Pääkirjoitus

Demokraatti

Työvoiman saatavuus­harkinta kiihdyttää tunteita, mutta kuumana vellovasta keskustelusta on syytä korjata ainakin yksi väärinkäsitys

Orastavan talouskasvun voi perinteisesti nähdä virkistyvänä rakentamisena. Kun nostokurjet ilmaantuvat maisemaan, tapahtuu muutakin myönteistä. Rakennusalaa taantumavuosina vaivannut työttömyys vähenee.

Rakennusalan työttömiä oli elokuussa yli tuhat vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Silti heitä oli koko maassa edelleen liki 5 000, alan työvoimapulasta huolimatta.

Uudenmaan Ely-alueella työvoimapulaa helpotettiin vapauttamalla osa rakennusalasta ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta. Toisin sanoen kaikkia rakennusalan työpaikkoja ei Uudellamaalla ole kevään jälkeen tarvinnut tarjota ensimmäiseksi suomalaisille työnhakijoille.

Lopputuloksen voi käydä tarkistamassa esimerkiksi Helsingin Kalasataman keskuksen suurtyömaalta, jonka runsaan tuhannen työntekijän joukkoon mahtuu yli 60 eri kansallisuutta.

Rakennusalan lisäksi Uudellamaalla on vapautettu saatavuusharkinnasta muun muassa osa siivousalan ja ravintola-alan töistä. Myös muilla Ely-alueilla on tehty samantyyppisiä linjauksia ja syy on joka kerta ollut sama, työvoimapula.

Käytännössä lakimuutos avaisi suomalaiset työmarkkinat EU:n ulkopuolelta tuleville työntekijöille.

Eduskunnassa jätettiin viime viikolla lakialoite, joka poistaisi ulkomaalaislain saatavuusharkintapykälän kokonaan. Käytännössä lakimuutos avaisi suomalaiset työmarkkinat EU:n ulkopuolelta tuleville työntekijöille. Aloite on saanut taakseen sata kansanedustajaa, jotka edustavat liki kaikkia puolueita vasemmistoliitosta SDP:hen ja kokoomukseen. Samaa ajatusta esittivät pari vuotta sitten raportissaan myös Ruotsin entinen valtionvarainministeri Anders Borg ja silloinen Vattin johtaja, nykyinen kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.).

Kuten kansanedustajien kirjosta voi päätellä, kysymys ei ole mustavalkoinen. Saatavuusharkinnan poistoa voi kannattaa ja vastustaa monista eri syistä.

Saatavuusharkinnan joustavoittaminen on kirjattu myös hallitusohjelmaan, täyttä poistamista ei silloisen hallituspuolue perussuomalaisten vaatimuksesta.

Ay-liikkeen piirissä saatavuusharkinnan poistamisen pelätään lisäävän työehtojen polkemista ja ihmiskauppaa. Pelko ei ole työsuojelun näkökulmasta perusteeton kuten tästä lehdestä (s. 6-7) voi lukea. Saatavuusharkinnan poistaminen edellyttäisi muun muassa työehtojen noudattamisen nykyistä parempaa valvontaa.

Väestön ikääntymisestä johtuvan kestävyysvajeen torjuntaan tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa. Osaavia ja töissä käyviä ihmisiä olisi jo nyt muun muassa turvapaikanhakijoiden joukossa, mutta Suomi palauttaa heitä jatkuvasti takaisin lähtömaihinsa.

Kuumana vellovasta keskustelusta on syytä korjata ainakin yksi väärinkäsitys. Suomeen muualta saapuva työvoima ei vähennä työpaikkoja vaan lisää niitä. Tosin samalla Suomeen voi syntyä myös nykyistä suurempi joukko matalapalkka-alojen työntekijöitä.

Pääkirjoitus

Demokraatti

Kuka koviten Venäjästä sanoo?

Yli kaksi kolmesta venäläisestä kertoo suhtautuvansa Suomeen myönteisesti tai erittäin myönteisesti. Yhtä moni arvioi Suomen ja Venäjän suhteet normaaleiksi tai rauhallisiksi. Julkisuudessa esillä olleet lapsikiistat eivät ole nakertaneet Suomen myönteistä maakuvaa.

Tämä selviää Suomen ulkoministeriön ja Moskovan suurlähetystön teettämästä kyselytutkimuksesta.

Vailla vertailukelpoista tutkimustakin voi todeta, ettei Venäjän maakuva Suomessa ole yhtä myönteinen. Suomessa asuvat venäläiset kertovat törmäämisestä ennakkoluuloihin ja kielteisiin asenteisiin. Jopa ryssittely on palannut kielenkäyttöön kaduilla, somessa ja urheilukatsomoissa.

Venäjä-uutisoinnissa painottuvat kielteiset asiat. Tässä vaikuttavat kansalliset stereotypiat ja vakiintuneet käsitykset ”venäläisistä yleensä”.

– Kovin vaikea ajatella, mitä on jäänyt sanomatta. Sankaruuden saavuttaminen siinä kilvoittelussa, kuka koviten Venäjästä sanoo, alkaa vaatia kekseliäisyyttä.

Näin totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuessaan Maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä vajaa vuosi sitten.

Uhkakuvien maalailu sopii niiden pelikirjaan, jotka ajavat Suomea sotilasliitto Naton jäseneksi

Eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) on puuttunut ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun sävyn muuttumiseen. Uhkiin ja ongelmiin tarjotaan yhä useammin erilaisia sotilaallisia ratkaisuja. Heinäluoma kuvaa tätä militarisoitumiskehitykseksi.

Perinteisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiössä ovat olleet diplomatia ja poliittiset ratkaisut.

Heinäluoman mukaan Suomessa on vallalla jonkinlainen jälkisuomettuneisuuden kausi, jossa tilanne on kääntynyt päälaelleen: Venäjässä ei tahdota nähdä oikein mitään hyvää.

Otsikoissa toistuvat maan talouden ongelmat ja sotilaallinen uhka. Vain negatiivinen juttu Venäjältä näyttää ylittävän uutisriman.

Miksi näin?

Uhkakuvien maalailu sopii niiden pelikirjaan, jotka ajavat Suomea sotilasliitto Naton jäseneksi. Liittymisellä on mediassa suurempi kannatus kuin kansalaisten keskuudessa.

Viime vuosina kehitys Venäjällä on ollut monella tapaa huonoa, etenkin sananvapaus- ja ihmisoikeuskysymyksissä. Tässäkin tilanteessa Suomen etu on ylläpitää toimivia suhteita maiden välillä. Tulee olla luontevat keskusteluvälit. Se ei ole nöyristelyä vaan vastuullista ulkopoliittista realismia.

– Viisas katsoo, olisiko tarjolla jotakin sellaista, joka voisi vastakkainasettelua vähentää. Sitä kutsutaan dialogiksi, diplomatiaksi, presidentti Niinistö sanoi puheessaan.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkältä linjalta ei ole syytä livetä.

EU:n jäsenenä länteen asemoitunut Suomi haluaa tulla toimeen kaikkien naapuriensa kanssa.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Merkelin painajaisvoitto horjuttaa Eurooppaa, ja SDP:n kannattaa oppia Saksasta yksi asia

Saksassa herättiin tähän viikkoon hämmentyneissä tunnelmissa. Uutiskuvissa liittokansleri Angela Merkel hymyili tavallistakin kankeammin vaalitulosten selvittyä. Hymyn hyytymiseen on selkeät syyt: Merkelin johtama kristillisdemokraatit jäi odotettua vaatimattomampaan vaalitulokseen 33 prosentin kannatuksella ja liittopäiville nousi Merkelin poliittinen päävastustaja, avoimen rasistinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) 13 prosentin ääniosuudella.

Saksan vaalitulos povaa Euroopan moottorille poikkeuksellisen hankalia hallitusneuvotteluja. Sosialidemokraatit (SPD) ilmoittivat heti heikon vaalituloksen selvittyä (20,5 %) jättäytyvänä oppositioon. Pelkästään vaalitappio on jo SPD:lle riittävä syy vetäytyä hallitusvastuusta. Tosin tällä kertaa syyt ovat moniulotteisemmat – AfD:lle ei millään haluta jättää pääoppositiopuolueen asemaa. Tällöin avoin rasismi saisi kaipaamansa megafonin.

Äärioikeiston nousu Saksan liittopäiville on monessa mielessä vakavampi paikka kuin muiden eurooppalaisten valtioiden muukalaisvihamielisyys. AfD on johtajiensa suulla puhunut siitä, kuinka saksalaisten tulisi viimein olla avoimen ylpeitä omista sotilaistaan maailmansodissa. Puolueen johtajiin lukeutuva Björn Höcke on kertonut jopa häpeävänsä holokausti-muistomerkkiä. Saksa, joka on esimerkillisesti tehnyt työtä oman synkän sotahistoriansa kanssa, on nyt ajautumassa uudenlaiseen tilanteeseen, jossa kansan historiantulkinnasta onkin monenlaisia versioita.

Martin Schulzin hyvin alkanut vaalikampanja suli viime hetkellä hämmästyttävästi.

Vaihtoehto Saksalle -puolueen poliittinen yhtenäisyys noudattelee kuitenkin monen muun eurooppalaisen populistipuolueen kaavaa. Heti maanantaina puolueen johtaja, Saksista kotoisin oleva Frauke Petry asteli puolueen tiedotustilaisuudesta ulos kesken kaiken. Hän ilmoitti, ettei tule osallistumaan AfD:n parlamenttiryhmän toimintaan.

Valtataistelu onkin ilmeistä AfD:n sisällä. Petry olisi halunnut puolueesta hallituskelpoisen viimeaikaisilla pehmeitä arvoja korostavilla puheillaan. Tähän kuitenkaan puolueen äärioikeistolainen siipi ei ole taipunut. Suuren voiton keskellä puolue siis tuskin säilyy yhtenäisenä. Petryn sovittelevammat puheet ovat siinäkin mielessä kiinnostavia, että hän on verrannut aiemmissa puheissaan maahanmuuttajia kompostiin ja kertonut harkitsevansa pakolaistulvan rajoittamista ampumalla ihmisiä rajalle.

Saksan vaalit kertovat karusti sosialidemokraattisen vaihtoehdon olevan Euroopassa kriisissä. Martin Schulzin hyvin alkanut vaalikampanja suli viime hetkellä hämmästyttävästi. Suurin syy lienee saksalaisten heikko usko sosialidemokraattien kykyyn edistää talouskasvua ja hyvinvointia. Yhden asian me sosialidemokraatit voisimme ottaa Saksasta opiksi: Oikeistopopulistien uhkaa ei saa missään kohden väheksyä.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Pahinta mitä politiikassa voi tehdä populismin ja ääriliikkeiden vahvistuessa on luokitella äänestäjät noihin ja meihin

Näkemys viisaasta ja politiikkaa eri kannoilta pohdiskelevasta äänestäjästä on myytti. Tämän osoitti Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ja Britannian brexit-äänestys. Paras show voitti. Asia-argumentit ja faktat selätettiin meuhkeella ja valheella. Samansuuntainen näkemys on myös maanantaina julkaistussa Poliittinen valta Suomessa -kirjassa. Sen mukaan käsitykset äänestäjistä ovat vanhentuneita ja ihanteellisia.

Perinteinen demokratiakäsitys on tulevana viikonloppuna testissä Saksan liittopäivävaaleissa. Ensimmäisen kerran vuoden 1949 jälkeen on Saksassa liittopäiville nousemassa ääri­oikeistolainen puolue. Muukalaisvihamielinen ja äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle (AfD) voi nousta jopa valtiopäivien kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, jos se saisi nykyisen kannatuksensa verran ääniä.

Yksi syy AfD:n nousun taustalla on äärioikeistolainen kansalaisliike Pegida, joka on vuodesta 2014 kerännyt mielenosoituksiin parhaimmillaan tuhansia saksalaisia. Pegidan suosiota selvittäneen tutkijan mukaan (Helsingin Sanomat 17.9.) suuri osa liikkeen kannattajista on melko iäkkäitä tavallisia saksalaisia, joista harva on kiinnostunut rasismista tai diktatuurista. Kyse on köyhyyden ja osattomuuden tunteesta: siitä, että kukaan ei välitä. Todennäköisesti osin samoista syistä äänestettiin myös Trumpia ja Britanniassa brexitin puolesta.

Uudenlainen äänestämiskäyttäytyminen haastaa perinteiset puolueet.

Yhdysvalloissa moni Trumpia äänestänyt piti tätä viimeisenä toivonaan, ainoana, joka kuuntelee. Toisaalta molemmissa maissa äänestymiskäyttäytyminen oli ristiriitaista. Esimerkiksi koulutus- ja tuloerot selittävät vain osin äänestyskäyttäytymisesta. Tutkija Heikki Hiilamo onkin arvioinut, että esimerkiksi maahanmuuttovastaisuuteen vaikuttaa koulutustaustan lisäksi osin myös se, kuinka monikulttuurisessa ympäristössä ihminen asuu.

Uudenlainen äänestämiskäyttäytyminen haastaa perinteiset puolueet. Toisaalta puolueille olisi myös lääkkeet ratkaista tilanne hyväkseen, jos ne pystyisivät toteuttamaan ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvät perustoiveet. Tämä liittyy myös nuoriin. Tuoreen asenneselvityksen mukaan suomalaisnuoret ovat ulkoisia uhkia enemmän huolissaan suomalaisten keskinäisestä eripuraisuudesta ja eriarvoistumisesta.

Pahinta mitä politiikassa voi tehdä populismin ja ääriliikkeiden vahvistuessa on luokitella äänestäjät noihin ja meihin. Tämä jako vain vahvistaa eriarvoisuuden tunnetta ja työntöä kohti ääriliikkeitä. Tämä tapahtui esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, jossa puhuttiin jopa Trumpia kannattavasta valkoisesta roskaväestä.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Macronin työreformi haastaa sosialidemokraatit, ja mikäli SDP haluaa olla myös 2000-luvun Suomen arkkitehti, on isojen poliittisten avauksien aika koittanut

Moni SDP:n alhaisia kannatuslukemia taivasteleva kaipaa puolueelta uusia avauksia. Ministeri Matti Ahde piirsi heinäkuussa tässä lehdessä kuvan linjattomasta SDP:stä, jonka politiikan suunnasta on vaikea hahmottaa selkeää kuvaa. Tämän vuosituhannen SDP on hänen mukaansa muuttunut linjapuolueesta jakolinjojen SDP:ksi.

Kokenut valtiomies on havainnossaan pelottavan oikeassa. Kun valtionhoitoja-SDP rakensi hyvinvointi-Suomea viime vuosituhannella, oli linja selkeä. Kuusikymmentäluku kului kansanterveyden avaamisessa kaikille, 70-luku oli peruskoulun rakentamisen kulta-aikaa, 80-luvulla keskityttiin ympäristökysymyksiin ja 90-luvulla vietiin Suomea Eurooppaan.

Mikäli SDP haluaa olla myös 2000-luvun Suomen arkkitehti, on isojen poliittisten avauksien aika koittanut. Demareiden on osattava vastata kansantajuisesti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyviin kysymyksiin. Koska olemme valaneet hyvinvointivaltion perustan Suomeen, on meidän osattava myös laatia uskottava Hyvinvointivaltio 2.0 -ohjelma.

Toinen tämän ajan keskeinen poliittinen kysymys on työelämän muutos. Digitalisaation, kaupungistumisen ja teknologian kehittymisen myötä työelämä ja sen pelisäännöt ovat turbulenttisessa tilassa. Työn puolueena ja työmarkkinoiden osaajana SDP:n tulisi olla aktiivisesti rakentamassa työelämän uudistamiseen liittyviä avauksia.

Macronin työelämän muutosesityksiin voi suhtautua kahdella tavalla. Joko ne ohittaa olan kohautuksella tai oikeasti haastaa oman ajattelunsa.

Ranskan tuore presidentti Emmanuel Macron heitti viime viikolla melkoisen haasteen koko työelämän muutosta seuraavalle Euroopalle julkaisemalla työreformiksi luokiteltavan esityksensä. Sen sisältö on varsinkin työntekijäjärjestöjen näkökulmasta karua luettavaa ja vastalauseet Ranskassa ovat olleet sen mukaisia. Macronin työllisyyspaketti sisältää vahvaa painotusta paikallisen sopimisen suuntaan jopa ohi työehtosopimusten mää­räysten.

Macronin työelämän muutosesityksiin voi suhtautua kahdella tavalla. Joko ne ohittaa olan kohautuksella tai oikeasti haastaa oman ajattelunsa.

Esityksessä on muun muassa työelämän joustavuuteen liittyvä esitys niin sanottujen ”liittolukkojen” ohittamisesta. Esitys mahdollistaa työnantajan oikeuden saattaa paikallinen, liittojen työehtosopimuksen ohittava paikallinen sopimus henkilöstöäänestykseen. Jo aiemmin hyväksytty laki oli tehnyt mahdolliseksi paikallisen henkilöstöäänestyksen paikallisesta työehtosopimuksesta, jolla ohitetaan ammattiliiton solmiman työehtosopimuksen ”liittolukko”.

Macronin esitysten tavoite on työllisyyden parantaminen. Keinoista voi olla montaa mieltä. SDP:n tulisi kuitenkin käydä Macronin ehdotus tarkkaan läpi ja pohtia, onko Suomessa vastaavalle työmarkkinapolitiikalle käyttöä. Jos todetaan, ettei ole, on vaihtoehto esitettävä kirkkaana.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

SDP:n tilanne muistuttaa muutaman vuoden naimisissa ollutta pariskuntaa

Kun Antti Rinne tuuppasi Jutta Urpilaisen SDP:n johdosta Seinäjoen puoluekokouksessa vuonna 2014, alkoi demariperheen kiirastuli. Jo kokouspaikalla oli silloin havaittavissa, että kaikki eivät naispuheenjohtajan syrjäyttämistä sulattaneet. Näyttävät ministeritason kyyneleet kertoivat hädästä ja epäluulosta uutta puheenjohtajaa kohtaan.

Tuore puheenjohtaja Rinne ymmärsi hyvin puolueen sisäiset tunnot ja vetosi puoluekokouksen jälkeisissä ”työkokouksissa” puolueen yhtenäisyyden puolesta. ”Ei kukaan halua mennä riitelevään perheeseen kylään”, kuului Rinteen usein kuultu vertaus. Toisin sanoen, SDP ei tule koskaan nostamaan kannatustaan, elleivät sisäisen riitely ja puheenjohtajan kampitus lopu.

Rinnettä kampittamassa eivät enää ole Seinäjoella kyynelehtineet, vaan kannatuksen kehitykseen turhautuneet.

Nyt, yli kolme vuotta myöhemmin ollaan samassa tilanteessa, tosin eri syistä. Rinnettä kampittamassa eivät enää ole Seinäjoella kyynelehtineet, vaan kannatuksen kehitykseen turhautuneet. Heidän mielestään kolme vuotta puheenjohtajuutta ovat osoittaneet, ettei Rinne kykene nostamaan SDP:tä pääministeripuolueeksi vuoden 2019 vaaleissa. Tämä on aivan totta. Yksin hän ei siihen pysty. Tarvitaan koko perheen sitoutumista puheenjohtajan taakse.

Viime viikonloppu Jyväskylässä oli demariperheelle tunteiden vuoristorataa. Lauantaiaamuna Tuula Haatainen valittiin puoluevaltuustossa presidenttiehdokkaaksemme, ja kokousväki vaikutti aidon innostuneelta. Valituksi tultuaan Haatainen piti mainion puheen, jossa hän vakuutti kokousedustajat vahvalla arvolähtöisellä viestillään. Erityisesti määritelmä ihmisarvosta jäi monen mieleen: ”ihmisarvo ei ole suhteellinen, se on absoluuttinen”. Tällä Haatainen viittasi keskusteluun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kohtelusta.

Hyvinä päivinä siedämme toisiamme, mutta kriisin puhjettua olemme toisillemme armottomia.

Viikonloppu jatkui järjestöpäivillä, jossa uutta demari-ilmettä rakennettiin puoluesihteeri Antton Rönnholmin johdolla innostuneesti. Mikään ei viitannut puolueen sisäiseen riitelyyn. Tilanne muuttui sunnuntaiaamuna, kun Iltalehdessä Rinne kertoi kohdanneensa selkäänpuukotusta puolueen sisältä. Lausunto oli perusteltu, mutta harmillinen, sillä järjestöpäivien hyvä tunnelma sai karvaan sivumaun.

SDP:n tilanne muistuttaa muutaman vuoden naimisissa ollutta pariskuntaa. Tosin tässä liitossa kuherruskuukausi jäi lyhyeksi. Hyvinä päivinä siedämme toisiamme, mutta kriisin puhjettua olemme toisillemme armottomia.

Nuorille pareille suositellaan tällaisessa tilanteessa usein perheneuvontaa. Siellä pyritään kasvattamaan ymmärrystä toisen ajattelutapaa kohtaan. Yksi lähtökohta on muistella niitä suhteen vaiheita, joissa molemmilla on ollut hyvä olla.

Samaan pariterapiaan kannattaisi SDP:nkin hakeutua. Lähihistoriasta löytyy ainakin yksi valoisa hetki, jolloin perheessämme oli yhteenkuuluvuuden tunnetta. Joukkovoima-mielenosoitus 18.9.2015 oli päivä, jolloin oli helppo sanoa olevansa ylpeästi demari. Kun palkansaajaliike ja sosialidemokratia lyövät kättä, on uusi nousumme mahdollinen.

Demokraatti