua tekstiä.

Uskokaa tai älkää, mutta lukutaito ei ole enää yhteiskunnassamme itsestäänselvä asia.

On hienoa, että opetusministerimme on asettanut kansallisen lukutaitofoorumin vastaamaan lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen ja että foorumille annetaan toimintaansa miljoonan euron määräraha. Foorumin tehtävänä on laatia suuntaviivat lasten ja nuorten lukutaidon ja lukemisharrastuksen kehittämiselle. Mutta riittääkö tämä yksi projekti ja miljoona euroa, kun pelkästään tällä hallituskaudella koulutuksesta viedään lähes kolme miljardia?

Sivistystä on myös kielitaito ja toisten kulttuurien ymmärrys, se luo avarakatseisuutta. Totuus on kuitenkin se, että kielivarantomme yksipuolistuu, vaikka maailma ympärillämme kansainvälistyy. Ruotsin kielen pakollisuus yo-kirjoituksissa poistui vuonna 2005. Jotkut halusivat silloin uskoa, että halu opiskella muita kieliä lisääntyisi. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Nuorten kielitaito on yksipuolistunut.

Ylioppilastutkintolautakunnan tilastojen mukaan vuodesta 2007 vuoteen 2016 lähes kaikkien kielien kirjoittaminen on vähentynyt: lyhyen saksan ja ranskan kirjoittaneiden määrä on noin 60 %, pitkän saksan ja keskipitkän ruotsin kirjoittaneiden lähes 70 %.

Uudessa korkeakouluvisiossa tavoitteena on, että vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon. Vuosi sitten Helsingin Yliopisto irtisanoi 370 henkilöä, Aalto 180, Itä-Suomen Yliopisto 55, lista jatkuu. Ammattikorkeakouluista on vuosien 2011 ja 2016 välillä vähennetty työntekijöistä noin 17 prosenttia. Opiskelijat ovat huolissaan, saavatko he ohjausta ja onko kursseilla opettajia. Jos nuorten osaamisen tasoa halutaan nostaa, korkeakoulujen henkilöstökehitys ei voi jatkua tällaisena.

Sivistys ei synny projekteissa, juhlapuheissa eikä yksittäisissä kärkihankkeissa, vaan pitkäjänteisellä systemaattisella työllä. Sen tekemiseen tarvitaan rahaa, opetusta ja opettajia kaikilla asteilla varhaiskasvatuksesta yliopistoihin.

Ulla Kaukola

Vantaan kaupunginvaltuutettu, OAJ:n valtuutettu

Kolumni

Tiina Arlin

Mielipide: ”Aktiivimalli” tekee työttömästä rikollisen – kas kun ei pidä löytää yksisarvista tukia saadakseen

Eduskunta äänesti joulukuussa työttömien aktiivimallista. Harva tietysti luulee tämän koskevan itseään. Kuinka moni nykyinen työtön arvasi lopputilin osuvan kohdalleen?

Lyhyesti sanottuna hallitus haluaa leikata työttömän pientä työttömyysturvaa sen takia, ettei kukaan ole palkannut työtöntä henkilöä työhön. Työttömyysturvaa leikataan siis syystä, johon ihminen itse ei voi vaikuttaa.

Työttömyys ei ole Suomen laissa rikos, eikä työtön ole työttömyydestään johtuen rikollinen. Hallitus esittää kuitenkin lakia, joka rankaisee työttömiä pelkästään siksi, että heille ei ole palkkatyötä tarjolla.

Ajatus on järjetön: työttömän on pakko löytää olematonta palkkatyötä saadakseen työttömyyskor­vausta.

Aktiivimalli on ehdollinen tuomio, jonka ehtoja on 500 000 työttömän mahdoton täyttää. Lyhytaikaisiakaan palkkatyöpaikkoja ei ilmesty tyhjästä pelkän rangaistuslain perusteella.

Aktiivimalli on erityisen epä­oikeudenmukainen korkean työttömyyden alueille, ikääntyneille työttömille ja vajaakuntoisille työttömille. Ajatus on järjetön: työttömän on pakko löytää olematonta palkkatyötä saadakseen työttömyyskor­vausta. Kas kun työttömän ei pidä löytää yksisarvista tukia saadakseen.

Aktiivimalli on rangaistusautomaatti, joka sysää työttömiä Kelan toimeentulotukihakemusten byrokratian päättymättömään painajaiseen.

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu, Vantaa

Kolumni

Tiina Arlin

Aktiivimallista äänestettiin tänään – ”Aktiivimalli on ehdollinen tuomio”

Eduskunta äänesti  tänään työttömien niin sanotusta aktiivimallista. Harva tietysti luulee tämän koskevan itseään. Kuinka moni nykyinenkään työtön arvasi lopputilin osuvan kohdalleen?
Lyhyesti sanottuna hallitus haluaa leikata työttömän pientä työttömyysturvaa sen takia, ettei kukaan ole palkannut työtöntä henkilöä työhön! Työttömyysturvaa leikataan siis syystä johon ihminen itse ei voi vaikuttaa.

Työttömyys ei ole Suomen laissa rikos eikä työtön ole työttömyydestään johtuen rikollinen. Hallitus esittää kuitenkin lakia, joka rankaisee työttömiä pelkästään siksi, että heille ei ole palkkatyötä tarjolla.

Aktiivimalli on ehdollinen tuomio, jonka ehtoja on noin puolen miljoonan työttömän mahdoton täyttää.

Lyhytaikaisiakaan palkkatyöpaikkoja ei ilmesty tyhjästä pelkän rangaistuslain perusteella.

Aktiivimalli on erityisen epäoikeudenmukainen korkean työttömyyden alueilla, ikääntyneille työttömille sekä vajaakuntoisille työttömille.

Ajatus on järjetön. Työttömän on pakko löytää olematonta palkkatyötä saadakseen työttömyyskorvausta. Kas kun työttömän ei pidä löytää yksisarvista tukia saadakseen.

Aktiivimalli on rangaistusautomaatti, joka sysää työttömiä Kelan toimeentulotukihakemus byrokratian päättymättömään painajaiseen.

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu, Vantaa