Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tytti Tuppurainen kuuli 8-vuotiaan tytön soittavan Beethovenia: “Ei voi olla ajattelematta miten hauras, miten haavoittuva Euroopan idea on”

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron ajankohtaiskeskustelussa EU:n tulevasta kehityksestä pitänyt Tytti Tuppurainen muisteli kuulleensa yhtenä päivänä ystävänsä 8-vuotiaan tyttären pianonsoittoa, Beethovenin Euroopan hymniä.

Demokraatti

Demokraatti

“Kun sen kuulee pienen lapsen soittamana, ei voi olla ajattelematta miten hauras, miten haavoittuva Euroopan idea on. Emme voi pitää eurooppalaista yhteistyötä itsestäänselvänä.”

Tuppurainen toi puheessaan esiin kolme näkökulmaa päivän keskusteluun.

“Ensinnäkin. On Suomen kaltaisen pienen maan etu puolustaa monenkeskistä kansainvälistä sääntöperustaista yhteistyötä. Juuri sitä mitä EU edustaa. Kuitenkin EU:n arvot, ne jotka ovat kirjattu EU:n perussopimukseen, demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio, ovat uhattuina. Maanantaina YK:n ihmisoikeussopimus täytti 70-vuotta, ja samana päivänä EU:n perusoikeusvirasto julkaisi selvityksen, jonka mukaan lähes 40 prosenttia Euroopan juutalaisista on suunnitellut muuttoa muualle kasvaneen antisemitistisen vihan vuoksi. Tässä maanosassa tämä on kertakaikkiaan sietämätöntä.”

“Toiseksi, puhemies, se että sitoudumme eurooppalaiseen yhteistyöhön ei tarkoita sitä, että haluaisimme säilöä unionin nykyisellään. Liian kauan unionia on kehitetty poliittisen oikeiston ja vain markkinoiden ehdoilla. Tähän on saatava muutos. Ihminen on nostettava yli markkinoiden.”

Tuppuraisen mukaan sisämarkkinat tarvitsevat rinnalleen vahvan sosiaalisen ulottuvuuden.

“Työllisyyden parantaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden ehkäisy, hyvinvoinnin lisääminen ja terveyserojen kaventaminen, koulutus, tutkimus ja osaaminen, veronkierron torjunta, on oltava tavoitteena”, Tuppurainen luetteli.

Kolmanneksi hän tähdensi tähdentää, miten herkällä hetkellä Suomi astuu EU:n puheenjohtajaksi.

“Kansainvälinen tilanne edellyttää EU:lta johtajuutta. Ilmastonmuutos edellyttää EU:lta kunnianhimoisia toimia sekä kykyä koota muita maailman maita mukaan. Suomen on korostettava ympäristönsuojelua ja arktista yhteistyötä, kumppanuutta Afrikan kanssa ja aktiivista kehityspolitiikkaa, avointa ja oikeudenmukaista kauppaa. Tiivistyvän puolustusyhteistyön ohella on korostettava EU:n pehmeää voimaa, sen kykyä edistää diplomatiaa, rauhaa ja vakautta.”

Tuppuraisen mukaan EU:n arvo on paljon suurempi kuin Suomen nettomaksuosuus tai saanto rahoituskehyksistä.

“EU on meille turvallisuusyhteisö. Se on meille arvoyhteisö. Se on Suomelle paikka maailmassa, jossa voimme vaikuttaa. Ilman sitä olisimme muiden vaikutusvallassa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE