Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Työttömyysturvan uudistukset vaativat korjaamista” – SDP jätti eriävän mielipiteen

SDP:n työ- ja tasa-arvovaliokunnan ryhmä jätti tänään – äänestysten jälkeen – eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon budjettikehyksestä. Lausunto koski siis valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2018–2021. Eriävään mielipiteeseen yhtyi vihreiden edustaja.

Suomen talous on vuosia kestäneen vaikean tilanteen jälkeen kääntynyt kasvu-uralle.  Kansanedustajat Tarja Filatov, Merja Mäkisalo-Ropponen ja Ilmari Nurminen arvioivat, että työllisyyden paraneminen perustuu pääosin kansainväliseen kasvuun ja työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaan kilpailukykysopimukseen.

Kansanedustajien mielestä työllisyyden hoidon aktiivimalli asettaa työttömät eriarvoiseen asemaan.

– Suunnitteilla olevissa työttömyysturvaa koskevissa ratkaisuissa on työttömiä syyllistävä sävy. Niissä asetetaan työttömälle velvollisuuksia, joiden täyttäminen ei ole työttömän itsensä vallassa, valiokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov arvostelee.

Hänen mielestään norminpurku ei koske työttömiä vaan hallitus lisää heidän arkeensa velvoitteita ja valvontaa.

– Aktivointi sinänsä on hyvä asia, mutta lausunnolla oleva malli ei huomioi työttömien erilaisia tilanteita ja toimintakykyä. Se saattaa johtaa tilanteeseen, jossa juuri heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukea leikataan.

Filatov epäilee, että työnhaun viikoittaiseen raportointiin velvoittava malli saattaa johtaa syrjäytymiseen ja syventää sitä. Malli voi pudottaa ihmisiä herkästi toimeentulotuelle entistä syvempiin kannustin- ja byrokratialoukkuihin.

Lisää aiheesta

– Tämä ei paranna työllistymisen edellytyksiä eikä ihmisten hyvinvointia. Päinvastoin, se saattaa johtaa työvoimasta poistumiseen.

On yksisilmäistä kuvitella, että vaikeimmassa asemassa olevat työllistyvät yrityksiin.

Sosialidemokraattien mielestä työvoimapolitiikassa on siirrytty kohti palkatonta kuntouttavaa työtoimintaa tehokkaampien aktiivitoimien kustannuksella.

– On aivan oikein, että palkkatuella yritetään työllistää yrityksiin mahdollisimman monta ihmistä, koska sitä kautta työllistytään paremmin avoimille työmarkkinoille. Mutta on yksisilmäistä kuvitella, että vaikeimmassa asemassa olevat työllistyvät yrityksiin, Ilmari Nurminen korostaa.

Palkkatukea on viime vuosina ohjattu yhä enemmän yhdistysten sijasta yrityksiin. Nurmisen mukaan tämä on johtanut siihen, että yhdistyksille suunnatut palkkatukimäärärahat ovat monissa paikoissa jo loppuneet.

– Kuitenkin yhdistykset ja säätiöt tarjoavat työllistämispalvelua erityisesti niille työttömille, jotka tarvitsevat työllistyäkseen erityistä tukea ja henkilökohtaista ohjausta. Tästä ei siksi ole varaa säästää.

Demarikansanedustajien mielestä haastattelut, liikkuvuusavustus ja työttömyysturvan käyttö yrittäjyyden tukena sekä päivähoitomaksujen alennus lisäävät työllisyyttä.

Koko valiokunta pitää hyvinä puoliväliriihessä tehtyjä linjauksia työttömien alueellisen liikkuvuuden tukemisesta. Liikkuvuutta edistää toimiva julkinen liikenne.

– Hallituksen leikkaukset julkisesti tuettuun liikenteeseen kuitenkin heikentävät työvoiman liikkuvuutta, Merja Mäkisalo-Ropponen huomauttaa.

Hän kannattaa kuitenkin hallituksen suunnittelemaa työttömyysturvan aktiivikäyttöä, joka tukee joustavasti yrittäjyyttä.

– Se helpottaa monilla aloilla uuden työpolun löytymistä ja kannustaa kokeilemaan yrittäjänä toimimista, Mäkisalo-Ropponen iloitsee hallituksen askelista kohti SDP:n lähes kaksi vuotta sitten esittämää nk. Rinteen seteli-mallia.

Ryhmän mielestä työllisyyden kehittymisen kannalta on oleellista kannustinloukkujen vähentäminen, koska pitkäaikaistyöttömien ja yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on edelleen suuri. Lisäksi päivähoitojärjestelmän kokonaisuudistus on tarpeen, jotta lastenhoidon kustannusten työssäkäyville perheille aiheuttamat kannustavuusongelmat voidaan purkaa ja työllisyyttä vahvistaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE