Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työttömien rankaisusta syntymässä uusi taistelu? – kansanedustaja: Raportteja luettavaksi tulee ainakin 17 000 000 vuodessa

SDP:n kansanedustaja, työelämävaliokunnan jäsen Ilmari Nurminen kommentoi Facebook-sivuillaan työttömiä kurittavaa ns. aktiivimallia ja kansalaisaloitetta sen kumoamiseksi.

Nurminen valmisteli sosialidemokraattien vastalauseen valiokuntakäsittelyssä.

“Huolestuttavinta minusta mallissa on, että tästä uhkaa tulla pitkäaikaistyöttömille ja osatyökykyisille ihmisille pysyvät toimeentulon leikkaus ja toisaalta tippuminen uusiin tuloloukkuihin.”

Nurminen muistuttaa samalla, että nyt käsillä olevasta esityksestä lohkottiin toinen puoli, ns. ”aktiivisen työnhaun -esitys” pois. Sen on Nurmisen käsityksen mukaan tarkoitus tulla keväällä.

“Kysyin asiasta viime kyselytunnilla, mutta en saanut vastausta. Harmi. Tämän aktiivimalli 2. valmistelu on lähtenyt siitä, että tämän samaisen kolmen kuukauden aikana työttömän on myös haettava vähintään 12 työpaikkaa, robotin tekemiin työtarjouksiin on vastattava ja viikottain on raportoitava työnhaun edistymisestä. Maakunta osoittaa julkisesta paikasta tietokoneen työttömälle. Työpaikkahaun laiminlyönti aiheuttaa karenssin ja viikoittaisen raportoinnin laiminlyönti katkaisee työnhaun ja vie työttömyysturvan kokonaan. On arvioitu, että raportteja luettavaksi tulee ainakin 17 miljoonaa vuodessa.”

Nurminen sanookin, että etukäteen vaikuttaminen on parempi kuin jälkikäteen, ja siksi se pitäisi saada torpattua jo nyt.

“Hallitus on kohdistanut työttömiin jo monenlaisia leikkauksia: aktiivimallin lisäksi työttömyysturvan 100pv leikkaus, työssäkäyntivelvotteiden laajentaminen, kiky-sopimus kuin indeksijäädytykset. Näiden äärellä jatketaan taas valiokunnassa vuoden vaihteen jälkeen. Ja joku vielä pohtii, että äänestämisellä ei ole merkitystä? Kyllä on.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE