Sopimukset koskevat muun muassa Ahvenanmaan demilitarisoitua asemaa ja Suomen suhteita naapurivaltio Venäjään.

Suomea sitovien velvoitteiden ei kuitenkaan katsota ulkoministeriössä olevan este Naton jäsenhakemuksen jättämiselle. Näin arvioi oikeuspäällikkö Kaija Suvanto ulkoministeriöstä, ja samoin todetaan myös valtioneuvoston sunnuntaina julkaisemassa selonteossa.

-  Mikään voimassaolevista velvoitteistamme ei edellytä irtisanomista tai muuttamista [Natoon] liittymisen vuoksi, Suvanto kertoo STT:lle.

-  On mahdollista, että Venäjä ilmaisee kantansa nootilla tai suullisesti ja katsoo, että joiltain osin on sopimuksen vastaista toimintaa, arvioi Suvanto.

Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin sopimuksiin. Venäjä-suhteiden kannalta on Nato-prosessissa arvioitu kolme turvallisuuspoliittisesti merkittävää kokonaisuutta: Suomen ja Venäjän välinen valtiosopimus vuodelta 1992, Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 sekä Ahvenanmaan demilitarisointia koskevat sopimukset.

Vuonna 1992 Suomi ja Venäjä allekirjoittivat maiden naapuruussuhteita koskevan sopimuksen, kun yya-sopimus lakkasi olemasta voimassa Neuvostoliiton hajottua.

Sopimuksessa Venäjä ja Suomi ovat sopineet pidättyvänsä “voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan”.

Aika ajoin julkisuudessa on noussut esiin, voisiko tämä sopimus vaikeuttaa Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä. Ulkoministeriössä on nyt katsottu, ettei sopimuksen vuoksi estettä ole.

-  Peruslähtökohta on, että Nato on puolustusliitto, jonka tärkein tehtävä on taata jäsenmaiden turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Naton toimintaa ei ole suunnattu mitään valtiota vastaan, toteaa oikeuspäällikkö Suvanto.

Hän lisää myös, että muillakin Nato-mailla on kahdenvälisiä sopimuksia Venäjän kanssa ja ne ovat yhä voimassa. Hän mainitsee Puolan ja Saksan.

-  Muistaakseni Puolalla on aika identtiset määräyksetkin sopimuksessa kuin Suomella.

Vuoden 1992 valtiosopimus on voimassa viisi vuotta kerrallaan, ja sen nykyinen voimassaolokausi päättyy oikeuspäällikkö Suvannon mukaan heinäkuun lopussa. Sopimuksen irtisanomisesta pitäisi ilmoittaa vuotta aiemmin, eikä Suomi tai Venäjä ole niin tehnyt. Näin ollen se pysyy voimassa ainakin vuoteen 2027.

Toisen maailmansodan rauhan sinetöinyt Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on edelleen voimassa, mutta Suomi on irtaantunut osasta sopimusta. Presidentti Mauno Koiviston johdolla Suomi irtaantui “Paxina” tunnetussa operaatiossa sopimuksen sotilaallisia rajoituksia koskevista artikloista, kun Saksa jälleenyhdistyi vuonna 1990.

Oikeuspäällikkö Suvanto arvioi, että Pariisin rauhansopimuksen sotilasrajoitusten tarkoituksena ei ollut estää maita tarvittaessa puolustamasta omia alueitaan.

-  Pariisin rauhansopimusten sotilaallisten määräysten tarkoitus oli se, että eliminoidaan tiettyjen valtioiden hyökkäyspotentiaali, hän sanoo.

Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi toteaa, että irtaantuminen noudattaa kansainvälistä sopimusoikeutta, koska Suomi informoi irtaantumisesta Neuvostoliittoa ja Britanniaa eli muita sopimusosapuolia.

-  Siinä oli tilaisuus muilla osapuolilla reagoida. Kun he eivät reagoineet tai reagoivat positiivisesti, ne [sotilasmääräykset] tulivat merkityksettömiksi, Koskenniemi sanoo.

Suomea sitovat vielä demilitarisoidun Ahvenanmaan itsehallintoaluetta koskevat sopimukset. Vuonna 1921 Kansainliiton johdolla vahvistettiin Ahvenanmaan itsehallinto, samaten maakunnan jo entuudestaan voimassa ollut demilitarisointi ja neutralisointi. Suomi ratifioi sopimuksen vuotta myöhemmin. Demilitarisoinnista huolimatta sopimus velvoittaa Suomea puolustamaan saarimaakuntaa, jos se joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.

Vuonna 1940 Suomi ja Neuvostoliitto solmivat sopimuksen, jossa Venäjän sallitaan valvovan Ahvenanmaan demilitarisointia. Käytännössä tätä valvoo Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa.

Voisiko Suomessa olla Nato-valtiona Venäjän konsulaatti, joka tiedustelee sotilaallista toimintaa Ahvenanmaalla?

Ulkoministeriön Suvannon mukaan ongelmaa ei Suomen näkökulmasta ole, jos konsulaatti noudattaa sitä tehtävää, jota varten se on olemassa. Jos kävisi ilmi, että konsulaattia käytetään muuhun, Suomi voisi reagoida.

Hän huomauttaa vielä, että vuonna 1922 ratifioidussa sopimuksessa Suomea velvoitetaan puolustamaan Ahvenanmaata, mutta muut sopimuksen osapuolet sitoutuvat tarvittaessa avustamaan Suomea.

Sopimuksen solmivat 1920-luvulla Saksa, Tanska, Viro, Suomi, Ruotsi, Britannia, Italia, Latvia ja Puola. Näistä valtioista ainoastaan Suomi ja Ruotsi eivät tällä hetkellä ole Naton jäsenvaltioita.

Ulkoministeriön mukaan toistaiseksi Nato tai sen jäsenvaltiot eivät ole huomauttaneet sopimuksista, jotka Suomea sitovat.

-  Olen ymmärtänyt, että on oltu tyytyväisiä aineistoon, mitä on toimitettu. Keskusteluissa asiat käydään tarvittavalta osin läpi, jos herää kysymyksiä, kertoo Suvanto.

Kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen Turun yliopistosta arvioi, että Suomen sopimusvelvoitteet voidaan kuitenkin vielä huomioida jäsenneuvotteluissa.

-  Niiden kanssa punnitaan sitä, mitä hyötyä tai haittaa niistä Natolle on, hän sanoo.

Emeritusprofessori Koskenniemi toisaalta huomauttaa, ettei toistaiseksi ole vakavasti esitetty sellaisesta väitettä, että Suomen nykyvelvoitteet olisivat mahdollisten Nato-sopimusvelvoitteiden kanssa ristiriitaiset.