Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ulkoministeri Haavisto kehottaa Valko-Venäjää vapauttamaan mielenosoittajat

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vetoaa Twitterissä Valko-Venäjään ja kehottaa, että maa vapauttaisi kiinniotetut mielenosoittajat.

– Hälyttäviä uutisia rauhanomaisten mielenosoittajien mielivaltaisista kiinniotoista Valko-Venäjältä, Haavisto arvioi tviitissään.

– Pyydämme Valko-Venäjää vapauttamaan kaikki kiinniotetut ja varmistamaan vapaat ja puolueettomat vaalit.
Valko-Venäjällä poliisi kertoo ottaneensa kiinni yli 250 ihmistä ympäri maata järjestettyjen mielenosoitusten yhteydessä.

Mielenosoitukset alkoivat eilen sen jälkeen, kun istuvan presidentin Aleksandr Lukashenkon haastajille ei annettu lupaa osallistua elokuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin.

Keskiviikkona Valko-Venäjä myös uhkaili pidätettyjä vakavilla rikossyytteillä. Tutkintakomitea kertoi käynnistävänsä rikostutkinnan, joka liittyy yleisen järjestyksen rikkomiseen.

Jos tutkintakomitean tutkimat henkilöt todetaan syyllisiksi, voi jokaista heistä odottaa jopa kolmen vuoden vankeusrangaistus.
Monet mielenosoittajista ovat saaneet syytteitä pienemmistä rikkeistä, joista seuraa sakkotuomioita tai lyhyitä vankilareissuja.

Amnesty tuomitsi poliisien liiallisen voimankäytön

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuomitsi poliisien liiallisen ja tarpeettoman voimankäytön mielenosoituksissa.
Melakkapoliisi oli pakottanut joitain mielenosoittajia muun muassa polvistumaan poliisin pakettiautojen lattialle ja toiset olivat saaneet iskuja kasvoihinsa, kertoo valkovenäläinen ihmisoikeusjärjestö Viasna.

Poliisi sen sijaan syytti mielenosoittajia kuuden mellakkapoliisin vahingoittamisesta. Poliisin mukaan syyttäjät harkitsisivat, nostetaanko edellä mainituista tapauksista syytteitä vaiko ei.

Viasnan mukaan yli 40 Minskissä kiinni otetuista vapautettiin keskiviikkona iltapäivällä. Osan on määrä saapua oikeuden eteen, sillä heitä syytetään mielenosoitussääntöjen rikkomisesta ja poliisin määräysten vastustamisesta. Näistä voi seurata lyhyitä vankeusrangaistuksia.

Lukashenko uhitteli: Mitkään maidanit eivät meitä pelasta

Jo 26 vuotta vallassa ollut Lukashenko uhitteli keskiviikkona, ettei hyväksy länsimaiden saarnoja demokraattisista arvoista.
Hän julisti, ettei länsimaiden tulisi osoittaa Valko-Venäjää sormella sen vuoksi, miten maassa eletään.

– Me puolustamme maatamme kaikin laillisin menetelmin.

– Mitkään maidanit tai vallankumoukset eivät pelasta meitä, hän jatkoi viitaten Ukrainassa vuonna 2014 tapahtuneeseen kansannousuun.

Valko-Venäjän keskusvaalikomissio kertoi tiistaina, ettei se anna oppositioehdokas Viktor Babarikon asettua ehdolle presidentinvaaleihin. Babarikoa oli ennalta pidetty vahvimpana haastajana Lukashenkolle, joka tavoittelee elokuun vaaleissa kuudetta kauttaan.

Entinen pankinjohtaja Babariko otettiin kiinni kesäkuussa, ja viranomaisten mukaan häntä epäillään talousrikoksista. Amnesty on tunnustanut hänet mielipidevangiksi.

Keskusvaalikomissio hylkäsi myös toisen oppositioehdokkaan. Valeri Tsepkalon ehdokkuus hylättiin, koska hänellä ei komission mukaan ollut riittävästi allekirjoituksia tukijalistallaan. Nimiä vaaditaan 100 000.
STT–Arttu Mäkelä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE