tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Työväen Musiikkitapahtuma valmiina starttiin -­ niin paljon on aihetta lauluun ja juhlaan

Kuva: Kari Hulkko
Viime vuoden festivaalilla Puusalissa oli tunnelma katossa, kun lavalla oli Miljoonasade.

Tänä vuonna Työväen Musiikkitapahtumassa on paikkoja monille maljannostajaisille. Suomi 100 -skoolauksia on toki voinut harrastaa jo koko kuluvan vuoden, mutta yhdet voi ottaa Valkeakoskellakin.
Musiikkitapahtuma itse täyttää tänä vuonna 45, joten sillekin sopii malja ottaa.

Gösta Sundqvist, tuo pienen ihmisen puolelle itsensä läpi liian lyhyeksi jääneen lauluntekijäuransa asemoinut velikulta, täyttäisi tänä vuonna 60. Hänelle on syytä tässä viikonvaihteessa kohottaa pikari, kun Demokraatti tarjoaa Valkeakosken tapahtumalauantaina konsertin ”Unelmia ja toimistohommia – Gösta Sundqvistin kauneimmat työväenlaulut”.

Vuolaat maljapuheet ansaitsee myös festivaalin toiminnanjohtaja Marianne Haapoja, joka tulee tänä vuonna luotsanneeksi festariorganisaatiota jo 20 vuotta.

Suomen festivaalikesä on ollut tänä vuonna melkoinen paradoksi. Ilmat eivät ole olleet tapahtumajärjestäjille välttämättä suotuisammasta päästä, mutta siitä huolimatta kävijäennätyksiä on rikottu vähän siellä sun täällä. Viimeksi paukkuivat ennätysrajat  Tammerfestissa, joka teki viime viikonloppuna uuden yleisörekordinsa: 29 000 henkeä.

Työväen Musiikkitapahtumassa ennätyslukemia pöllyytettiin viimeksi vuosi sitten, kun festivaalin konserteissa ja muissa tilaisuuksiissa kävi neljänä päivänä yli 40 000 ihmistä.
Toiminnanjohtaja Marianne Haapoja on pannut tämän kesän muiden festivaalien hyvät yleisöluvut merkille, ja on toiveikas myös omissa odotuksissaan.

– Kesän yleisöennätykset ovat signaali siitä, että ihmiset ovat ilmoista huolimatta olleet liikkeellä, ja vapaa-ajan kulttuuririentoihin uskallettaan kuluttaa nyt myös rahallisesti.

– Meillä ennakkomyynnissä oli juhannuksen jälkeen ruuhkahuippu, mutta viimeinen viikko antaa vasta lopullisen kuvan tilanteesta. Mutta festivaalin ympärillä on ollut koko kesän hyvä pörinä ja ohjelmistoa on kehuttu – eikä syyttä, uskallan itsekin olla siitä ylpeä, Haapoja hehkuttaa.

Lue lisää Työväen Musiikkitapahtumasta ja sen esiintyjistä Demokraatin torstain printtilehdestä.

Keskustelua aiheesta

Shokki-ilmoitus legendaariselta muusikolta Ylellä: Olen tehnyt osani

Kuva: Kari Hulkko

Suomalaisen rockin konkari Remu Aaltonen sanoo jättävänsä keikkalavat jäähyväiskiertueen jälkeen. Aaltonen, 69, kertoo asiasta Ylen haastattelussa.

Aaltonen täyttää 70 vuotta tammikuussa. Hän kertoo Ylelle tehneensä nyt oman osansa.

Rokkiveteraanin Last Call -nimisen kiertueen on tarkoitus päättyä Helsingin jäähalliin tammikuussa.

Remu Aaltonen teki läpimurtonsa Hurriganesin solistina ja rumpalina. Myös osa hänen sooloalbumeistaan on menestynyt.

AVAINSANAT

”Hän on ilmiö vielä 40 vuotta kuolemansa jälkeen”

Kuva: Lehtikuva

Rockin kuninkaana tunnetun Elvis Presleyn kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi 40 vuotta. Supertähden entiselle kotitalolle, nykyisin museona toimivaan Gracelandiin odotetaan tuhansia faneja muistelemaan idoliaan tämän kuoleman vuosipäivän alla. Kaikkiaan Yhdysvaltain Memphisissä sijaitseva museo odottaa jopa 50 000 Elvis-fanin osallistuvan tähden kuoleman 40-vuotisjuhlallisuuksiin.

Osa ihailijoista ei ollut Elviksen eläessä vielä edes syntynyt, mutta hänen musiikkinsa puhuttelee yhä. Niin myös Elviksen faniklubia Lähi-idän Qatarissa johtavaa 36-vuotiasta Lisa Bseisoa.

– Elvis on kuuluisin kaikista kuuluisuuksista, Gracelandissa useamman kerran vieraillut Bseiso sanoo.

– Hän on ilmiö vielä 40 vuotta kuolemansa jälkeen. Yhä yhtä voimakas kuin rakastavakin.

Nuorisonvillitsijä mursi rajoja ja sydämiä

1950-luvulla uransa huipulla ollut Presley mullisti musiikkimaailman rajoja kaatavalla tyylillään. Hänen musiikkinsa yhdisteli muun muassa rhythm´n bluesia, bluesia, countrya ja gospelia hämärtäen paitsi tyylirajoja myös erottelua Yhdysvaltain mustan ja valkoisen väestön musiikin välillä. Sosiaalisia ja roturajoja rikkova, lantiotaan estoitta pyörittävä ja nuorisoa hurmokseen asti villitsevä tähti sai konservatiivipiirit raivoihinsa.

Elviksestä kehkeytyi yksi populaarikulttuurin suurvaikuttajista, jonka tyyli on muovannut vahvasti listaykkösten seuraavia sukupolvia aina The Beatlesista Rolling Stonesiin ja Bruno Marsiin.

– Hänen kuulemisensa ensi kertaa oli kuin olisi murtautunut ulos vankilasta, muusikko ja kirjallisuuden nobelisti Bob Dylan on kuvaillut rockidolia.

Elvis on yhä maailman eniten levyjä myynyt artisti noin miljardilla myydyllä äänitteellä.

Kuoli vain 42-vuotiaana

Elviksen elämän lopputaivalta varjostivat lääkkeiden väärinkäyttö ja terveysongelmat.

Presley löydettiin tajuttomana kotoaan 16. elokuuta 1977. Hänet kiidätettiin sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi vain 42-vuotiaana.

Kuoleman todettiin johtuneen sydämen rytmihäiriöstä. Lääkkeiden väärinkäytön uskotaan olleen ainakin osasyy artistin kuolemaan.

Presleyn hautapaikka on Gracelandissa.

AVAINSANAT

Ahvenanmaalla pistetään Figaro-ooppera Suomen juhlavuoden merkeissä uusiksi

Figari 1917 -oopperan työryhmä nousemassa maihin Ahvenanmaalla.

Uusiksi libretoitu klassikko-ooppera ”Figaro 1917” kertoo Suomesta tarinan, jota  ei ole aiemmin kuultu. Maarianhaminan Alandica-kulttuurikeskuksessa toteutettavasta suurhankkeesta vastaa ahvenanmaalainen Kulturföreningen Katrina, jonka ensimmäinen tuotanto oli vuonna 2014 esitetty menestysooppera ”Magnus-Maria”.

”Finsk fientlighet, svenskt svek” – ”Suomi vihaa, Ruotsi pettää.”  Näin Ahvenanmaalla kirottiin 1917, kun maakunta liitettiin väkisin osaksi sisällissotaa kohti ajautuvaa Suomea. Itämereltä rantautui tsaarin armeijan sotilaita ja bolshevikkeja, punakaartilaisia ja jääkäreitä, saksalaisia matruuseja ja Ruotsin armeijan jalkaväkeä. Vakoilijoita ja lobbareita oli kaikkialta.

Samaan aikaan Maarianhamina eli loistoaikaansa kansainvälisenä kylpyläkaupunkina. Kaupungin ylilääkärin pesti oli niin himottu, että hän kulki ladattu revolveri taskussaan. Ruotsin kuuluisin näyttelijätär konsertoi iltaisin ja turistivirtoja varten nousi puistoon kipsillä kuorrutettu jättiläishotelli.

Figaro 1917 kertoo viimeisestä kuumasta kesäpäivästä ennen kuin kaikki muuttui. Ahvenanmaan itsenäisyysliikkeen aktivistit vietiin vangittuina Helsinkiin ja haaveet kansainvälisestä kylpyläparatiisista roihusivat taivaan tuuliin.  Tässä kansanoopperassa Ahvenanmaan matka suomalaisuuteen kuvataan taistelevan kansanliikkeen tragikoomisten antisankareiden näkökulmasta.

Tekijät lupaavat, ettäaailman suosituimman oopperan musiikkiin kirjoittettu uusi libretto on villi, häpeilemätön ja yllättävä.

Mitä Suomi ja maailma voi oppia saarivaltakunnalta, jonka kansalaisista 100 vuotta sitten yli 90 prosenttia vastusti yhdistymistä, mutta joutui hyväksymään liiton nuoren, vieraskielisen isänmaan kanssa?

Libreton on kirjoittanut yhteistyössä ahvenanmaalaisen Katarina Gäddnäsin näytelmäkirjailija Laura Ruohonen, joka myös ohjaa produktion. Kapellimestari on kansainvälisestikin menestynyt Anna-Maria Helsing ja komendantin roolin laulaa Pietarin Marinski-teatterin  solisti Sergei Romanov. Kansainvälisen ensemblen esityksessä käytetään ruotsia, venäjää, ja suomea kuten aiheeseen sopii.

 

 

Figaro 1917 -oopperasta on vain neljä esitystä: 18.8, 19.8, 20.8 ja 21.8.2017

Keskustelua aiheesta

Helsingin juhlaviikkojen varaslähdössä tarjottiin ilmaisuvoimainen iltapuhde

Kuva: Joonas Brandt
Esa-Pekka johtamassa Kansallisoopperan orkesteria oman sellokonserttonsa harjotuksissa.

Esa-Pekka Salosen sellokonserton alkuhetkissä on vilkkaan latautunut tunnelma. Ilmapiiri on rakentavan kaaoksen tilassa. Sello hakee vahvaa tuntumaa, punahonkaiseen taittuva sointiväri tekee itseään kuulijalle tiettäväksi.

Säveltäjässä on ihanteellinen sekoitus avointa yhteiskunnallista vastuuntuntoa sekä romanttista ja hulvatonta nuoruusasennetta. Ne tuntuvat myös sävellystyössä. Teosta määrittää normaliteettien uskalias koettelu ja itsestäänselvä uuden omaksuminen.

Ensi tahdeissa lähes valon nopeudella kirmaavat kaaossäkenet hakevat yhtä lailla lupaa musiikin elementtien vimmaiseen palasteluun kuin järjestelemiseen.

Niinpä vähitellen asiat alkavat asettua, orkesterisointi hakeutuu kohti selkeytymistä. Yhteistyö solistin kanssa tasapainottuu, elementit kättelevät toisiaan.

Toisen osan nytkivä alku lisää uutta hehkua teokseen. Kiihkeä nousuvaihde vetää, totuttelu oli näennäistä. Taustalta nousee sähköistetty ääniraita kuin lintuparvi, teko vahvistaa uuden ja vanhan yhtäaikaisuuden.

Rumputuli lataa kaiken kolmannessa osassa vielä isommaksi. Heittäytyminen on rajua ja vapautunutta. Valon virtauksiakin väikkyy, tummempien sävyjen tunnustelu käy empien ja oudoksuen. Sellon glissandot ja keskittynyt ote rikastavat kuvaa, salaperäinen harso värähtelee kuin sumuisen suon yllä. Antautuminen uutta kohti rohkaisee ja sello haukkaa yhä suuremman saaliin.

MUSIIKKI

Helsingin juhlaviikot, Suomen kansallisooppera

Esa-Pekka Salonen: Sellokonsertto

Maurice Ravel: Le tombeau de Couperin

Igor Stravinsky: Perséphone

Esa-Pekka Salonen, kapellimestari, Andrew Staples, tenori, Pauline Cheviller, kertoja, Suomen kansallisoopperan orkesteri, kuoro ja lapsikuoro

Mutta ei tässä kaikki, tutkielmamainen paneutuminen löytää vielä jotain. Uusi sivu avataan yhdessä congien, bongojen ja huilun kera, jousien pizzicatot ovat pikkulyömäsoittimia. Koko iso apparaatti saa kiinni huimapäisyyden köydestä ja antaa lentää.

Vimmainen päätös nostaa sellon sankarin asemaan, jossa yllytys ja villi kiihko nakuttaa myös luunappejaan. Näytön paikka on saavuttanut tavoitteensa.

Konserton solisti, sellisti Nicolas Altstaedt, valloitti yleisön. Tulkinta oli itsevarma, syvältä vuoltu sellon sointi lämpimän hunajainen.

Salosen konsertto on elävyydessään tekijänsä näköinen. Vireisyys on herkistynyt entisestään, hienojakoisuus sofistikoitua ja kontrastoivat pauhujaksot tehokkaampia juuri harkitun vapautuneisuuden vuoksi, toki kypsymisenkin kautta.

Konsertin alku ja loppu Salosen rohkeita valintoja

Juhlaviikkojen”lämmmittelykonsertin” avannut Maurice Ravelin ”Le tombeau de Couperin” on periranskalainen teos. Korkeat jouset ja puupuhaltimet vilistävät, poljento hakee jalansijaa. Vauhtia riittää, meno on ohimenevän ohutta ja näennäisen huomaamatonta. On kyllä rintaresonanssinkin painoa, on sekunnin murto-osien mittaisia yksiköitä. Ja on aika rauhoittua, hillitty ja lämmin sävy istuu yleishenkeen hyvin. Edetään kuin ikiunen heijastumien heijaavassa liikkeessä. Sitten hetki rymistelevämpää, palanen unohtelevaa haikailua ja taas kalistelun makua.

Igor Stravinskyn ”Perséphone” on kaunis ja haikea tarina antiikin tarustosta.

Säveltäjän orkesterisatsissa on eteen työntyvää voimaa, rytmikkyys tahtotyötä. Luonto on ansaitusti keskeisessä osassa. Tenori kertoo tarinaa, kertoja elää ja kokee, kuoro ohjaa ja opastaa.

Tiukka ote on ominaista Stravinskylle. Värikäs teos soi itsenäisenä, mutta huomioi vaiherikkaan tarinan käänteet ja avaa Perséphonen luonnetta.

Oopperan kuoro oli kesätuore, harjoiteltu on, lapset lauloivat edukseen. Luontevasti eläytyvä kertoja personoi Perséphonen matkan kohti henkistä selvitystilaa.

Vivahdeherkkä Stravinsky on oma itsensä pelottoman soreastikin soivassa ja hellästi ehdottomassa antiikin tarussa. Säveltäjän soinnillinen ja rytmikäs hedelmävati on rikkaaksi aseteltu.

Andrew Staplesin tenorissa on lähes viivasuoraa linjakkuutta. Soinnissa on erinomainen sitko! Kertoja Pauline Cheviller eläytyy aidon herkästi kertojan osaan. Rooliinsa äärettömän soveltuva näyttelijä.

Salosen valinta poimia Ravelin Couperin-teos ja Stravinskyn Perséphone on erinomainen veto. Jokseenkin harvoin esitetyt teokset on tarpeen kuulla, hyvä sisäistää. Oppiakin ehkä jotain voi.

Kansallisoopperan orkesteri voi säveltäjä-kapellimestari Salosen millintarkassa otteessa turvallisesti aloittaa syyskauden. Kunto on kova, ote antautuva.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Runous, Chydenius, sielukkuus – Teatterikesän Ohjelmateltan avaus oli aikaa kestävä yhdistelmä

Kuva: Carolin Büttner
Kaj Chydeniuksen (etualalla pianon ääressä) runosävellyskonsertin solisteina Teatterikesän Ohjelmateltassa olivat tällä kertaa Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen.

 

Kun Kaj Chydeniuksen Laulustudion nimellä kulkenut ”formaatti” poistui Tampereen Teatterikesän Ohjelmateltan vakio-ohjelmistosta muutama vuosi, moni ehti jo huolestua. Näinkö katosi peruuttamattomasti hieno suomalainen runous ja ”Chydiksen” pelkistetyn kaunis sävelkieli teatterikesäkartalta?

Kaj Chydenius kyllä ilmoitti jo kymmenenennen ja viimeisen laulustudion loppujuonnossa, että tässä kontekstissa häntä ei Ohjelmateltassa enää nähdä, mutta ei hän tätä teatterifestivaalia jätä, eikä se häntä. Lupaus on pitänyt molemmin puolin. Suomalaisiin runoihin tehtyjä Chydeniuksen sielukkaita sävellyksiä vaihtuvien solistien esittämänä on yhä teltassa tarjolla. Ja mikä parasta tänä vuonna tästä päästiin nauttimaan taas klassisella paikallaan tiistai-illassa eli telttaohjelmiston avaajaana. Loppuunmyytynä, kuten aina.

Muutenkin Chydeniuksen konseptissa oli kaikki hyvin, joskin maestro oli tehnyt pientä säätöä ohjelmansa rakenteeseen. Kun laulustudioaikaan, ja sen jälkeenkin lauluillan repertuaariin on kuulunut yleensä iso kirjo suomalaisia runoilijoita, keskityttiin tällä kertaa neljän lyyrikon teksteihin. Esillä olivat Yrjö Kaijärvi (1896-1971), Samuli Kustaa Bergh alias Kallio 1803-1852), Kaarlo Sarkia  (1902-1952) ja Jukka Siironen (1949-2004). Viimeksi mainittu on harrastajakirjoittaja, jonka kanssa Chydenius pääsi yhteistyöhön 2000-luvun alussa vain pari vuotta ennen tämän kuolemaa. Siirosen runoutta on  tallennettuna Chydeniuksen  viime vuosien levyillä muun muassa Monna Kamun tulkitsemana.

Tampereen Teatterikesä, Ohjelmateltta

Rakkauden kaivo – Kaj Chydeniuksen lauluja

Solistit Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen; Kaj Chydenius, piano

Rakkauden kaivon solisteina kuultiin Tampereella samaa kaksikkoa – Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen – kuin sen kantaesityksessä lahtelaisessa Teatteri Vanhassa Jukossa pari vuotta sitten. Eipä parivaljakkoa ole kannattanut hajottaa, sillä Chydeniuksen runosävelet sopivat hyvin molempien näyttelijätaustaisten laulajien suuhun ja keskinäinen kemia toimii, onhan takana myös monia yhteisiä näyttämötöitä.

Rakkauden kaivon 22 sävelletyn runon kokonaisuudessa minua kosketti parhaiten Yrjö Kaijärven moneen suuntaan aukeava lyriikka. Esimerkiksi Parviaisen lyhyt mutta vallaton veto ”Hullun laulusta” oli riemastuttava, kun taas Kosken tulkinta sota-ajan runosta ”Kuusi hautaa” jotain päinvastaista: hiljentävä.

Samuli Kustaa Bergh ehti saada julki vain seitsemän runoa ennen alle kolmekymppisenä tapahnutta sokeutumistaan, mutta hänellä on pysyvä sijansa suomenkielisen runouden tienraivaajana ajalta jo ennen Aleksis Kiveä. Kallio-kirjailijanimeä käyttäneen oululaisen nuoren miehen runouden ikuistaminen sävellyksiin on Chydeniukselta pieni kulttuuriteko. Eikä Kallion lyriikka ole mikään kirjallisuushistoriamme kuriositeetti, sen osoittivat Kosken ja Parviaisen duetoimat laulut ”Sirkka” ja ”Pois meni merehen päivä”.

Ohjelmateltan loppuviikolla on luvassa muun muassa Eino Gröniä (to), Jonna Järnefeltin ja teatterimusiikin monitaituri Jussi Tuurnan kimppakonsertti (pe) ja Tuurnaa kuullaan  vielä toisessakin yhteydessä, säveltäjäkollegoiden Eeva Konnun ja Anna-Mari Kähärän kanssa ohjelmassa ”Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia” (la).

Keskustelua aiheesta