Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tytti Tuppurainen haluaa jatkaa omistajaohjauksen keskittämistä: “Nyt tätä organisaatiota on mielestäni edelleen syytä vahvistaa”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eurooppa- ja omistaja­ohjaus­ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) haluaa jatkaa omistajaohjauksen keskittämistä.

Rane Aunimo

Demokraatti

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tuppurainen piti tänään tiedotustilaisuuden, jossa hän muistutti, että valtio on Suomen suurin osakkeenomistaja. Hänen mukaansa yhtiöt toimivat lähitulevaisuudessa normaaliakin haastavammissa olosuhteissa kansainvälisestä tilanteesta johtuen.

Yhtiöiden omistajilta vaaditaan Tuppuraisen mukaan entistä enemmän ammattitaitoa.

– Omistajaohjausosasto valtioneuvoston kansliassa on nimenomaan ammattimaisen omistamisen organisaatio. Juuri tätä tehtävää varten omistaohjausosasto perustettiin vuonna 2007. Ja nyt tätä organisaatiota on mielestäni edelleen syytä vahvistaa ja sen vuoksi on syytä pohtia, olisiko valtion omistusten edelleen keskittäminen valtioneuvoston kanslian omistajaohjaukseen hyvä tapa edelleen tehostaa jo nykyisellään hyvää valtion omistajaohjausta.

TUPPURAINEN sanoi myös odottavansa energiayhtiö Fortumin hallituksen uudelta puheenjohtajalta kykyä johtaa hallitusta uudessa muuttuneessa tilanteessa, jossa saksalainen Uniper ei enää ole mukana.

-  Valtion strateginen intressi Fortumiin on ehkä entistäkin väkevämpi. Me haluamme turvata sähkön tuotannon Suomessa kaikissa olosuhteissa. Valtio-omistaja odottaa yhtiöltä myös investointeja Pohjoismaihin ja investointeja kotimaahan ja tässä tilanteessa odotukset ovat hyvin korkealla uuden puheenjohtajan suhteen.

Fortumin hallituksen kokoonpanoon esitetään useita muutoksia. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Pohjola Pankin entistä toimitusjohtajaa Mikael Silvennoista, joka toimii tällä hetkellä muun muassa myös lääkeyhtiö Orionin hallituksen puheenjohtajana.

TUPPURAINEN sanoi myös, että hän ei lähde arvuuttelemaan Fortumin toimitusjohtajan mahdollista vaihtumista. Toimitusjohtajakysymys on Tuppuraisen mukaan Fortumin hallituksen arvioitavana, ja hän luottaa uuden hallitukseen arvostelukykyyn asiassa.

-  Hallitus arvioi onko nykyinen toimiva johto, johtoryhmä näiden uusien haasteiden tuomien tehtävien tasalla.

Tuppurainen sanoo, että hänellä itsellään on luottamusta nykyiseen toimitusjohtajaan Markus Rauramoon.

Tuppurainen myös kiitti Fortumin hallituksen puheenjohtajuudesta luopuvaa Veli-Matti Reinikkalaa kovasta työstä erittäin paineistettuna aikana.

-  Seitsemän vuoden tinki nyt päättyy ja on aika ojentaa hallituksen puheenjohtajuus uusille toimijoille, hän sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE