Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ulkoministeri Haavisto olisi valmis pohtimaan presidentti Niinistön ehdotusta toimikauden lyhentämisestä – “Ehkä on hyvä, että tästä käydään keskustelua”

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) olisi valmis pohtimaan presidentti Sauli Niinistön ehdotusta presidentin toimikauden lyhentämisestä.

Simo Alastalo

Demokraatti

Haaviston mukaan kysymystä voisi käsitellä osana laajempaa perustuslain uudistusta.

Niinistö totesi Salon Seudun Sanomien haastattelussa perjantaina, että presidentin toimikauden pituutta olisi varaa lyhentää. Niinistön mukaan Suomessa käytössä oleva kuusi vuotta on kaudeksi poikkeuksellisen pitkä. Jos halutaan pitää 12 vuotta maksimina, niin esimerkiksi 3×4 vuotta olisi Niinistön mielestä parempi. Tai sitten 5+5 vuotta.

Haavisto kertoo Demokraatille, ettei hän ole itse ottanut kantaa Niinistön jo puhemieskaudellaan esittämään ehdotukseen suuntaan eikä toiseen.

– En ole sitä itse oikeastaan niin analyyttisesti ajatellut. Hän puhuu varmasti oman kokemuksensa perusteella, Haavisto sanoo.

Kuusi vuotta kestävän presidentin toimikauden etuna on Haaviston mukaan usein pidetty sitä, että kausi menee eri tahtia kuin eduskunta- ja hallituskausi.

– Se tuo jatkuvuutta varsinkin ulkopolitiikan puolelle. Taustalla on pitkä traditio ja perustuslakiin liittyvä kysymys. Perustuslakiin tehdään muutoksia usein aika varovasti.

Lisää aiheesta

“Itse en ole ottanut kantaa suuntaan enkä toiseen.”

Viimeisin suuri uudistus oli presidentti Mauno Koiviston aloitteesta tehty kausien rajoittaminen kahteen.

– Se oli reflektiota Kekkosen ajan tilanteeseen ja varmasti hyvin tervetullut uudistus. Ehkä on hyvä, että tästä käydään keskustelua. Itse en ole ottanut kantaa suuntaan enkä toiseen.

Ryhtyykö hallitus toimiin Niinistön ehdotuksen suhteen?

– Varmaan se on sellainen, että jos tulee muita kysymyksiä, jotka vaativat perustuslain läpikäyntiä, niin näitä olisi siinä yhteydessä hyvä katsoa.

Haavisto ottaa esimerkiksi poliitikkoihin liittyvät jääviys-, sidonnaisuus- ja läpinäkyvyyskysymykset.

– Ajattelin esimerkiksi taloudellisia sidonnaisuuksia, josta puhutaan kansanedustajien ja ministerien osalta. Saadaanko näistä riittävästi tietoa. Toinen asia on eurooppalainen malli, jossa politiikasta lähtiessään ei voi välittömästi siirtää tietojaan yksityisen tahon käytettäväksi. Tämä on ollut esillä, kun esimerkiksi ministeri on siirtynyt yksityiselle sektorille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE