Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ulosottovelallisten tilanne helpottumassa – SDP:n Werning: “Heille jää hiukan enemmän rahaa käteen”

iStock

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) on tyytyväinen hallituksen esitykseen ulosoton vapaakuukausien lisäämisestä.

Demokraatti

Demokraatti

Hän huomauttaa, että monen taloudellinen tilanne on heikentynyt viime aikoina korkean inflaation ja sähkönhinnan nousun takia. Werning arvioi, ettei tilanne helpotu lähiaikoina, päinvastoin.

“Vapaakuukausien lisääminen helpottaa ylivelkaantuneiden selviytymistä tässä vallitsevassa tilanteessa, joka nostaa kuluttajahintoja roimasti. Tämä muutos tulee helpottamaan ennen kaikkea pienituloisten ulosottovelallisten tilannetta”, hän toteaa tiedotteessa.

Esityksessä ehdotetaan, että pienituloisille ulosottovelallisille annettaisiin tulojen ulosmittauksesta, ilman erillistä pyyntöä, kolme vapaakuukautta vuodessa. Nykyisin vapaakuukausia on vain kaksi.

“Kolmas vapaakuukausi auttaa velallisten elämää ainakin jonkin verran, koska heille jää hiukan enemmän rahaa käteen. Ja lisäksi he voivat vielä anoa neljättä vapaakuukautta silloin, kun ulosottokaaressa säädetty muu peruste vapaakuukauden myöntämiselle täyttyy”, Werning tarkentaa.

TULOLUOKASTA riippuen velallisille annettaisiin edelleen yksi vapaakuukausi ja muille kuin pienituloisille vapaakuukausien määrä säilyisi edelleen kolmena vuodessa.

Esityksessä ehdotetaan myös sitä, että velallisen tuloista ulosmitattaisiin normaalia pienempi määrä, jos hänen maksukykynsä on heikentynyt huomattavasti eri syistä johtuen.

Myös suojaosuuteen ehdotetaan väliaikaista korotusta vuodelle 2023. Kokeilu on yksivuotinen.

“Tarkoituksena on parantaa ulosottovelallisen selviytymistä tässä haasteellisessa tilanteessa. Toivoisin kuitenkin, että suojaosuutta nostettaisiin pysyvästi, sillä elinkustannukset, kuten vuokrat, ovat muutenkin nousseet”, Werning sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE