Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Tytti Tuppurainen: Sosialidemokratia on vastaus aikamme haasteisiin

Ajat ovat muuttuneet. Vielä äsken saatettiin sanoa, että sosialidemokraatit ovat tehtävänsä tehneet eikä puolueissa ole eroja. Toisin on nyt. Äärioikeistolainen kansallismielisyys ja tosiasioista piittaamaton populismi nostavat eri puolilla päätään.

Euroopassa tapaa puolueita, joita voi hyvällä syyllä kutsua kansallissosialistisiksi. Protektionismi ja suunnitelmatalous tekevät paluuta. Theresa May irrottaa Iso-Britanniaa EU:sta kovin ottein, ja Donald Trumpin puheet henkivät synkkää eristäytymistä. Toisen maailmansodan jälkeinen kansainväliseen yhteistyöhön, demokratiaan ja avoimeen talouteen perustuva järjestys horjuu. Suomessakin vaaditaan rajoja kiinni, ja vihapuhe muuttuu koko ajan raaemmaksi.

Tässä ajassa sosialidemokraateilla on historiallinen tehtävä. On tuettava rauhaa ja vakautta maltillisella ja järkevällä yhteiskuntapolitiikalla. On luotava kansalaisille toivo paremmasta huomisesta, jotteivat kansankiihottajien katteettomat lupaukset ole ainoa oljenkorsi johon tarttua. Pettymys ja turhautuminen työttömyyteen ja näköalattomuuteen on korvattava näkymällä työstä, kohtuullisesta toimeentulosta sekä inhimillisestä elämästä.

Ellemme onnistu, ei tilalle tulee parempaa, vaan pahempaa. Ääriliikkeet hajottavat Euroopan, maailma ajautuu kaaokseen ja kauppasotiin.

Populistien kanssa ei pidä mennä huutokauppaan. Ne tarjoavat aina enemmän.

Mitä SDP:ltä vaaditaan? On luovuttava lyhytnäköisestä taktikoinnista ja luotava pitkäjänteinen poliittinen strategia, joka inspiroi ihmisiä. On varottava kaipuuta vanhoihin käsitteisiin ja ajautumista ideologiseen sylipainiin siitä, mikä on oikeaoppista sosialidemokratiaa. On puhuteltava koko kansaa ja perustettava politiikka tosiasioihin ja tutkittuun tietoon. On tarjottava uskottavia, taloudellisesti toteuttamiskelpoisia ratkaisuja löysien lupausten sijaan. Populistien kanssa ei pidä mennä huutokauppaan. Ne tarjoavat aina enemmän.

Koulutukseen ja sivistykseen on panostettava, jotta jo varhaislapsuudesta alkava eriarvoisuus kitketään. Ihmiset ovat arvokkain voimavaramme, ja investoinnit osaamiseen ovat kaikkein tärkeimpiä. Työllisyyttä on edistettävä talouspolitiikalla, jossa finanssipolitiikka mitoitetaan suhdanteiden mukaan ja rakenteellisilla uudistuksilla estetään pitkäaikaistyöttömyyden kasvu. Eurooppalaista yhteistyötä vaalitaan ja ekologinen kestävyys otetaan kaikessa huomioon. Puhumme tavallisten ihmisten arjen asioista – hoitajamitoituksesta ja perhevapaista – tiedostaen samalla että meiltä odotetaan enemmän: on hahmotettava politiikan suuret linjat ja Suomen etu Euroopan kohtalonhetkillä.

SDP on yhteistyöpuolue. Sosialidemokraattien johdolla on koottava laaja rintama avoimen yhteiskunnan puolustamiseksi. Huolehdimme, että järki voittaa maailmassa.

Kirjoitus on osa SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden kirjoitussarjaa. Aiemmin vuorossa olivat Antti Rinne ja Timo Harakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE