Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ulkoministeri Haavisto: Mielellään kuulemme, mitä kurdit suunnittelevat – ehdotuksessa on monta kysymysmerkkiä

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan kurdien ehdotuksessa on monta kysymysmerkkiä.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on kiinnostunut kuulemaan lisää Koillis-Syyrian kurdihallinnon ajatuksesta tuoda ulkomaalaiset Isis-taistelijat ja al-Holin leirin naisia oikeuden eteen Syyriassa ilman kansainvälistä rikostuomioistuinta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Tämä on heidän uutta suunnitteluaan, ja totta kai kuulemme mielellämme, mitä he ajattelevat, Haavisto sanoi STT:lle.

Kurdien uudesta avauksesta kertoi lauantaina Yle. Ylen haastatteleman kurdipoliitikon Abdulkarim Omarin mukaan oikeudenkäynnit toteutettaisiin yhteistyössä syytettyjen henkilöiden lähtömaiden kanssa. Käytännössä asia tuskin etenee suomalaisten osalta, jos Suomi ei siihen suostu.

Haaviston mukaan kurdihallinto ei ole toistaiseksi lähestynyt Suomea suoraan uuden ehdotuksensa tiimoilta. Itsehallintoalueeksi julistautuneen Koillis-Syyrian ulkosuhteista vastaava Omar kuitenkin saapuu Helsinkiin ensi viikolla. Haavisto uskoo, että asiasta keskustellaan silloin enemmän.

Omar tapaa Suomen-vierailullaan niin ulkoministerin kuin useita virkamiehiäkin.

Paikan päällä löytyy helpommin todistajia

Haaviston mukaan kurdien ehdotuksessa on monta kysymysmerkkiä. Suomen näkökulmasta oleellinen on ainakin kysymys siitä, minkä lainsäädännön pohjalta oikeutta käytäisiin. Koillis-Syyria on muodollisesti osa Syyriaa, eikä Syyria ole tunnustanut kurdien autonomiaa.

– Kokonaistilanne on juridisesti haastava, Haavisto toteaa.

Ulkoministeri painottaa myös, että Suomella on kynnyskysymyksensä yhteistyölle. Haavisto kertoo Suomen jo aiemmin tehneen selväksi, ettei hyväksymistä irtoa sellaisille oikeudenkäynneille, joissa mahdollisena rangaistuksena olisi kuolemanrangaistus.

Toisaalta Haavisto huomauttaa, että Syyriassa järjestettävissä oikeudenkäynneissä olisi etunsa. Hän korostaa, että etenkin vierastaistelijoiden osalta alueella on parempaa tietoa siitä, millaisiin asioihin taistelijat ovat mahdollisesti syyllistyneet. Myös todistajia olisi helpompi tuoda oikeudenkäynteihin Syyrian kamaralla.

Ei tietoa, syytettäisiinkö suomalaisia

Ylen mukaan al-Holin leirin naisista syytteet saattaisivat odottaa mahdollisesti rikoksiin syyllistyneitä tai niitä, jotka ovat todistettavasti olleet mukana Isisin elimissä, kuten moraalipoliisissa. Haavistolla ei toistaiseksi ole tietoa siitä, joutuisiko leirillä olevia suomalaisnaisia syytetyksi.

– Nämä tilanteet on yksilökohtaisesti käytävä läpi, hän sanoo.

Suomi on tähän mennessä kotiuttanut al-Holin leiriltä kaksi orpolasta. Haaviston mukaan Suomella ei ole tällä hetkellä välittömiä suunnitelmia tuoda enempää lapsia al-Holin leiriltä. Ministerin mukaan lasten terveystilannetta seurataan kuitenkin päivittäin.

STT–Minna Tiainen, Sanna Raita-aho

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE