Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ukraina kertoo Venäjän iskeneen maahan kymmenillä ohjuksilla – viranomaisten mukaan iskuissa kuoli 11 ihmistä

LEHTIKUVA / AFP / SERGEI SUPINSKY
Hyökkäykset ovat vaurioittaneet pahoin Ukrainan sähköverkkoa. Kuvassa työntekijöitä korjaamassa vaurioita Kiovan lähellä 26. tammikuuta.

Venäjän torstaina ympäri Ukrainaa tekemissä iskuissa kuoli 11 ihmistä ja haavoittui toiset 11, kertoivat ukrainalaiset pelastusviranomaiset.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ukrainan armeijan mukaan Venäjä ampui torstaina Ukrainaan 55 ohjusta, joista Ukraina olisi pudottanut 47. Tietoja ohjusten määristä ja torjumisesta ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.

Torstain vastaisena yönä Venäjä puolestaan lähetti Ukrainaan Asovanmereltä 24 iranilaista lennokkia. Ukrainan ilmavoimien mukaan kaikki lennokit tuhottiin.

Venäjä teki hyökkäyksiään päivä sen jälkeen, kun Saksa ja Yhdysvallat olivat luvanneet lähettää nykyaikaisia taistelupanssarivaunuja Ukrainaan.

-  Tämän olisi pitänyt tapahtua aiemmin ja isommilla määrillä, sanoi ukrainalainen lääkäri Liza sanoi uutistoimisto AFP:lle, mutta kertoi silti panssarivaunuavun olevan tervetullutta.

VENÄJÄ on lokakuusta lähtien tehnyt Ukrainaan säännöllisesti ohjus- ja lennokkihyökkäyksiä. Niiden kohteena on ollut varsinkin Ukrainan energiainfrastruktuuri. Hyökkäykset ovat vaurioittaneet pahoin Ukrainan sähköverkkoa, ja eri puolilla maata on ollut toistuvia sähkökatkoja.

Myös torstaina Venäjä kohdisti iskujaan Ukrainan mukaan maan energiainfrastruktuuriin.

Ukrainalaiset voimayhtiöt olivat jo varotoimena ennen iskuja katkaisseet sähköjä eri puolilta maata.

Energiaministeri Herman Halushtshenko syytti Venäjän pyrkivän romahduttamaan Ukrainan energiajärjestelmän.

Ministerin mukaan tilanne on erityisen vaikea Odessan ja Vinnytsjan alueilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE