Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Työväen Musiikkitapahtumassa on yhä seinät leveällä ja katto taivaissa – ohjelmiston skaala ulottuu ensi kesänä turkulaisesta iskelmälegendasta punkbändi Huoraan

Työväen Musiikkitapahtumassa jo miltei kalustoon kuuluva Paleface tulee tänä kesänä festivaalille mielenkiintoisissa crossover-merkeissä: kaikelle musalle utelias herra nousee lavalle yhdessä Värttinän kanssa.

Työväen Musiikkitapahtumassa biletetään ensi kesänä Valkeakoskella jo 47. kerran. Festarikylä lavoineen, telttoineen, kuppiloineen  ja tapahtumatoreineen nousee  UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllykosken museon piha-alueelle 26.-29.7.2018.

Nelipäiväisen monitaidefestivaalin ohjelmassa syvennytään runsaan musiikkitarjonnan ohella myös muun muassa vuoden 1918 sisällissotaan ja Valkeakosken traagiseen osaan sen kuluissa.

Musiikkikattauksen iskelmällisemmän osaston tähtinimiä ovat  Juha Tapio, Suvi Teräsniska sekä hyvin kulutusta kestävä Turun lahja Suomen iskelmätaivaalle, the two and only Matti ja Teppo. “Mä joka päivä töitä teen” saattaa sanomaltaan olla vastoin työaikalakia, mutta uppoaa varmasti Tertvasaaren yleisöön.

Matti ja Teppo, 50 vuotta iskelmäviihteen eturivissä.

Nuoremman yleisönosan valovoimaisista kansanvillitsijöistä  irti pääsee Isac Elliot.

Kaikkein pienimpiä musarikävijöitä viihdyttävät lauantaina Katti Matikainen  ja sunnuntaina Hevisaurus.

Poppia, punkkia, salsaa – mitä vaan

Television johtava joukkosuggestio-ohjelma “Vain elämää” on viimeksi tehnyt koko kansalle tutuksi ex-PMMP-lauluja  Mira Luodin ja Happoradio-yhtyeen Aki Tykin,  jotka molemmat tullaan näkemään  myös Koskilla, Mira jo festariavauksessa torstaina ja Happoradio seuraavana iltana.

Festarilauantaina päästään näkemään myös mainitusta tv-ohjelmasta pienen kohun saattelemana kesken kuvausten poistunut Terhi Kokkonen, joka lieneekin enemmään elementissään keulakuvittaessaan Scandinavian Music Groupia, joka on ennenkin nähty Tervasaaressa. Vanhoja VE-veteraaneja on myös Toni Wirtanen, jonka merkittävämmät musiikkiliset meriitit on kuitenkin saavutettu jo yli neljännesvuosisadan jyränneen rock-trio Apulannan kitaristi-vokalistina ja lauluntekijänä. Apulantakin nousee päälavalle jo torstaina.

Raskaamman käden rokkia festivaalilla edustaa “Apiksien” lisäksi paluun lavoille tehnyt Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Ihan kevyellä hipaisulla eivät taatusti päästä myöskään tamperelainen punkbändi Huora tai Jukka & Jytämimmeistä omilleen lähtenyt Maria Mattila, joka luukuttaa nyt kitaraa yhtyeessään Mara Balls.

Scandinavia Music Group tarjoaa laatupoppia Valkeakoskella heinäkuun viimeisenä lauantaina.

Valkeakosken festivaalilla jo melkein peruskalustoon kuuluvat vaihtoehtoisia polkuja talloneet  ja myös työväenmusiikkikulttuuria tahoillaan laventaneet ja uudistaneet kahden polven starat Tuomari Nurmio ja Paleface. Nyt Nurmio tullaan näkemään Tervasaaressa slangivetoisesti Spuget-bändinsä kanssa ja raja-aitojen yli mieluusti loikkivalta Palefacelta on odotettavissa tämän kesän kovin crossover-juttu: hän nousee  lavalle yhdessä nykykansanmusiikin merkittävimmän export-kokoonpanomme eli noin 30 vuotta genrensä huipulla viihtyneen Värttinän kanssa.

Vanhoja TMT-kävijöitä ensi kesän esiintyjistä ovat myös Olavi Uusivirta, Emma-gaalassa “Antaudun”-hitistään palkittu (vuoden striimatuin biisi) Reino Nordin sekä viime kesänä Salakapakassa hurjat lattaribileet pystyyn pistänyt Los Salsanismo. Myös maaginen kitarataituri Petteri Sariola nähdään festivaalilla nyt toista kertaa.

Ensikertalaisia festivaalilla on puolestaan kansanmusiikkia erilaisilla roots-mausteilla vetelevä mimmipoppoo Juurakko.

Sisällissodan kaikuja musiikillisena melodraamana

Vuoden 2018 traagiset tapahtumat kohtelivat rajusti myös teollisuustaajama Valkeakoskea ja sisällissota repi pienen kaupungin raa’asti kahtia. Sodassa ja sen jälkiselvittelyissä menehtyi satoja koskilaisia.

Työväen Musiikkitapahtumakaan ei aihetta sivuuta. Helsingin Aleksanterin teatterissa saa huhtikuussa ensiesityksensä musiikillinen melodraama nimeltä “Metsäkansan laulu”. Siinä Valkekoskella sijaitsevan Metsäkansan kylän traagiset tapahtumat on puettu teatteriksi ja musiikiksi säveltäjä kapellimestari Leif Segerstamin ja kirjailija Arto Seppälän voimin. Tämä esitys nähdään myös Musiikkitapahtumassa lauantaina 28. heinäkuuta teollisuussaliin rakennetulla näyttämöllä.

Punakaartin sotilasta tulkitsee  Segerstamin säestyksellä monologien mestari Martti Suosalo. Esityksen on ohjannut Leena Salonen.

Produktio on Kansan Sivitysrahaston tukema ja sen suojelijoina ovat kansanedustajat Tarja Filatov ja Pauli Kiuru.

Haussa hääpari ja hauskin duunari

Työväen Musiikkitapahtumaa ei tietenkään voi kuvitella ilman Demokraatin tarjoamia perinteisiä yöyhteislauluja, jotka kajahtavat ilmoille tuttuun tapaan lauanta-illan tummuessa kohti keskiyötä.

Festivaalilla viime kesänä ensimmäisen kerran järjestetty, yleisön hyvin vastaanottama Duunari Stand Up nostaa tänäkin kesänä parrasvaloihin työpaikkojen  hersyvimmät tarinaniskijät. Duunari Stand Upin haku on jo käynnissä osoitteessa: https://www.valmu.com/duunaristandup/

Musiikkitapahtumassa tanssitaan tänä kesänä myös häitä. Yksi onnekas pari pääsee juhlimaan rakkauttansa Työväen Musiikkitapahtuman päälavalle. Festivaali tarjoaa hääparille kunnon kattauksen, muun muassa vihkimisen tai avioliiton siunauksen, hääkakun, hääyön hotellissa sekä lauantain festaripassit hääparin 50 vieraalle. Hääparin etsintä on parhaillaan käynnissä osoitteessa https://www.valmu.com/haattehtaanvalossa.

Festivaalin ohjelma täydentyy vielä kevään mittaan. Tarkempia tietoja voi käydä katsomassa tapahtuman sivuilta www.valmu.com.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE