Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Työväentalolla nikkaroidaan – lapset asialla

Lappeenrannan Työväentalolla nikkaroidaan. Kyse ei ole työväentalon kunnostustöistä vaan Nuorten kotkien kerhosta, jonka pääasiallisena ohjelmana ovat erilaiset nikkarointityöt. Lappeenrannassa Nuorten kotkien kerhotoiminnalla on vahvat perinteet. Viikoittain kokoontuvia kerhoja on kaikkiaan viisi.

Idea nikkarointikerhosta on syntynyt Kotkapiirin kesäleirien innoittamana.

– Kaakkois-Suomen nuorten kotkien kesäleireillä lapset ovat tykänneet erilaisista nikkarointitöistä ja työväentalolla mietittiin, että miksei nikkarointia voisi ottaa myös kerhon teemaksi, kun tilatkin meillä toiminnalle löytyy, kertoo Lappeenrannan työväenyhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Kukkonen

Nikkarointikerho kokoontuu torstaisin, puoli neljästä viiteen. Tämän illan kerhossa ensijännitys on kadonnut, kerholaiset ovat koolla jo toisen kerran. Puolessatoista tunnissa ehtii syntyä paljon. Maalatut kivet ovat kuluvan illan tuotoksia, seuraavalla viikolla on tarkoitus tehdä linnunpönttöjä. Nikkarointikerhoa vetävät Lappeenrannan nuorten kotkien ohjaaja Noora Hasu sekä Lappeenrannan työväentalon talonmies Simo Lipiäinen. ­­­

– Kun tulee itsekin pieniä nikkarointihommia tehtyä, niin mukavahan se on näitä myös lasten kanssa askaroida, Simo Lipiäinen sanoo.

Pieni joukko viidestä kahdeksaan vuotiaita kerholaisia saa aikaan mukavan puheensorinan tekemisen ohessa. Uusiakin kerholaisia mukaan vielä mahtuu, niin nikkarointikerhoon kuin muihinkin Lappeenrannan kotkakerhoihin.

nuoret_kotkat_lpr_99x100mm

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE