Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ukrainan jälleenrakentamisen kustannukset voivat nousta jopa 200-500 miljardiin

AFP / LEHTIKUVA / MIGUEL MEDINA
Katunäkymä Buchasta 3. heinäkuuta.

Ukrainassa on edessä massiivinen jälleenrakentaminen, kun Venäjän hyökkäyssota joskus loppuu. Ukrainan arvioidaan kärsineen jo toukokuun alkuun mennessä yli 105 miljardin dollarin infrastruktuurituhot ja eri arvioiden mukaan tuhojen kokonaiskustannus saattaa nousta jopa 200-500 miljardiin, kertoo johtaja Petri Vuorio Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuorio sanoo, että Ukrainan jälleenrakentamisen suunnittelu on aloitettava jo nyt, vaikka tärkeintä tällä hetkellä onkin sodan lopettaminen ja humanitäärinen apu.

-  Suunnittelutyö monimutkaisesta rahoitusstruktuurista ja hankkeiden toteutustavasta on pakko aloittaa. Jos se aloitettaisiin vasta kun sota on päättynyt, meillä kuluisi siihen siinä vaiheessa liikaa aikaa, Vuorio sanoo.

Sveitsin Luganossa on meneillään ensimmäinen jälleenrakennusta koskeva korkean tason kokous maanantaina ja tiistaina. Kokoukseen osallistuu myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.

-  Venäjä on tuhonnut Ukrainassa rautateitä, maanteitä, lentokenttiä, energiantuotannon infraa, televerkkotorneja ja sairaaloita. Yli tuhat koulua on vahingoittunut. Nämä ovat varmasti niitä kiireellisimpiä kohteita, joita lähdetään ensimmäisinä jälleenrakentamaan, jotta saadaan pidettyä yhteiskunnan rattaat liikkeessä.

Vuorion mukaan on teoriassa mahdollista, että osittainen jälleenrakennus voisi alkaa, vaikka sota ei olisikaan lopullisesti päättynyt.

-  Sitä jo tehdäänkin kriittisimmän infran osalta, mutta Ukraina on yhä pääosalle toimijoista liian vaikea toimintaympäristö.

Ukrainan toiveissa modernisointi

Kokouksen järjestävät Ukraina ja Sveitsi ja siihen osallistuu laajasti EU:n jäsenmaita ja muita kumppanimaita, erityisesti G7-maita. Mukana ovat muun muassa Yhdysvallat, Britannia ja Japani.

Paikalla ovat lisäksi Maailmanpankki, Euroopan investointipankki ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki, joilla on rahoituskanavana merkittävä rooli Ukrainan jälleenrakennuksessa.

Vuorio seuraa EK:ssa Ukrainan jälleenrakentamishankkeen etenemistä ja vastaa suomalaisen elinkeinoelämän siihen liittyvien auttamistoimien koordinaatiosta.

Ukrainan ulkoministeriö on ollut aktiivinen myös suomalaisen elinkeinoelämän suuntaan. Viesti on ollut Vuorion mukaan selkeä: tavoitteena ei ole pelkästään jälleenrakentaa Ukrainaa vaan myös modernisoida.

-  Infrastruktuuri on kymmeniä vuosia vanhaa, monilta osin peräisin Neuvostoliiton ajoilta. Modernisoinnissa pyritään vihreään siirtymään ja digitalisaatioon, jotka edesauttavat Ukrainaa irtautumaan Venäjä-riippuvaisuuksistaan. Samalla rakennetaan maata siihen suuntaan, mitä EU:n jäsenyys pitkällä aikavälillä vaatii.

Suomalaiset voivat osaamisellaan auttaa Ukrainaa esimerkiksi energian, telekommunikaation, rakentamisen, koulutuksen ja vesi- ja jätehuollon aloilla.

Lainoja ja lahjarahaa

Vuorio huomauttaa, että Ukrainan talouden ennustetaan romahtavan tänä vuonna 50 prosenttia. Se tarkoittaa, että verotulot ja vienti ovat siellä romahtaneet.

-  Tätä budjettivajetta eri kumppanimaat ovat myös jo nyt rahoittamassa lainamuotoisesti, mukaan lukien EU.

Myöhempää jälleenrakentamista varten EU:n komissio on Vuorion mukaan esittänyt rahaston perustamista, johon kumppani- ja jäsenmailta kerätään rahaa. Lisäksi komissio voisi mahdollisesti ottaa markkinoilta lainaa. Potti jaettaisiin Ukrainalle jälleenrakentamisen tueksi lainoina ja osittain lahjarahana.

Kerätyn rahan jakelukanavina toimisivat kehitysrahoitusinstituutiot, joilla on osaamista sekä valvonta- ja kilpailutusmekanismit olemassa.

-  Läpinäkyvyys on tärkeää ja lisäksi pitää varmistaa, että rahoitus suuntautuu oikeisiin kohteisiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE