Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ukrainan ihmisoikeusmies Politicossa: Venäjälle on viety lähes 1,2 miljoonaa ihmistä

AFP / LEHTIKUVA / ARIS MESSINIS

Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen Ukrainasta on viety Venäjälle lähes 1,2 miljoonaa ihmistä, kertoo Ukrainan ihmisoikeusasiamies Ljudmyla Denisova Politico-uutissivustolle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Denisovan kertomat luvut ovat hyvin lähellä Venäjän ilmoittamia määriä, joskin Venäjä väittää ukrainalaisten pyytäneen itse evakuointia oman turvallisuutensa vuoksi.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on sanonut, että helmikuun lopulta lähtien noin miljoona ihmistä on siirretty Venäjälle.

Politicon tietojen mukaan venäläissotilaat ovat koonneet ukrainalaisia miehittämiltään alueita ja pakottaneet heitä leireihin, joissa heidät erotetaan perheistään. Leireillä heiltä riistetään henkilökohtaiset asiakirjat ja heitä painostetaan syyttämään läheisiään rikoksista ja mustamaalaamaan Ukrainan asevoimia.

Usein heidät viedään pois maasta ja satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän kodeistaan. Ukrainalaisviranomaisten mukaan monissa tapauksissa ellei jopa useimmissa ihmiset eivät halua, että heidät viedään Venäjälle.

Politico on kuullut viittä ihmistä, jotka pakkosiirrettiin Venäjälle niin sanottujen kokoamisleirien kautta. Venäjällä heidät vietiin esimerkiksi asuntoloihin tai rangaistussiirtoloihin.

Denisova: Venäjä haluaa korvata ukrainalaisasukkaat venäläisillä.

Denisova antoi Politicolle nähtäväksi Ukrainan tiedustelupalvelun käsiinsä saamia asiakirjoja, joiden mukaan Venäjä oli suunnitellut kokoamisleirejä ja uudelleenasutusalueitaan jo viikkoja ennen hyökkäyksen alkamista.

Politico ei ole pystynyt varmentamaan Denisovan asiakirjojen aitoutta, mutta niiden sisältö on uutissivuston mukaan linjassa muun muassa yhdysvaltalaisten tiedustelutietojen ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kertomusten kanssa.

Ukrainan hallinnon tietojen mukaan Venäjä pakkosiirtää Itä-Ukrainassa hallinnassaan olevilta alueilta edelleen joka päivä 15  000-25  000 ukrainalaista.

Denisova uskoo Venäjän haluavan korvata kaupunkien ukrainalaisasukkaat venäläisillä. Samalla Venäjä voisi täyttää Venäjän niukasti asutettuja alueita ukrainalaisilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE