Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Työväen Akatemia antoi vankat eväät elämään – ”Akatemia avarsi koko maailmani”

Kari Hulkko
Tampereelta lähdetään viikonloppuna Työväen Akatemian Toveripäiville Kauniaisiin.

Työväen Akatemian Toveripäivät kerää jälleen lauantaina Kauniaisiin nykyisiä ja entisiä akatemialaisia. Pirkanmaan horisontista Akatemia-aikojaan muistelevat lämmöllä Kirsi Nurmio ja Leo Niemelä. Yhdessä tuumin he todistavat, kuinka opinahjon korkeatasoinen opetus antoi vakaita suuntaviivoja myöhemmälle elämälle.

Kirsi Nurmio opiskeli yhteiskunnallisella linjalla lukuvuoden 1991–92. Hänelle Akatemia oli, kuten niin monelle muullekin, ponnistuslauta yliopistollisiin opintoihin. Akatemiassa tentittyjä kursseja luettiin myöhemmin hyväksi Tampereen yliopistossa.

– Päällimmäinen muisto on se, kun löysin mieheni Työväen Akatemiasta. Hänen kanssaan olen edelleen ja kolme lastakin on hommattu. Opettajat olivat aivan upeita ja opetus korkeatasoista, parempaa kuin yliopistossa. Erityisesti mieleen jäi Päivö Puhakainen, poliittisen historian opettaja. Myös sosiologiassa ja sosiaalipolitiikassa minulla oli hienot opettajat, muistelee Nurmio, joka nykyään työskentelee suunnittelijana ikäihmisten palvelualueella Tampereen kaupungilla.

– Akatemia avarsi koko maailmani. Olin siihen asti tosi rasittava helsinkiläispentu, joka ei voinut kuvitellakaan asuvansa edes Hakaniemessä, tunnustaa Kirsi.

Tamperelaiset Kirsi Nurmio ja Leo Niemelä

Tamperelaiset Kirsi Nurmio ja Leo Niemelä kertovat saaneensa Työväen Akatemialta paljon. (Kuva: Jari Niemelä)

Leo Niemelä opiskeli Työväen Akatemiassa kahdella vuosikurssilla 1979–81. Hän kiittelee Akatemiaa erittäin motivoivaksi ja opetukseltaan tasokkaaksi paikaksi, jossa oli hieno yhteishenki paitsi opiskelijoiden, myös opettajien kesken.

– Kakkosvuosikurssilta muistan erityisesti hyvän opettajani Aarni Tuomisen. Tiistaisin oli saunailta ja usein sännättiin sen jälkeen Lagunaan iltaa viettämään. Aamulla oli Aarnin tunnit, ja opiskelija sai kyllä palautetta välittömästi, jos oli vähän väsynyt edellisillan jälkeen. Mikä oli aivan oikein! Opinnoissa ja opetuksessa tahtotila oli korkealla, sanoo Niemelä, nykyisin toimitusjohtaja Tampereen Vuokra-asunnot Oy:ssä.

Lisää aiheesta

– Työväen Akatemian monialainen ja monipuolinen koulutus antoi valtavasti voimaa ja osaamista monelle elämänalueelle. Uskon, että joka päivä voin vieläkin käyttää Akatemiasta saamiani taitoja hyväkseni. Vähintä eivät ole vuorovaikutustaidot, joita siellä opittiin – puhetaidosta kokoustekniikkaan.

Opinnoissa ja opetuksessa tahtotila oli korkealla.

Entisten ja nykyisten akatemialaisten yhdyssiteenä toimii Työväen Akatemian Toveriliitto, joka järjestää myös tämänvuotiset Toveripäivät. Päivän pääluennon aiheena on Suomen talouskriisi ja siitä selviytyminen. Ohjelmallisiin iltamiin juhlapuheen virittää SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen.

– Akatemian jälkeen aluksi pidimme yhteyttä monen kanssa, mutta sitten elämänvaiheet ovat menneet niin että yhteys on katkennut. Jos joku vanha opiskelutoveri nyt huomaa tämän, niin saa ottaa yhteyttä, lupaa Kirsi Nurmio.

Leo Niemelä puolestaan kertoo seuraavansa julkisuuden kautta niitä ihmisiä, joita tietää Akatemiassa joskus opiskelleen.

– Nimiä vilahtelee aina silloin tällöin, kun on kyse päättävistä henkilöistä. Akatemiakin muistuu heistä mieleen.

Työväen Akatemia

  • perustettu 1924 Kauniaisiin
  • alkuun 40 opiskelijaa, nyt jo noin 380
  • lisäksi Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijoita noin 100
  • yhdeksän suuntautumisvaihtoehtoa (mm. historia, kauppatieteet, oikeustiede, yhteiskunnalliset opinnot, teatteri ja draama)
  • www.akatemia.org

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE