Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ukrainan poliisi: Vitali Shishov on löydetty hirttäytyneenä

Valko-Venäjältä muuttaneita Ukrainan Kiovassa tukevan kansalaisjärjestön johtaja Vitali Shishov on löydetty kuolleena kiovalaisesta puistosta, kertoo Ukrainan poliisi. Poliisin mukaan Shishov löytyi hirrestä. Murhatutkinnan avannut poliisi selvittää, onko kyse lavastetusta itsemurhasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Shishov katosi ollessaan lenkillä. Aiemmin valkovenäläinen toimittaja Tadeusz Giczan kertoi Twitterissä, että kadonneen ystävät olivat kertoneet Shishovia seuratun viime aikoina.

Shishovin järjestö tarjoaa valkovenäläisille maahantulijoille apua muun muassa majoituksen ja työpaikkojen löytämisessä.

Monet valkovenäläiset ovat paenneet maastaan sen jälkeen, kun maan itsevaltaisen johtajan Aljaksandr Lukashenkan hallinto ryhtyi viime vuonna väkivaltaan mielenosoittajia kohtaan vilpillisinä pidettyjen presidentinvaalien jälkeen. Ukrainan ohella monet valkovenäläiset ovat suunnanneet Puolaan ja Liettuaan.

Valko-Venäjän toiminta tapetilla myös Tokiossa

Samaan aikaan Ukrainan katoamistapauksen kanssa Tokion olympialaisissa Valko-Venäjän olympiajoukkueen johdon syytetään yrittäneen pakottaa pikajuoksijansa Krystsina Tsimanouskajalle palaamaan Valko-Venäjälle sen jälkeen kun juoksija oli kritisoinut maan urheilujohtoa.

–  Lukashenkan hallinto pyrki jälleen harjoittamaan valtioiden rajoja ylittävää sortoa yrittäessään pakottaa Tsimanouskajan lähtemään sananvapautensa käyttämisen vuoksi. Tällaiset toimet rikkovat olympialaisten henkeä, kommentoi Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tapahtunutta Twitterissä.

Lisää aiheesta

Puola on myöntänyt maahantuloviisumin valkovenäläiselle pikajuoksijalle humanitaarisin perustein, kertoi maan ulkoministeriö maanantaina. Puolan median mukaan Tsimanouskajan odotetaan matkustavan Japanista Puolaan vielä tämän viikon aikana.

Uutista täydennetty kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE