Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Unicef: Libyan säilöönottokeskuksissa välittömässä vaarassa ainakin tuhat naista ja lasta

LEHTIKUVA / AFP Mahmud Turkia
Afrikkalaisia siirtolaisia Ain Zaran lähiössä Tripolissa 9. lokakuuta.

Libyan säilöönottokeskuksissa on välittömässä vaarassa yhteensä ainakin tuhat naista ja lasta, varoittaa YK:n lastenjärjestö Unicef.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Unicefin mukaan viimeaikaisissa joukkopidätyksissä on otettu kiinni noin 750 naista ja 250 lasta. Järjestön tiedotteen mukaan naisten ja lasten turvallisuus ja hyvinvointi ovat uhattuna.

Toissaviikonloppuna noin 5 000 siirtolaista pidätettiin maan pääkaupungissa Tripolissa. Pidätysten yhteydessä kuoli yksi ihminen ja haavoittui 15.

Pidätysten kohteina olivat kansainvälisten järjestöjen mukaan enimmäkseen luvatta maassa olevat siirtolaiset. Libyan viranomaisten mukaan pidätysaalto oli osa huumeratsioita.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö on kuvaillut pidätyksiä väkivaltaisiksi ja kertoo kiinni otettuja pidettävän surkeissa oloissa.

-  Siirtolais- ja pakolaislapset kohtaavat Libyassa jatkuvasti vakavia lasten oikeuksiin liittyviä loukkauksia, mukaan lukien mielivaltaisia kiinniottoja, Unicefin Libyan virkaa tekevä erityisedustaja Cristina Brugiolo kertoo.

Brugiolo kertoo järjestön tiedotteessa, että lapsia pidetään säilöönottokeskuksissa epäinhimillisissä oloissa. Hänen mukaansa on syytä olettaa, että kiinni otettujen lasten määrä voi olla huomattavasti korkeampi, sillä poikia kerrotaan usein laitettavan samoihin selleihin aikuisten miesten kanssa.

Kuusi kuoli ampumisessa perjantaina

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM kertoi viime viikolla, että Tripolissa säilöönottokeskuksen vartijat olivat ampuneet perjantaina kuoliaaksi kuusi siirtolaista.

Järjestön mukaan al-Mabanin keskuksessa syntyi ampumavälikohtaus, jossa kuusi siirtolaista sai surmansa ja ainakin 24 haavoittui.

-  Emme tiedä, mikä sai aikaan tämänpäiväisen tapahtuman, mutta se liittyy (al-Mabanin keskuksen) ylikuormitukseen ja kauheaan, erittäin jännittyneeseen tilanteeseen, IOM:n Libyan-johtaja Federico Soda kertoi viime viikolla.

Viranomaisten mukaan ampumisen synnyttämän kaaoksen yhteydessä noin 2 000 ihmistä pääsi pakenemaan. Osa heistä otettiin myöhemmin uudelleen kiinni.

Unicefin mukaan al-Mabanin säilöönottokeskus on maan suurin ja siellä on parhaillaan yli 5 000 ihmistä, kun keskuksen kapasiteetti on 1 000.

Sadat siirtolaiset ja turvapaikanhakijat ovat osoittaneet useiden päivien ajan mieltään YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n toimiston edessä Tripolissa. UNHCR kertoi tiistaina olevansa erittäin huolissaan siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohtaamasta kärsimyksestä Libyassa.

Sisällissodan piinaamasta Libyasta on etenkin vuoden 2011 vallankumousta seuranneina kaoottisina vuosina tullut tärkeä kauttakulkumaa Eurooppaan pyrkiville siirtolaisille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE