Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Työttömiä kohdellaan kuin paarialuokkaa” – Pro Malinen vaatii tukea, ei nöyryyttämistä

Jorma Malinen vaatii, että budjettiriihestä on löydettävä lisäkeinoja erityisesti työttömien koulutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen perää hallituksen budjettiriihestä keinoja pitkittyvän työttömyyden kääntämiseksi laskuun.

– Sen aiheuttamat inhimilliset seuraukset ja kansantaloudelliset vaikutukset ovat liian kovat sivuutettaviksi, Malinen perustelee.

Työttömyyden keskimääräinen kesto on pidentynyt 20 viikkoa vuodesta 2010. Malinen huomauttaa, ettei tuleville vuosille ennustettu talouskasvu todennäköisesti pura merkittävästi pitkäaikaistyöttömyyttä. Monet uhkaavat päinvastoin syrjäytyä työmarkkinoilta pysyvästi.

Hallituspuolueiden ulostulot eivät lämmitä Malista. Hallitus haluaa hänen mukaansa edistää epävarman matalapalkkatyön lisääntymistä. Ihmisten hyvinvointi ja toimeentulo on toissijaista. Tarjolla olevien avointen työpaikkojen määrä on pieni työttömien määrään nähden. Malinen korostaa, että työttömyysongelma ei näillä keinoin ratkea.

– Pitkäaikaistyöttömiä ei pidä kohdella yhteiskunnan paarialuokkana. Sen sijaan meidän on luotettava ihmisten haluun ja kykyyn kehittää sellaisia valmiuksia ja osaamista, joiden merkitys uudistuvilla työmarkkinoilla kasvaa, hän vaatii.

Koulutuksen laiminlyönti on yksiselitteisesti huonoa talouspolitiikkaa.

Pron mielestä huomio on erityisesti kiinnitettävä koulutusjärjestelmän toimivuuteen ja riittäviin resursseihin.

Lisää aiheesta

– Työttömän saavutettavissa olevan ja työllistymisen kannalta tärkeän koulutuksen laiminlyönti on yksiselitteisesti huonoa talouspolitiikkaa.

Malisen mukaan erityistoimia tarvitaan myös työuran alku- ja loppupäässä olevien työttömien, ja työttömyysuhan alla olevien, tilanteen helpottamiseksi.

– Nuorisotakuun kurjistamisesta on palattava sen kehittämiseen. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria on tuettava palauttamalla etsivällä nuorisotyölle sen vaatimat resurssit. Pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle joutuneille ikääntyneille on mahdollistettava kunniallinen polku eläkkeelle, Malinen summaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE