Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Uefan entinen puheenjohtaja on kuollut – “Kukaan muu ruotsalainen ei ole päässyt jalkapallossa samanlaiseen asemaan kuin Lennart Johansson”

Euroopan jalkapalloliiton Uefan entinen puheenjohtaja, ruotsalainen Lennart Johansson on kuollut. Ruotsin jalkapalloliitto kertoo nettisivuillaan, että Johansson kuoli tiistai-iltana 89 vuoden iässä lyhyen sairauden jälkeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Johansson oli Uefan puheenjohtaja vuosina 1990–2007. Samaan aikaan hän toimi Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan varapuheenjohtajana.

– Kukaan muu ruotsalainen ei ole päässyt jalkapallossa samanlaiseen asemaan kuin Johansson. Hän oli äärimmäisen kunnioitettu, arvioi Ruotsin jalkapalloliiton puheenjohtaja Karl-Erik Nilsson.

Kansainväliset jalkapallojohtajat pääsevät muistamaan Johanssonia Pariisissa tänään järjestettävässä Fifan kongressissa. Nilssonin mukaan uutinen on kongressille surullinen, mutta toisaalta Pariisissa on hyvä paikka muistella Johanssonia.

Johansson tavoitteli myös Fifan puheenjohtajuutta vuonna 1998, mutta hävisi äänestyksen Sepp Blatterille. Sveitsiläinen Blatter joutui myöhemmin sivuun jalkapallotoiminnasta Fifaa ravistelleen korruptioskandaalin takia.

Eurooppalaisessa jalkapalloilussa Johanssonin aika muistetaan muun muassa Mestarien liigan aloittamisesta kaudella 1992–93. Johansson oli vahva vaikuttaja, kun miesten EM-lopputurnauksen joukkuemäärä nousi 16:een vuodesta 1996 lähtien. Ruotsi pääsi isännöimään miesten EM-turnausta vuonna 1992.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE