Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Työväen kirkkopyhää vietettiin Kiukaisissa 24. kerran – Raimo Vuoristo: ”Tunsin oloni juhlavaksi, kun astuin tähän valoisaan kirkkoon”

Kiukaisten kirkko, missä järjestettiin Satakunnan Työväen kirkkopyhä

Työväen kirkkopyhän juhlapuheen piti pastori, entinen SDP:n kansanedustaja, Raimo Vuoristo, joka on ollut mukana Työväen kirkkopyhien järjestämisessä Kiukaisissa yhdessä Voitto Reunasen kanssa alusta asti.

Pertti Rajala

Demokraatti / Satakunta

Kiukaisten kirkossa sunnuntaina 11.10.2020 järjestetty Työväen kirkkopyhä oli keväällä ensimmäisiä tilaisuuksia, joka peruuntui korona-pandemian vuoksi. Euran seurakunnan kirkkoherra Sami Tolvanen lausuikin kiitoksensa tilaisuuden aluksi, että kirkkopyhän järjestäminen järjestyksessään 24 kerran oli kaikesta huolimatta nyt syksyllä mahdollista.

Sanoma menee sydämestä sydämeen

Jumalanpalveluksen jälkeen järjestetyssä juhlaosuudessa rovasti Raimo Vuoristo muisteli Kiukaisissa 50 vuotta sitten alkanutta pappisuraansa.

–         Tunsin oloni juhlavaksi, kun vuonna 1970 astuin ensimmäisen kerran tähän valoisaan kirkkoon.

Puheessaan Raimo Vuoristo kertasi historiaansa Kiukaisten seurakunnassa nuorena pappina ja Kiukaisissa saamaansa tärkeitä oppeja.

–         Tärkeä opetus, jonka sain oli, että kokeneemmat voivat ohjata nuoremmat oikealle tielle. Kaikki järjestyy, pitää sanoa niin, että  sanoma menee sydämestä sydämeen, Vuoristo kertoi.

Raimo Vuoristo muisteli lämmöllä Martti Simojoen toimintaa arkkipiispana. Piispantarkastusten pöytäkirjat kertovat, että arkkipiispan vakiokysymys oli, ”onko työväestöllä riittävä edustus tässä seurakunnassa”. Yritysvierailuilla arkkipiispa puolestaan tiedusteli, ”voimmeko kuulla yrityksen pääluottamusmiehen puheenvuoron”.

Voitto Reunanen ja Raimo Vuoristo – pitkäaikaiset Työväen kirkkopyhän puuhamiehet

Raimo Vuoristo kertasi myös tämän vuotisen Työväen kirkkopyhän järjestelyjä.

– Yhdessä Voitto Reunasen kanssa katsoimme, että perinteinen leipäsunnuntai osui päällekkäin Marianpäivän kanssa. Pidimme tätä hyvänä asiana. Naiset ja äidit pitävät tätä yhteiskuntaa koossa omalla työpanoksellaan. Se sopi erinomaisesti Työväen kirkkopyhän sisällöksi, Vuoristo puhui muistuttaen samalla puheessaan ihmisen kohtaamisen tärkeydestä useaan otteeseen.

Työväen kirkkopyhän puuhamiehet Raimo Vuoristo ja Voitto Reunanen. Kuva Soili Ovaska.

Tilaisuus myös streemattiin ensimmäistä kertaa historiassaan suorana Facebookiin. Työväen kirkkopyhä elää ajassa.

Kirkkopyhän jumalanpalveluksessa saarnasi kirkkoherra Sami Tolvanen, liturgina seurakuntapastori Henry Hemanus ja kanttorina Janne Silvola. Musiikissa olivat mukana lapsikuoro sekä Euran pojat (Harri Lehtonen ja Veikko Nurmi). Juhlassa kuultiin Euran poikien sekä Jussi Henttosen johtaman harjavaltalaisen HarKi-lauluryhmän lauluesityksiä.

Juttu perustuu Ari Reunasen ja Pekka Ovaskan lähettämiin kirjoituksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE