Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työttömien Keskusjärjestö antaa valtiovarainministeriön ehdotukselle niin ruusuja kuin risuja

Aktiivimallin vastustajat osoittivat mieltään eduskunnan portailla 9. maaliskuuta 2018.

Työttömien Keskusjärjestö kiittää hallitusta budjettiesityksen suunnan muutoksesta. Järjestön mukaan erityisen myönteistä on ymmärrys siitä, että työttömyys on moninaista ja usein vaikeasti hoidettavaa. Muun muassa palkkatuen lisäys järjestöille vastaa tähän tarpeeseen, samoin lisäys työllisyyspoliittisiin hankkeisiin.

Demokraatti

Demokraatti

Työttömien Keskusjärjestö toivoo tiedotteensa mukaan, että hallitus saavuttaisi pikaisesti yksimielisyyden siitä, mitä aktiivimallin purkaminen tarkoittaa ja missä aikataulussa se toteutuu. Nyt viestit aktiivimallin purkamisesta ovat olleet järjestön mukaan ristiriitaisia.

Työttömien Keskusjärjestö on esittänyt työmarkkinatuen nostamista 300 eurolla. Järjestön mukaan nyt ehdotettu 20 euron suuruinen korotus työmarkkinatukeen on lähinnä indeksikorotuksen suuruinen ja riittämätön.

– Julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin varattu määräraha budjettiehdotuksessa on 290 miljoonaa euroa. Tässä olemme edelleen yli 30 miljoonaa euroa vuoden 2018 tasosta jäljessä. TE-toimistojen palvelut tulee turvata ja työttömien yksilöllinen palvelutarve on huomioitava. Keskusjärjestö kaipaa selkeää kirjausta myös työttömien työkykyohjelmasta, järjestö tiedottaa.

– Palkkatuen nostaminen on rohkaiseva alku sille, että Suomi voisi alkaa toteuttaa yhtä kunnianhimoista työllisyyspolitiikkaa kuin esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa tehdään. Mutta matkaa on kurottavana vielä paljon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE