Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ukrainalla on USA:n tuki, Anthony Blinken vakuuttaa – Yhdysvaltain ulkoministeri tapaa vierailullaan Kiovassa presidentti Zelenskyin

LEHTIKUVA / AFP / EFREM LUKATSKY

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken (kuvassa) sanoo maansa olevan sitoutunut kumppanuuteen Ukrainan kanssa. Blinkenin mukaan tämä merkitsee Yhdysvaltain tukea Ukrainan itsenäisyydelle ja alueelliselle koskemattomuudelle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Eilen Kiovaan saapunut Blinken on toistaiseksi merkittävin Ukrainassa vieraileva presidentti Joe Bidenin hallinnon jäsen. Tapaamisessaan ulkoministeri Dmytro Kuleban kanssa Blinken myös muistutti tarpeesta vahvistaa Ukrainan demokratiaa ja kitkeä korruptiota.

Ennen vierailua Yhdysvallat arvosteli Ukrainaa valtiollisen energiayhtiön Naftogazin johtajalle Andriy Koboleville annetuista potkuista. Kobolev oli tehnyt yhtiössä uudistuksia ja vähentänyt Ukrainan riippuvuutta venäläisestä kaasusta.

Biden on ottanut presidenttinä Venäjään ja presidentti Vladimir Putiniin tiukemman linjan kuin edeltäjänsä Donald Trump. Tilanne Ukrainan suunnalla kiristyi kun Venäjä keskitti viime kuussa suuria sotilasjoukkoja Ukrainan vastaisen rajan tuntumaan sekä miehitetylle Krimin niemimaalle. Myöhemmin joukot vedettiin pois.

Blinken saapui Kiovaan Lontoosta, missä G7-maiden ulkoministerit tuomitsivat Venäjän vastuuttoman ja vakautta horjuttavan toiminnan niin Ukrainassa kuin muualla. Blinken tapaa myöhemmin tänään myös presidentti Volodymyr Zelenskyin, joka on vedonnut länsimaita edistämään Ukrainan mahdollista Nato-jäsenyyttä.

Zelenskyi joutui viime vuonna keskelle Yhdysvaltain presidenttitaistoa, kun Trump painosti häntä kaivamaan kielteisiä tietoja vastaehdokkaansa Bidenin ja tämän pojan Hunterin toimista Ukrainassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE