Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa

Kolumnit

Anette Karlsson

Porvoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Moni suomalainen pääsee näinä päivinä ansaitulle kesälomalle. Samaan aikaan maan hallituksen uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa.

Anette Karlsson

Arbetarbladet

Valitettavasti keskustan, kokoomuksen ja sinisten (aiemmin perussuomalaiset) hallituksella ei ollut tahtotilaa parantaa pienituloisten arkea, vaikka maan talous onkin kääntynyt kasvuun. Viime vuoden tilinpäätöstä käsiteltiin edellisessä Porvoon valtuustossa. Ilmeni, että kaupunki menetti noin miljoona euroa kilpailukykysopimuksen ansiosta.

Tällä hallituskaudella maksumiehiksi ovat joutuneet pienituloiset, eläkeläiset, lapsiperheet ja työttömät.

Miljoonalla eurolla olisi voitu palkata lisää ammattilaisia vanhustenhoitoon, korjata kouluja tai keventää kaupungin investoinneista syntynyttä velkataakkaa. Nyt pystyimme vain toteamaan, että tilanne oli kaikin tavoin harmillinen.

Hallituksen uhkailutaktiikalla aikaan saatu sopimus ei hyödyttänyt kaupunkia, porvoolaisia veronmaksajia eikä arvokasta työtä tekeviä palkansaajia. Kuluttaminen ja kotimaanmatkailu vähenevät, kun ihmisillä on vähemmän rahaa käytössä, mikä puolestaan tuntuu yritysten taskuissa.

Tällä hallituskaudella maksumiehiksi ovat joutuneet pienituloiset, eläkeläiset, lapsiperheet ja työttömät. Samaan aikaan kaikkein suurituloisimpien ihmisten verotusta on kevennetty.

Tutkimukset osoittavat, että tuloerot ovat kääntyneet tällä kaudella kasvuun. Pohjoismainen sopimus- ja hyvinvointiyhteiskunta on aina ollut Suomen vahvuus. Tätä perustaa on nyt murennettu. Päätöksentekoon tarvitaan enemmän sydäntä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE