Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ukraina: Useisiin kaupunkikohteisiin on tehty jälleen iskuja – Kiovan iskut kohdistuivat voimalaitokseen

LEHTIKUVA / AFP / ANATOLII STEPANOV
Asukas käveli maanantaina 17. lokakuuta romun keskellä Kupianskin kaupungissa, joka sijaitsee iskujen kohteena olleella Harkovan seudulla.

Useisiin ukrainalaiskaupunkeihin on maan viranomaisten mukaan tehty jälleen iskuja. Guardianin mukaan viranomaiset olivat aamulla ennen yhdeksää raportoineet iskuista Kryvyi Rihin, Dnipron, Harkovan ja Mykolajivin kaupunkeihin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Myöhemmin Ukraina kertoi, että myös pääkaupunki Kiovaan on isketty. Maan presidentin kanslian apulaispäällikön Kyrylo Tymoshenkon mukaan iskut olivat kohdistuneet Kiovan alueella sijaitsevaan voimalaitokseen. Lisäksi Kiovan pormestari Vitali Klitshko on kertonut viestipalvelu Telegramissa Kiovassa aamulla havaituista räjähdyksistä.

Myös muualla maassa tehtyjä iskuja on viranomaisten mukaan kohdistettu energialaitoksiin. Iskut ovat aiheuttaneet sähkökatkoja, ja ainakin Kiovassa ja Dniprossa sähköt olivat edelleen aamupäivästä poikki monin paikoin.

Eilen Ukraina kertoi Venäjän iskeneen muun muassa pääkaupunki Kiovaan, missä ainakin neljä kuoli. Iskuissa käytettiin ukrainalaisviranomaisten mukaan iranilaisia kertakäyttöisiä kamikazelennokkeja, jotka tuhoutuvat itsekin hyökkäyksessä.

Kiovassa surmansa saaneiden lisäksi neljä ihmistä kuoli ukrainalaisviranomaisten mukaan eilen raketti-iskussa Koillis-Ukrainassa Sumyn alueella.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä on noin viikon aikana tuhonnut 30 prosenttia Ukrainan voimalaitoksista. Asiasta Twitterissä kertoneen Zelenskyin mukaan voimalaitoksiin kohdistuneet iskut ovat aiheuttaneet massiivisia sähkökatkoja eri puolilla Ukrainaa.

UKRAINAN valtiollisen ydinvoimayhtiön Energoatomin mukaan Venäjä on ottanut kiinni kaksi Zaporizhzhjan ydinvoimalan merkittävässä asemassa olevaa työntekijää. Energoatom syyttää sosiaalisessa mediassa julkaisemassa lausunnossaan Venäjää työntekijöiden kidnappauksesta.

Kiinni otetut työntekijät on ydinvoimayhtiön mukaan viety toistaiseksi tuntemattomaan paikkaan. Energoatom on pyytänyt YK:n alaista Kansainvälistä atomienergiajärjestö IAEA:ta tekemään kaikkensa työntekijöiden vapauttamiseksi.

Ukraina on viime aikoina syyttänyt Venäjää useiden Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijöiden kiinniottamisesta.

Juttua muokattu 17.10. klo 12.33: uutista täydennetty iskuja koskevin lisätiedoin sekä tiedoin ydinvoimalan työntekijöiden kiinniottamisesta.
Lisätty klo 13.08 Zelenskyin tiedot iskuista voimalaitoksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE