Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työvuoro dementiakodissa pysäytti puoluejohtajan: “Arvostus nousi entuudestaan”

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super on haastanut kansanedustajat tekemään työvuoron vanhusten palvelukeskuksissa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson työskenteli tänään Turun kaupungin vanhusten dementiakodissa Mansikkapaikassa.

Kokemus oli hänen mukaansa pysäyttävä. Andersson oli “todella kiitollinen siitä, että pääsi rautaisten ammattilaisten mukana osallistumaan siihen aivan tavalliseen työhön, mitä yksikössä tehdään”.

– Arvostus vanhustenhuollossa työskenteleviä kohtaan nousi entuudestaan, ennen kaikkea juuri todella ammattimaisen otteen ja hyvän ilmapiirin takia. Meistä kaikista tulee joskus vanhempia ja heikompia, ja minusta on äärimmäisen tärkeää, että me kaikki voimme luottaa siihen, että meistä pidetään hyvää huolta myös silloin, Andersson huomauttaa.

Ihmisarvoisen hoivan on katettava muutakin kuin perustarpeet.

Andersson sanoo vaativansa nyt entistä tiukemmin, että vanhuspalveluihin kohdistuvista leikkauksista pitäisi luopua kokonaan. Hän huomauttaa, että nykyinenkin hoitajamitoitus vie hoiva-ammattilaiset äärirajoille.

– Ihmisarvoisen hoivan on katettava muutakin kuin perustarpeet. Mansikkapaikassa hoitajat totesivat, että huonokuntoisimmat asukkaat helposti vievät aikaa virikkeellistä toimintaa kaipaavilta, jos henkilöstöresurssit eivät ole kunnossa.

Hallitus perui aikomuksensa alentaa ympärivuorokautisen hoivahenkilöstön määrää niin, että vähimmäismitoitus olisi laskenut 0,5:stä 0,4:ään.

Lisää aiheesta

Hallitus ei kuitenkaan ole perääntynyt aikeistaan hakea 70 miljoonan euron säästöjä julkiseen talouteen vuoteen 2019 mennessä. Säästöjä haetaan henkilöstömitoituksen täsmentämisellä ja hoitajamitoitukseen laskettavan henkilöstön uudelleenmäärittelyllä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE