Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Uhriluku nousee animaatioyhtiön palossa – “Kuolkaa”, teosta epäilty mies huusi

Ainakin 33 ihmistä on kuollut Japanissa tahallisesti sytytetyssä yritysrakennuksen palossa, kertoo saarivaltion pelastuslaitos. Kiotossa torstaiaamuna sattuneessa rajussa palossa loukkaantui lisäksi kymmeniä ihmisiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tulipalo sai alkunsa animaatioyhtiö Kyoto Animationin tiloissa aamukymmenen jälkeen paikallista aikaa.

Poliisin mukaan palo oli tahallaan sytytetty. Teon mahdollisesta motiivista viranomaisilla ei ollut vielä torstaina iltapäivällä käsitystä.

Poliisin mukaan palon sytyttänyt mies tunkeutui liikerakennukseen, heitti tiloihin bensiinin tyyppistä syttyvää nestettä ja sytytti sen. Japanin yleisradioyhtiön NHK:n mukaan epäilty oli sanonut “kuolkaa” juuri ennen kuin sytytti kaatamansa nesteen tuleen.

Epäilty mies pidätettiin tapahtumapaikalla. Hänet vietiin sairaalaan saamaan hoitoa palovammoihinsa.

Rakennuksessa sisällä arviolta 70 ihmistä

Tulipalon kuolonuhrien määrä kasvoi torstain mittaan. Tämä johtui siitä, että loukkaantuneista useat olivat saaneet hyvin vakavia vammoja ja menehtyivät niihin myöhemmin.

Lisää aiheesta

Kaikkiaan rakennuksessa oli tulen syttyessä arviolta 70 ihmistä.

Palon silminnäkijät tekivät palohälytyksen hätäkeskukseen.

– He kertoivat kuullensa äänekkään räjähdyksen Kyoto Animationin rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta sekä nähneensä siellä savua, kertoi pelastuslaitoksen edustaja.

Japanin pääministeri Shinzo Abe tviittasi osanottonsa uhrien omaisille.

– Tämä on niin kauheaa, että olen sanaton. Rukoilen kuolonuhrien puolesta, pääministeri kirjoitti.

Myös rakennus kärsi tulessa mittavia vahinkoja. Talon julkisivuista yksi paloi mustaksi, kun liekit olivat lyöneet ulos sen puolen ikkunoista.

Ohjaaja täysin ymmällään

Kyoto Animationille aiemmin töitä tehnyt ohjaaja Yutaka Yamamoto sanoi, että hän ei voi ymmärtää syytä tapahtuneelle.

– Miksi, miksi, miksi? En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella, ohjaaja tuskaili.

Kyoto Animationin edustaja puolestaan ilmoitti, että yhtiö ei kommentoi paloa tuoreeltaan, vaan perehtyy siihen, mitä on tapahtunut.
Kyoto Animation, joka tunnetaan nimilyhenteellä KyoAni, on tuottanut useita menestyneitä anime-sarjoja. Yksi yhtiön hittisarjoista on K-On!

Pian palon jälkeen tuli julki tieto, jonka mukaan animaatioalalla toimivat ovat aloittaneet rahankeräyksen Kioton tragedian uhrien hyväksi.
Japanissa tapahtuu kansainvälisesti verrattuna vähän rikoksia. Etenkin väkivaltarikokset ovat varsin harvinaisia.

Tuhopoltto on Japanissa vakava rikos, josta voi saada jopa kuolemantuomion. Osakassa 16 kuolonuhria vuonna 2008 vaatineen palon sytyttänyt mies odottaa paraikaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa.

Kuolonuhrien määrä päivitetty. klo 16:57

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE