Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ulkoasianvaliokunnan keskustalaisen edustajan kuppi nurin: “Jos kriisi syttyisi, voisiko valtakunnan yhteen päämediaan luottaa vai olisivatko silloinkin isot otsikot tärkeämpiä?”

Helsingin Sanomat julkaisi tänään laajan jutun, jossa se kertoo sotilasasiakirja-aineiston perusteella muun muassa Puolustusvoimien Viestikoekeskuksen toiminnasta.

Vuodosta syntyi heti kohu. Moni on kysynyt, miksi Helsingin Sanomat julkaiseen arkaluontoista ja salassa pidettävää materiaalia maanpuolustuksesta.

Presidentti Sauli Niinistö pitää Helsingin Sanomien haltuunsa saamien salaisten asiakirjojen vuotoa vakavana. Niinistö sanoo omassa lausunnossaan, että asiaa koskeva rikostutkinta on käynnistetty. Niinistö huomauttaa, että korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on Suomen turvallisuuden kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita.

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan jäsenistä valiokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) kyseli päivällä Twitterissä.

“Mistä lehti on saanut salaiset tiedusteluasiakirjat joita ei ole kerrottu edes eduskunnan ulkoasiasiainvaliokunnalle?”

Keskustalainen valiokunnan jäsen Mikko Savola oli vielä kovasanaisempi.

“Salaisen materiaalin vuotaminen lehdistölle on täysin edesvastuutonta ja rikollista. Epäisänmaallista on myös sen julkaiseminen. Jos kriisi syttyisi, voisiko valtakunnan yhteen päämediaan luottaa vai olisivatko silloinkin isot otsikot tärkeämpiä?”

Lisää aiheesta

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) mukaan salaisten asiakirjojen vuotaminen on asia, jonka pitää rikostutkinnan lisäksi johtaa muutoksiin siinä, miten asiakirjat turvataan paremmin kybermaailmassa.

– Tämä noteerataan Richterin asteikolla vakavaksi asiaksi, Kanerva vakuuttaa STT:lle.

Kanervan mukaan eduskunnan puolustusvaliokunta on kyllä menossa Viestikoekeskuksen kotipaikalle Tikkakoskelle ja oli itse asiassa päättänyt asiasta jo ennen vuotoa.

– Valiokunta oli aikatauluunsa rakentanut vierailuvalmistelun Tikkakoskelle muutenkin, koska käymme siellä tutustumassa Ilmavoimiin. Vierailun on määrä tapahtua tulevan kevään aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE