Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työvoiman saatavuusongelma? SDP:n Filatov: “Kyse on myös tilastointiharhasta”

SDP:n kansanedustajan Tarja Filatov sanoo, että jos työlle ei löydy tekijää, kyse voi olla siitä, että ammattilaisia on liian vähän tai siitä, että työssä itsessään on jotain vikaa ja siihen ei hakeuduta tai siitä hakeudutaan nopeasti pois. Kyse on myös maantieteellisistä eroista.

— Uuden ammattibarometrin mukaan puolet pula-ammateista on terveys- ja sosiaalialalta. Kyse on lääkäreistä, ylilääkäreistä ja erikoislääkäreistä. Rakennusalalla on työvoimapulaa: työnjohtajista, kattoasentajista, korjaajista, betonirakentajista, raudoittajista. Näihin vastaus lienee koulutus..

Tiedot selviävät työ- ja elinkeinoministeriön 27.9.2016 julkaisemasta ammattibarometristä, ja ne perustuvat työ- ja elinkeinotoimistojen syys-lokakuussa tekemään arvioon.

— Muita pula-ammatteja: markkinatutkimushaastattelijat, mainosten jakajat, suoramyyjät, puhelinmyyjät. Näissä tehtävissä taidetaan tarvita työn ja palkkauksen kehittämistä. Ratkaisua on haettava sekä työelämän pelisääntöjä kehittämällä, että sosiaaliturvaa ja hyvinvointipalveluita uudistamalla.

Lisäksi Filatovin mukaan on tärkeää yhdistää erilaisia sirpaletöitä ehjäksi työelämäksi. Tässä työssä uudenlaisella kumppanuudella yritysten välillä on tärkeä rooli.

— Työpaikkojen kohtaanto-ongelmassa voi olla kyse huonoista työehdoista, jotka eivät houkuttele hakeutumaan tiettyihin työtehtäviin. Esimerkiksi provisiopalkkaiset ja muutaman tunnin työt eivät kaikkia elätä.

Viime aikoina on käynyt Filatovin mukaan ilmi, että työvoiman saatavuusongelmissa on kyse myös tilastointiharhasta. Samat työpaikat saattavat olla auki monen kanavan kautta.

— Eri työnvälitysyritykset etsivät työntekijöitä samoihin työpaikkoihin tekemään silpputyötä. Tämä on johtanut siihen, että yksi vaikeasti täyttyvä työpaikka kirjaantuu monen kanavan kautta työpaikaksi, johon ei löydy tekijää. Tilastoja on kehitettävä tunnistamaan uudet työvälityskanavat ja päällekkäisyydet, Filatov sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE