Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Uhkasakkoja kunnille, jos lapsen oikeuksia ei kunnioiteta” – Li Andersson vaatii lisää käsiä lastensuojeluun

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson on tänään aloittanut kansanedustajien allekirjoituksien keräämisen lakialoitteeseen lastensuojelun sosiaalityön mitoituksesta.

Lastensuojelun resurssit vaikuttavat tuhansien suomalaislasten oikeuksien suojeluun. Viimeistään henkilökunnan voimakkaiden hätähuutojen jälkeen pitäisi olla jokaiselle selvää, että lastensuojeluun tarvitaan lisää henkilökuntaa, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

– Se edellyttää sekä velvoittavia mitoituksia lainsäädäntöön että henkilöstötarpeen huomioimista koulutuspolitiikassa.

Lakialoitteen mukaan lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä voisi olla vastuullaan vain niin monta lasta, joiden osalta hän suoriutuu lastensuojelulakiin ja muuhun lainsäädäntöön sisältyvistä velvoitteista. Lapsen asiasta vastaavalla sosiaalityöntekijällä voisi kuitenkin olla vastuullaan enintään 30 lasta. 

Lapsen oikeuksista pitää välittää joka päivä.

Yli tuhat sosiaalityöntekijää ja sosiaalityön opiskelijaa julkaisi lasten oikeuksien päivänä 20.11.2017 vetoomuksen nostaakseen esiin työhönsä ja lasten oikeuksien toteutumiseen liittyviä epäkohtia. Vetoomuksen taustalla on sosiaalityöntekijöiden vakava huoli lasten ja nuorten heitteillejätöstä lastensuojelun kroonisen aliresurssoinnin takia.

Kaikki poliitikot ovat huolissaan lastensuojelusta kun ilmenee rajuja epäkohtia, kuten lapsen oikeuden loukkauksia tai jopa kuolemantapauksia, Andersson toteaa.

Lisää aiheesta

– Lapsen oikeuksista pitää kuitenkin välittää joka päivä, eli silloin kun laaditaan talousarvioita ja päätetään sosiaalityön rahoituksesta. Kannatan uhkasakkoja kunnille, jos ne eivät kunnioita lapsen oikeuksia ja turvaa lastensuojelun resursseja.

Useissa kunnissa sosiaalityöntekijöillä voi olla 40, 60 tai jopa 80 lasta sosiaalityöntekijää kohden. Tilanne on hankala, sillä palveluiden asiakkaana on lapsia, joiden tilanteet ovat vakavasti vaarantuneita ja turvattomia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE