Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uber-kuski tuoreessa raportissa: “Tyttöystäväni kysyi, miten laittomista tuloista maksetaan vero. Jouduin vastaamaan, että en tiedä.”

Helsinkiläinen valokuvaaja ryhtyi Uber-kuskiksi huomattuaan, että keikkoja on liian vähän valokuvaajana vuokranmaksuun.

”Ajattelin, että ei mun etiikka anna periksi jos tää kerran on laitonta. Mutta sitten, vähän asiaa mietittyäni, päädyin siihen, että se saattaa olla laitonta mutta ei omasta mielestäni rikollista tai moraalisesti väärin.”

Valokuvaaja mietti ensin päivätyön hankkimista muutamaksi päiväksi viikossa voidakseen harrastaa myös intohimoammattiaan.

“Mutta eihän se toimi: en voisi sopia mitään keikkoja, jos kalenterissa olisi jo työvuoro kaupan kassalla.”

Valokuvaaja kertoo tarinansa toimittaja Ville Blåfieldin ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiölle kirjoittamassa, työn ja työelämän muutoksesta kertovassa raportissa Uusi työ – uudet duunarit, joka pureutuu murroksen ristiriitaisuuksiin ja paradokseihin.

Uber-kuskiksi ryhtynyt valokuvaaja kertoo ajavansa Uberia vain sen verran kuin tarvitsee kulloinkin rahaa, yleensä vain pari tuntia kerrallaan. Hän tienaa ajamisestaan tavallisesti muutaman satasen viikossa. Kuljettajana mukaan hän saa “aika pienellä työllä kokoon sen 1200 euroa kuussa”.

”Joskus keikkaa on niin tiuhaan, että ei ehdi autosta nousta. Joskus taas keikkaa voi odotella rauhassa omassa keittiössä istuskellen.”

Valokuvaaja-kuljettaja sanoo olevansa verojen suhteen epätietoinen.

”Tyttöystäväni juuri kysyi, että miten laittomista tuloista maksetaan vero. Jouduin vastaamaan, että en tiedä. En ole vielä selvittänyt. Haluan kyllä maksaa verot tuloistani, ehdottomasti. Tämä on mulle se suuri moraalinen kysymys tässä. Mutta en varmaan voi ilmoittaa näitä verottajalle Uber-tuloina. Minun pitää nyt selvittää, voinko ilmoittaa Uber-tulot jonain muina tuloina”, hän kertoo raportissa.

Ville Blåfieldin raportti kertoo, kuinka tilastojen mukaan palkkatyö on yhtä pysyvää ja työsuhteet yhtä pitkiä kuin 1980-luvulla. Silti ihmisten kokemus kertoo toista: epävarmuus lisääntyy, työ tuntuu silppuuntuvan.

Raportissa sanotaan:

“Julkista keskustelua hallitsee puhe muutoksesta, joka näkyy vasta vähemmistön arjessa. Mutta siellä kytee tulevaisuuden valtavirta. Jos tulevaisuuden työelämä kiinnostaa, niin kannattaa seurata tämän päivän epätyypillisiä työsuhteita.”

Blåfield nostaa muutoksen keskeiseksi piirteeksi yksilöllistymisen.

“Työurista, toimeentulon paleteista ja työntekijöiden osaamisportfolioista tulee uniikkeja tavalla, joka haastaa vanhan maailman kollektiiviset tukirakenteet. Kuinka tässä kyydissä käy työmarkkinajärjestöjen, ammatti-identiteettien, työyhteisöjen?”

Raporttiin on koottu myös kymmenen keskustelua eri asiantuntija- ja vaikuttajatahojen kanssa, jotka antavat syötteitä tulevaisuuden hahmottamiseen perinteisen työväenliikkeen ulkopuolelta.

Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Tuija Oivo esimerkiksi pitää Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ”käsittämättömänä tilkkutäkkinä”, joka tulisi kiireellä uudistaa radikaalisti. Startup-yrittäjä, Slushin ja Woltin perustaja Miki Kuusi puolestaan arvioi, että työelämään on tullut ”sumplimisen kulttuuri”.

HOK-Elannon henkilöstöjohtajan Antero Leväsen mukaan kaupan alalla yleistyvästä vuokratyöstä ei enää ole paluuta vanhan maailman ”kaupan setiin ja täteihin”. Sitran Timo Lindholm katsoo, että tulevaisuuden työelämä tuo duunareille nykyistä suurempia vapauksia, mutta tämä ”vapaampi työelämä on suuressa määrin myös johtamiskysymys.”

Kalevi Sorsa -säätiön tarkoituksena on jatkaa ja ruokkia tätä keskustelua osana ajatuspajan yhteiskuntatutkimusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE