Kolumni

Martti Suomi

Kirjoittaja on puolueosaston puheenjohtaja Mustasaaresta.

Työttömyystilastoja yritetään kaunistella aktiivimallilla

Tasavallan hallitus tavoittelee 72 prosentin työllisyysastetta. Työllisyysaste onkin lähiaikoina parantunut. Työvoimasta on onneksi alkanut tulemaan lisäkysyntää, hyvä niin. Toteutunut 5000 pitkäaikaistyöttömän siirto eläkkeelle vähensi myös työttömyyttä ja nosti työllisyyttä. Suunnitellun työllisyysasteen saavuttaminen ei kuitenkaan välttämättä onnistu.

Hallituksessa on päätetty työttömän aktiivimallista, jonka ensimmäinen vaihe tuli voimaan jo vuodenvaihteessa. Aktiivimallin seurauksena on osalle työttömistä tuleva työttömyyskorvauksen alentaminen. Näin voi jo etukäteen todeta, koska kaikki työttömät eivät voi tavoittaa aktiivimallissa vaadittavaa 18 viikkotuntia. Työnsaanti on myös kiinni työnantajasta, jolle ei tässä järjestelmässä ole annettu mitään velvoitetta. Tällä vähennyksen osalla työttömiä ei katsota työttömäksi ja työttömyys näin ollen näennäisesti pienenee, vaikka työtön on koko ajan työtön.

Hallituksen suunnitelmissa on myös lisätä ns. aktiivimallia toisella osalla, jossa työtön saa rangaistukseksi 60 päivän karenssin ellei hän tee työhakemusta joka viikko. Tai onko tulossa jotain vielä pahempaa? Tämän seurauksena osa työttömistä joutuu tähän karenssiin ja työllisyysaste näyttää taas paranevan, vaikka työttömyys ei muutu käytännössä mitenkään. Työtön on kahden kuukauden ajan vailla päivärahaa, mutta edelleen työtön.

Aktiivimallin ensimmäisessä ja toisessa osassa toimenpiteet kohdistuvat yksinomaan työttömään. Tilastoja täten kaunistellaan, vaikka tältä osin ei mitään oikeaa työllisyyttä tapahdu.

Aktiivimallin suunnittelijoilla on unohtunut työelämän perusasiat. Työelämässä on työnantaja ja työntekijä. Työpaikka syntyy aina kahden osapuolen toimesta, työnantajan ja työtekijän työsopimuksella.  Toimenpiteet kohdistuvat nyt vain toiseen tekijään, työttömään. Jos työnantaja ei anna työtä, niin työttömän työnhakeminen on turhaa ja turhauttavaa. Työhakemukset ovat kyllä arvokkaita tekemisiä kunhan ne ovat kohtuullisia ja silloin kun ne tuovat työpaikkoja. Maassa oleva työttömyysasteen vaje ei ratkea lisäämällä työhakemuksia. On huomioitava myös toinen osapuoli, työnantaja.

Olisi hyödyllistä kokeilla toimenpiteitä, jossa työnantaja tarjoaa työtä jokaiselle työttömälle. Tässä mallissa työnantajalle ei ole annettu mitään tekemistä. Voi käydä niin, että lisääntyvät työhakemukset turhauttavat myös työnantajaa.

Työttömän työllistämisessä käytettiin joskus järjestelmää, jossa jokaiselle työttömälle taattiin työpaikka tai koulutus määräaikavälein. Työpaikka järjestettiin yrityksissä työnvälityksen toimenpiteillä. Jos yrityksissä työpaikkaa ei löytynyt, työvoimatoimisto takasi työllisyystyön tai koulutuksen. Pitkäaikaistyöttömyys, joka nyt on työttömyyden ongelmallisin muoto, voitaisiin täten katkaista.

Toteutetussa ja suunnitellussa tulevassa aktiivimallissa annetaan rangaistuksia kansalaisille, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Työllisyysasteen parantamisen nimissä ollaan nyt luomassa kahden kerroksen väkeä.

Martti Suomi

Kirjoittaja on puolueosaston puheenjohtaja Mustasaaresta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Kim Berg

Kirjoittaja on kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vaasasta.

Terveiset Kuntaliiton valtuuskunnasta

Suomen Kuntaliiton jäsenkunnat suorittivat liiton valtuuskunnan vaalin vaalipiireittäin 15.11. – 31.12.2017 välisenä aikana. Valtuuskuntaan valittiin vaaleissa kaikkiaan 76 jäsentä, joista yksi edustaa Ahvenanmaan maakuntaa. Demareita valtuuskuntaan valittiin yhteensä 17 ja minulla on kunnia edustaa Vaasan vaalipiirin demareita valtuuskunnassa tämän vaalikauden ajan.

Valtuuskunta kokoontui viimeviikolla 15.2. ensimmäiseen kokoukseensa järjestäytymisen merkeissä. Kuntaliiton valtuuskunnan järjestäytymiskokous valitsi kansanedustaja Mauri Pekkarisen (kesk.) valtuuskunnan puheenjohtajaksi ja kansanedustaja Sirpa Paateron (sdp) hallituksen puheenjohtajaksi. Demariryhmä järjestäytyi myös osaltaan kokouksessa ja valitsi ryhmän puheenjohtajaksi kansanedustaja Joona Räsäsen Lohjalta, jonka valtuuskunta valitsi myös valtuuskunnan I varapuheenjohtajaksi. Demariryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin Miia Nahkuri Riihimäeltä.

Valintojen lisäksi kokouksessa käytiin keskustelua mm. valtuuskunnan työskentelyperiaatteista, esiteltiin Kuntaliiton toimintaa sekä avattiin Kuntaliiton valtuuston hyväksymää strategiaa toimikaudelle 2017-2021.

Kuntaliiton strateginen visio ”Onnistuva Suomi tehdään lähellä” perustuu missioon tehdä kuntien ja maakuntien kanssa kestävää tulevaisuutta. Tarkoitus on kuntien ja maakuntien kanssa yhteistyössä yhteensovittaa erilaisten kuntien ja maakuntien tarpeisiin sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja, huomioiden asukkaiden yhdenvertaisuus, sukupolvien ylittävä oikeudenmukaisuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo.  Painopisteiksi tämän vision toteutumiseksi on nostettu ennakoinnin myötä askeleen edellä oleminen, yhteistyön tekeminen yli kunta- ja maakuntarajojen sekä uudistavan ja kokeilevan toimintakulttuurin luominen kuntiin ja maakuntiin.

Valtuuskunnan työskentelyperiaatekeskustelun yhteydessä poliittiset ryhmät linjasivat, että Kuntaliiton valtuustossa käytäntönä olleista ryhmäpuheenvuorojen säännönmukaisesta pitämisestä luovutaan valtuuskunnassa ja ryhmäpuheenvuoroja pidetään ainoastaan silloin kun tämä koetaan käsittelyssä olevien asioiden tai ajankohtaisen poliittisen tilanteen vuoksi tarpeelliseksi. Tarkoitus on jatkossa käydä entistä enemmän vapaampaa keskustelua ajankohtaisista asioista ja luoda tämän keskustelun myötä valtuuskunnan linjaa valmisteltavana oleviin sekä päivän polttaviin asioihin.

Tämä uusi keskusteleva tapa toimia otettiinkin heti ensimmäisessä kokouksessa käyttöön ja kokouksessa käytiin mielestäni hyvin hedelmällistä keskustelua mm. kuntien ja maakuntien yhteisestä edunvalvonta- ja palvelujärjestöstä. Tällaisen pohjoismaisen mallin käyttöönottoon liittyy monia herkkyyksiä sekä nykyisten jäsenten että maakuntien puolella, mistä syystä laajan keskustelun käyminen ja eri näkökantojen punnitseminen on ehdottomasti paikallaan ennen päätöksentekoa.

Kunnilla ja maakunnilla tulee varmasti olemaan myös jatkossa yhteisiä tarpeita sekä edunvalvonnassa, palveluissa kuin kehittämisessäkin, mikä puhuu yhteisen edunvalvonta- ja palvelujärjestön puolesta. Tulevien maakuntien itsehallinnon ”riittävyys” ja suhde valtioon taas laittaa miettimään, että minkälaisiin mahdollisiin intressiristiriitoihin yhteisessä edunvalvontajärjestössä voidaan törmätä? Kuntaliiton valtuuskunta kokoontuu seuraavaksi kevätkokoukseen 23.- 24.5., missä mahdollisesti jo linjataan maakuntien asemaa Suomen Kuntaliitossa.

Kim Berg

Kirjoittaja on kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vaasasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Petri Partanen

Kirjoittaja on Teollisuusliiton aktiivi ja pääluottamusmies Kokkolasta.

Tulevaisuuden työelämä ja alustatalous

Päivän teemaksi voisi kutsua yleistä keskustelua tulevaisuuden työelämästä, robotisaatiosta ja alustataloudesta. Nämä eivät sinänsä ole asioina uusia, mutta teknologia näiden asioiden tiimoilta kehittyy nopeammin kuin ennen. Näistä asioista kirjoitan hieman ajatuksiani alustataloudesta, koska se huolestuttaa minua.

Alustatalous tarkoittaa sitä, että internetin välityksellä joku on valmis tarjoamaan jotakin työtehtävää jollakin hinnalla, ja sitten internetin kautta työntekijät käyvät keskenään huutokauppaa kuka sen on luotettavimmin ja halvimmin valmis tekemään. Työn tarjonta ja kysyntä kohtaavat toisensa paremmin, mutta ilman sääntelyä ne kohtaavat työntekijöiden työehtojen kustannuksella. Käytännössä freelancerit ovat eläneet tätä aikaa jo pitkään, ja alustatalouden uhkat ja mahdollisuudet ovat jo sinänsä tiedossa. Nyt kuitenkin netissä toimivan alustan kautta saatava työ voi olla kestoltaan hyvinkin epävarmalla pohjalla, eivätkä kaikki siellä olevat töiden tarjoajat välttämättä katso itseään edes työnantajiksi. Tällöin syntyy ongelma, jos ei ole ketään kenen kanssa keskustella työehdoista.

Suomessa työelämää ovat kautta aikojen säädelleet lait ja työehtosopimukset. Näitä ovat kuitenkin murentaneet markkinoiden ja rajojen avautuminen Euroopan ja maailman tasolla. Ratkaisu näihin on ylikansallisten sopimusten tekeminen, joita jo nytkin on olemassa. Esimerkiksi työelämän maailmanlaajuisista minimipelisäännöistä sovitaan ILO:ssa, ja hieman paikallisemmin EU:ssa. Koska yrityksetkin ovat monikansallisia, on luonnollisesti syntynyt tarve keskustella yrityksen laajuisista sopimuksista ja työelämän minimipelisäännöistä. Mutta kenen kanssa neuvotellaan työehdoista, jos töitä tarjoava osapuoli ei tunnustaudu työnantajaksi, ja jos ainoa toimistokin sijaitsee pöytälaatikossa paratiisisaarilla?

Tulevaisuuden työelämä on juuri sellainen, minkälaisen me siitä itse teemme. Näin on ollut ennenkin, eikä ole mitään syytä, että tämä periaate muuksi muuttuu vaikka teknologia kehittyisikin suurin harppauksin. Alustatalouden haasteissa on kyse viimekädessä vain lainsäädännön puutteista. Jos emme halua työssä käyvää köyhälistöä, tulee alustataloutta koskevia lakeja säätää EU:n ja Suomen tasolla, jotta palkalla voi tulevaisuudessakin tulla täällä länsimaissa toimeen. Minimipalkkalaki ei ole ratkaisu, koska se ei ole kehittyvissä talouksissa mikään tae sille, että palkka on elämiseen riittävällä tasolla.

Kaikki työ ei mene alustoille, ellemme sitten äänestä itse sellaisia poliitikkoja, jotka antavat ne sinne mennä ilman sääntelyä. Tässäkin, kuten kaikessa muussakin asiassa, on viimekädessä kyse rahasta, ja elinkeinoelämän maalaamasta ehdottomasta tulevaisuuden kuvasta, jonka me palkansaajat itse voimme maalata paljon kauniimmaksi ja sinisemmäksi.

Rajoittamaton alustatalous palvelee vain pientä rahaeliittiä, sekä niitä harvoja, joille luoja on suonut sellaiset työnantajan kannalta edulliset supertyöntekijän geenit, jotka antavat hyvän muistin, pienen ravintotarpeen, olemattoman unentarpeen, sairastumattomuuden ja lapsettomuuden. Sellaista Suomea minä en halua, eikä tämä tulevaisuus ei ole ennalta määrätty, vaikka niin annetaankin ymmärtää. Työehtosopimuksille on tulevaisuudessakin paikkansa, ja varsinkin kolmikannalle, myös ylikansallisissa elimissä ja -yrityksissä.

Petri Partanen

Kirjoittaja on Teollisuusliiton aktiivi ja pääluottamusmies Kokkolasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Niina Kivinummi

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja kaupunginvaltuutettu Ähtäristä.

Hoitsu hei, älä jätä minua

Kiinteistönvälittäjä, joka lähteekin kesken asuntonäytön pois kohti seuraavaa asuntonäyttöä. Myyjä, joka lyö kassaan vain puolet ostoksistasi ja jättää loput hihnalle. Tilaamastasi ravintola-annoksesta kokki valmistaakin vain puolet. Kuulostaako aivan absurdilta? Sitä se ei kuitenkaan ole suurelle osalle kotihoidon työntekijöistä. Asiakkaiden hoidon tarve ja heille annettu aika ja resurssit harvoin kohtaavat. Työ tehdään jatkuvan kiireen ja paineen alla, tosin vasten työntekijöiden omaa tahtoa.

Eräs ystäväni kirjoitti vähän aikaa sitten Facebook-seinällään siitä, miten hän avoimen yliopiston opinnoissaan sai parhaan arvosanan (5) vanhustyön etiikan kurssista. Samaan aikaan hän joutuu työskentelemään alimman arvosanan (1) mukaisesti vasten tahtoaan. Hän kirjoittikin: ”Paperilla arviointi voi olla vitonen, mutta käytännössä se on 1-2. Osaatteko kuvitella, miltä se tuntuu? Tehdä töitä kaikkia omia periaatteitaan vastaan?” Kirjoitusta lukiessani kurkkuani puristi. Mietin, miltä tuntuisi toimia kaiken aikaa omaa arvopohjaani vasten. Miten kukaan jaksaa huonopalkkaista työtä jatkuvan arvoristiriidan värittämänä ja miksi me sallimme sen?

Ristiriita laadukkaan ja eettisen hoidon välillä on valtava, kun työtaakka harteilla kasvaa ja omaisten vihaiset valitukset kaikuvat korvissa.

Huhtikuussa 2017 THL julkaisi Vanhuspalvelujen tuottajakohtaisen seurantatutkimuksen, minkä mukaan kotihoidon asiakkaiden määrä kasvaa jatkuvasti samaan aikaan kun ympärivuorokautisen hoidon paikkoja on vähennetty merkittävästi. Työntekijäresurssien vapautuminen vaativamman hoidon paikoista ei kuitenkaan näy kotihoidon henkilöstössä lisäyksenä. Kotihoidon asiakkaat ovat yhä monisairaampia ja huonokuntoisempia ja sitä kautta käyntimäärät ovat myös nousussa. Ristiriita laadukkaan ja eettisen hoidon välillä on valtava, kun työtaakka harteilla kasvaa ja omaisten vihaiset valitukset kaikuvat korvissa.

Taakka ei rasita ainoastaan hoitajien henkistä jaksamista, vaan yhä useampi kotihoidon työntekijä repii itsestään liikaa myös fyysisesti. Tämä näkyy äärimmäisen hyvin myös omassa työssäni fysioterapeuttina; kotihoidon työntekijöillä on enenevissä määrin erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja, joiden alkuperä usein löytyy työn fyysisestä kuormituksesta —hyvästäkin ergonomiasta huolimatta. Ei ihme, että monet kotihoidon työntekijät miettivät alanvaihtoa tai jatkokoulutusta. Toisaalta samaan aikaan työvoimapoliittiset koulutukset suoltavat uusia lähihoitajia työmarkkinoille, mikä ei voi olla ratkaisuna työvoimapulaan. Hoivatyö on sydämen työtä ja väitän, että kaikista työttömistä ei voida kouluttaa hyviä hoitajia.

Miten hinta ja laatu saadaan kulkemaan käsi kädessä?

Ihmisten hoitaminen ja terveys ovat kasvavissa määrin myytävänä. Syntyvyys on laskussa ja tulevien, yhä pienempien sukupolvien harteille on lankeamassa yhä huonompikuntoisempia hoidettavia vähemmillä laitospaikoilla. Miten hinta ja laatu saadaan kulkemaan käsi kädessä? Miten varmistamme, että hyvät hoitajat jaksavat työssään? Miten yhteiskuntamme arvokkaimpien työntekijöiden ääni saadaan kuuluviin, kun heillä ei ole mahdollisuutta tai sydäntä jättää työtään tekemättä lakkoilemalla? Meillä päättäjillä on vastuu ja velvollisuus tuoda ratkaisuja rohkeasti ja avoimesti esille.

Tulevan sote- ja maakuntauudistuksen keskellä on oltava tiukkana. Minä en halua, että vanhempieni arvokas ja hyvä vanhuus määritellään valtakunnallisen hoivayrityksen osinkotuottojen ehdoilla. Minä en halua, että kenenkään hoitajan tarvitsee itkeä työpäivänsä jälkeen sitä, että joutui jättämään kaatuneen asiakkaan lattialle, koska nostoapu olikin saatavilla vasta parin tunnin päästä.

Niina Kivinummi

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja kaupunginvaltuutettu Ähtäristä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tiina Isotalus

Kirjoittaja on yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu Kokkolasta.

Avoin kirje sosialidemokratialle

Mikä on vasemmiston tehtävä tänään ja tulevaisuudessa? Yhteiskunta ja työ ovat murtumassa uuteen muotoon, emmekä me voi tätä kehitystä estää tai edes jarruttaa. Eikä meidän pidäkään!

Perinteisistä työpaikoista on tulossa luksusta, joita riittää vain harvoille etuoikeutetuille. Työnantajia, työn luojia ja työntekijöitä olemme tulevaisuudessa me itse. Jakoa työntekijöihin ja työnantajiin tai omistajiin ja palkansaajiin ei enää ole. Jos tämä tuntuu kaukaiselta ajatukselta, missä on työntekijä ja työnantaja kun puhutaan toiminimellä vanhusten kotihoitoa tekevästä lähihoitajasta? Vuokratuolilla työtään tekevästä parturi-kampaajasta? Isolla rakennustyömaalla alihankkijana toimivasta lvi-asentajasta tai sivutuloverokortilla kolmea työtä tekevästä kirvesmies-järjestyksenvalvoja-äänimiehestä? Työ on pätkää ja silppua ja osa-aikaista.

Digitalisaation takia työn tuottavuutta pitää ruveta arvioimaan uusilla tavoilla. Tuottavuus ei voi enää perustua maapalloa tuhoavaan talouskasvun mittaristoon, vaan meidän on ruvettava arvottamaan tekemistä uudella tavalla. Tämä muutos tapahtuu parhaillaan. Se on jo täällä.

Mikä on sosiaalidemokraattisen liikkeen rooli tässä tilanteessa? Me jurnutamme 8-tuntisesta työpäivästä ja haikailemme takaisin 80-luvulle. Tämä voi olla sokki, mutta 8-tuntinen työpäivä eli kunniakkaat 100 vuotta ja nyt se on kuollut. Työelämä ei näytä enää samalta. Kuitenkin kun suunnitellaan päivähoitojärjestelmiä, olettamus on, että perheessä on kaksi vakituisessa työsuhteessa olevaa aikuista. Meidän rakenteemme eivät tunnista sitä, miltä nykyajan perheet ja työelämä näyttävät.

Vasemmiston tärkein, kaikkein tärkein, tehtävä 2000-luvulla on varmistaa, että muutos tapahtuu tavalla, joka on sosiaalisesti kestävä ja oikeudenmukainen. Omaisuutta on edelleen, työtä on, vaikka se muuttaa muotoaan, markkinatalouteen pohjaava järjestelmä jatkaa matkaansa, vaikka tuleekin muuttumaan. Nyt murros on ollut oikeiston käsissä ja me olemme tyytyneet toivomaan, että menneisyys palaisi vallitsevaksi olotilaksi. Meidän pitää varmistaa, että omaisuuden kasaantuminen muutamien käsiin lakkaa ja että varallisuus jakaantuu tasapuolisesti ja sosiaaliturva toteutuu muillakin kuin palkansaajilla.

Meidän tulee rakentaa malleja yhteiskunnasta kuten olemme tehneet jo edelliset sata vuotta. Yhteiskunta ei ollutkaan valmis. Tarvitaan samaa rohkeutta, jolla taisteltiin naisten äänioikeus, peruskoulu, vanhempainvapaat, julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto tai se 8-tuntinen työpäivä. Mitä nuo sosiaaliset ja yhteiskunnalliset innovaatiot ovat seuraavalle sadalle vuodelle? Luotan, että aate kantaa.

Oikeisto ei ole koskaan pystynyt rakentamaan kivijalkoja, joilla yhteiskuntaamme kannatellaan ja nykyinen hallitus on siitä malliesimerkki. Se pystyy vain repimään ja rikkomaan, nöyryyttämään ja kyykyttämään. Myymään pois ja kutsumaan haaskat paikalle. Ja ennen kaikkea se kykenee varmistamaan, että muutoksen sivutuotteena on omaisuuden kerääntyminen yhä harvempien käsiin. Tasa-arvo yhteiskunnassa ei koskaan ole syntynyt vahingossa, talouskasvun tai muun sivutuotteena. Se on aina tarvinnut kovaa työtä, määrätietoisuutta sekä visiota.

Vasemmiston työn on alettava alusta.

 

 

Tiina Isotalus

Kirjoittaja on yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu Kokkolasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Jukka Pekka Matintupa

Kirjoittaja on JHL:n aluepäällikkö Alajärveltä.

Mielenilmaukset ja poliittiset lakot takaavat kansanvallan säilymisen

Olen mielenkiinnolla seurannut julkista keskustelua tämän aktiivimallia vastustavan poliittisen lakon ja mielenilmauksen jälkimainingeissa. Lakkojen yhteydessä käydään aina propagandasotaa, jossa valtaapitävät kertovat lakkojen ja mielenilmausten tuhoavan totaalisesti niin yritysten kuin koko maan talouden ja lamauttavan kauttaaltaan yhteiskunnan normaalit toiminnot.

Tämänkaltainen viestintä antaa meille työntekijöille aiheen itsetunnon nostolle, ei sitä aina näinä nollatuntisopimusten aikana tule ajatelleeksi miten tärkeä osa yhteiskuntaa sitä oikeastaan ollaankaan. Ei tule mieleen aikana, jolloin lehtien lööpit täyttää ylistävät kertomukset björnwahlroosien ja muiden raharikkaiden uusista suurista voitoista ja näiden kellokkaiden palkansaajia ja heidän järjestöjään parjaavat lausunnot.

Poliittinen mielenilmaus ja lakot syntyvät aina ihmisten vahvasta näkemyksestä, ettei kansalaisia kohdella tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Vahvimmat poliittiset lakot ovat aina syntyneet siitä tunteesta, ettei kansaa kuunnella ja että päätösvalta on karannut kauaksi heidän käsistään poliittiselle ja taloudelliselle eliitille.

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on suhtautunut kolmikantaiseen yhteistyöhön alusta saakka hyvin vastahankaisesti. Se on halunnut laittaa palkansaajaliikkeen syrjään myös silloin, kun työelämään ja sosiaaliturvaan liittyvistä asioista on päätetty. Asioista joita hallitukset ovat perinteisesti kehittäneet yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Tämä on johtanut huonoon ja epäonnistuneeseen lakien valmisteluun ja yhteentörmäyksiin osana kansalaisyhteiskuntaa olevan ay-liikkeen kanssa.

Suomalaisiin on hyvin syvään rakennettu oikeudenmukaisuuden tunne. Suomalainen ei voi ymmärtää, miksi kansanedustaja, joka ei tule uudelleen valituksi, siis epäonnistuu tavoitteessaan, saa sopeutumiseläkettä. Miksi epäonnistunut yritysjohtaja, joka erotetaan tehtävästään, saa kultaisen kädenpuristuksen, mutta työtön, joka aktiivisesti hakee työtä mutta ei sitä löydä, siis epäonnistuu, häntä rangaistaan.

Tätä suomalainen ei hyväksy ja siksi mielenilmaukset saivat kansalaisten enemmistön vankan kannatuksen, joukot liikkeelle ja lyhyessä ajassa 140 000 allekirjoittajaa aktiivimallia vastustavaan aloitteeseen.

Mitä tulevaisuudessa, tarvitaanko poliittisia lakkoja?

Suomessa on hyvin pitkät perinteet poliittisiin mielenilmauksiin ja lakkoihin. Itse asiassa lähes koko kansa lähti vuoden 1905 suurlakkoon, jolla lopetettiin venäläistämistoimet ja saavutettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Vuoden 1917 yleislakolla voitettiin 8 tunnin työpäivä ja demokraattiset kunnallisvaalit. On hyvä palauttaa mieliin, erityisesti niiden jotka nyt vastustavat poliittisia lakkoja, että suomalaista itsemääräämisoikeutta ja demokratiaa on rakennettu näinkin poliittisilla lakoilla.

Avoin markkinatalous on johtamassa siihen, että suuret omaisuudet maailman laajuisesti ja sen myötä taloudellinen valta ovat keskittymässä yhä harvempiin käsiin. Itse asiassa vain muutamille nimeltä mainituille. Tämä taloudellinen harvainvalta rapauttaa perinteistä kansanvaltaa ja köyhdyttää keskiluokan. Mikäli kansainvälinen laaja poliittinen yhteistyö ja lainsäädäntö eivät pysty tätä kehitystä estämään, näemme edessämme laajoja poliittisia lakkoja ja mielenimaisuja. Näiden lakkojen kärjessä ei ole pelkästään duunarit, vaan myös niin sanottu hyvin koulutettu mutta asemansa menettänyt keskiluokka.

Toivottavaa on, että tässäkin tilanteessa poliittisilla lakoilla on lainsäädännön turva ja oikeutus. Niitä ei ole tämän päivän oikeistopoliitikot ja elinkeinoelämän kellokkaat pystyneet lyhytnäköisesti tuhoamaan, sillä poliittiset lakot turvaavat kansanvallan.

 

Jukka Pekka Matintupa

Kirjoittaja on JHL:n aluepäällikkö Alajärveltä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta