Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ukraina toivoo nyt moderneja hävittäjiä – Euroopassa väläytelty myös rypäleaseita

AFP / LEHTIKUVA / OZAN KOSE

Euroopassa on ehdotettu rypäleaseiden toimittamista Ukrainaan. Asiasta kertoo virkamieslähde uutistoimisto AFP:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lähde puhui AFP:lle sillä ehdolla, että sekä hänen nimensä että edustamansa maa jätettiin kertomatta. Virkamieslähde kertoo maansa hallituksen hyväksyneen asetoimituksen ja hakeneen tarvittavaa vientilupaa Saksalta.

-  Ukrainalaiset ovat pyytäneet niitä. Ne ovat legitiimejä aseita. Niiden aiheuttamat sivuvahingot eivät ole enää niin suuria. Ne olivat hyvin suuria vielä 1940- ja 50-luvuilla, mutta nyt ne ovat hallittavissa. Ukrainan on voitettava sota, se tässä on tavoitteena, virkamieslähde kommentoi vieraillessaan Washingtonissa.

Rypälepommien käyttö ja vienti on kielletty YK:n sopimuksella, johon kaikki Euroopan maat eivät kuitenkaan ole liittyneet.

Sopimuksen ulkopuolella ovat muun muassa Puola, Suomi, Ukraina ja Venäjä, joka on käyttänyt rypälepommeja Ukrainassa runsain mitoin. YK on tuominnut erityisesti rypäleaseiden käytön asutuilla alueilla.

Rypäleaseet ovat räjähteitä, jotka sisältävät useita pienempiä tytäraseita, jotka tyypillisesti leviävät laajalle alueelle. Epätarkkuutensa vuoksi niitä pidetään erityisen vaarallisina siviileille.

UKRAINAN seuraavana tavoitteena taistelupanssarivaunujen saamisen jälkeen on hankkia länsitukijoiltaan moderneja F-16-hävittäjiä, kertoo Ukrainan puolustusministerin neuvonantaja Hill-lehdelle. Asiasta on kertonut myös uutistoimisto Reuters.

Hillille puhunut Juri Sak kertoo olevansa luottavainen siihen, että Ukraina lopulta saa uudenaikaiset hävittäjät, kuten F-16:t, joita se on pyytänyt pitkään.

-  Kaikkia pyytämiämme aseita tarvitsimme jo eilen. Teemme kaiken mahdollisen varmistaaksemme, että Ukraina saa neljännen sukupolven hävittäjiä niin pian kuin mahdollista.

Yhdysvallat ja Saksa ilmoittivat keskiviikkona, että ne toimittavat taistelupanssarivaunujaan Ukrainaan. Yhdysvallat teki päätöksen lähettää valmistamiaan Abrams-vaunuja, kun Saksa puolestaan lupasi lähettää valmistamiaan Leopard 2 -vaunuja.

Samalla Saksan hallitus antoi muille maille luvan toimittaa Leopard 2 -vaunuja Ukrainaan.

UKRAINAN ilmavoimat käyttää parhaillaan neuvostoaikojen peruja olevia MiG-29-hävittäjiä. Nämä olivat kiistakapulana Venäjän laajan hyökkäyksen alussa maaliskuussa.

Tuolloin Yhdysvallat kieltäytyi auttamasta Puolaa, joka olisi halunnut lahjoittaa MiG-hävittäjiään Ukrainalle.

Hillin mukaan Nato-maat väittelevät todennäköisesti jatkossa myös pidemmän kantaman tykistöaseista, joilla Ukraina voisi iskeä syvemmälle Venäjän miehittämille alueille.

Ukrainaa avokätisesti tukeva Yhdysvallat on ollut haluton antamaan Ukrainalle pisimmän kantaman aseitaan, joilla voisi iskeä myös Venäjän puolelle. Länsivaltojen pelkona on ollut, että iskut Venäjälle kasvattaisivat Naton ja Venäjän välisen suoran konfliktin riskiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE