Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työttömyysturvaan lisää keppiä – HS: Hallitus kaavailee isoja muutoksia

Työnhakuun kaavaillaan hakemusrumbaa.

Hallitus kaavailee työttömyysturvaan isoja muutoksia, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden tietojen mukaan työttömän pitäisi jatkossa hakea kolmen kuukauden aikana vähintään kahtatoista työpaikkaa. Jos työtön ei näin tekisi, hän menettäisi työttömyyskorvauksensa 60 päiväksi.

Hakemuksia pitäisi siis tehdä keskimäärin yksi viikossa. Jos työtön ei näin tekisi, hän menettäisi työttömyyskorvauksensa 60 päiväksi.

Helsingin Sanomien mukaan hallitus aikoo julkaista asiaa koskevan lakiesityksen perjantaina ja lain olisi tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alusta.

Työttömälle tulisi myös velvollisuus ilmoittaa työvoimaviranomaisten verkkopalvelussa omasta aktiivisuudestaan vähintään kerran viikossa. Jos raportteja ei tulisi, aktiivinen työnhaku voitaisiin katsoa päättyneeksi.

Helsingin Sanomien mukaan työmarkkinajärjestöt pitävät uudistusta monella tapaa ongelmallisena ja myös hölmönä.

Edessä voi olla myös se, että työnantajat kyllästyvät valtaviin hakijamääriin ja hakevat jatkossa työntekijänsä muualta kuin työvoimaviranomaisen kautta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE