Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Ukrainan voitto nosti Euroviisujen poliittiset jännitteet esiin somessa – kuittailua Putinille

Ukrainan Jamala voitti Euroviisut

Euroviisut voittanut Ukrainan Jamala sanoi finaalin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa toivovansa, että voittokappaletta ei olisi edes olemassa.

Jamala voitti viisut balladilla 1944, joka kertoo viitteellisesti siitä, kuinka Stalin pakkosiirrätti vuonna 1944 tataareja Mustanmeren rannalta Aasiaan.

Laulaja Susana Jamaladinova on itsekin taustaltaan tataari. Hän omisti kappaleen isoisoäidilleen ja sanoi toivonsa, ettei tämä olisi joutunut kokemaan kaikkia tuon ajan kauheuksia.

“Mahtava voittomme Putinin Venäjästä”

Euroviisuihin liittyneet poliittiset jännitteet ryöpsähtivät Ukrainan voiton jälkeen näkyviin sosiaalisessa mediassa. Putin ei varmasti ole tyytyväinen, kommentoi eräskin tviittaaja.

Ukrainalainen liikemies, joka oli viime vuonna järjestämässä Ukrainan ja Krimin välisiä liikennesulkuja, riemuitsi Facebookissa.

– Tämä on ensimmäinen, mahtava voittomme Putinin Venäjästä. Lenur Isljamov kirjoitti AFP:n mukaan.

Krimin tataarien johtajiin luketuva Refat Tshubarov toivoi Facebook-päivityksessään voiton olevan merkki valoisammasta tulevaisuudesta Krimin tataareille.

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko kuvaili Ukrainan euroviisuvoittoa uskomattomaksi. Poroshenko tviittasi kilpailun ratkettua, että Ukrainan esitys ja voitto olivat häikäiseviä. Hän kirjoitti, että koko Ukrainan kansa kiittää sydämellisesti Jamalaa.

Poroshenko aloitti tviittinsä isoin kirjaimin kirjoitetulla kyllä-sanalla, jota seurasi kolme huutomerkkiä.

“Poliittiset pelit uuvuttavinta”

Venäjä oli vastustanut Ukrainan laulun pääsyä kilpailuun, koska piti sitä poliittisena. Venäjän media näytti uutisoivan Ukrainan voitosta tuoreeltaan kuitenkin varsin maltillisesti. Esimerkiksi television ykköskanavan kommentaattorit onnittelivat Jamalaa, joskaan eivät uutistoimisto AFP:n mukaan maininneet Krimin tataareita.

Uutistoimisto RIA Novosti kertoi ukrainalaisten katsojien antaneen Venäjän esitykselle täydet 12 pistettä. Venäläiskatsojat puolestaan asettivat Ukrainan esityksen kakkossijalle heti Armenian jälkeen. Toisaalta RIA Novosti myös siteerasi tviittaajia, joiden mukaan viisut olivat poliittinen näytäntö.

Ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Venäjän edustaja Sergei Lazarev sanoi uutistoimisto Tassille, että kaikkein uuvuttavinta kisassa olivat siihen liittyneet poliittiset pelit, eivät harjoitukset ja valmistautuminen. Hänen mukaansa Venäjän ryhmä havaitsi alussa “joitakin erityispiirteitä” suhtautumisessa heihin.

– Kaikki tietävät, ja myös minua varoitettiin, että kahtena edellisvuonna katsojat ovat reagoineet erittäin kielteisesti Venäjän esiintyjiin.

Lazarevin mukaan suhtautuminen muuttui tällä kertaa positiiviseksi, ja tätä hän piti suurimpana voittona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE