Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Unifi: Yliopistot korjaavat virheellisesti myönnettyjä opiskelupaikkoja

iStock

Opintopolku-palvelussa tapahtuneen virheen vuoksi todistusvalinnassa myönnetyt opiskelupaikat korjataan, kertoo Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi tiedotteessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Unifin mukaan yliopistot joutuvat perumaan teknisen virheen vuoksi myönnetyt opiskelupaikat. Virhettä ei hallintolain mukaan kuitenkaan saa korjata, jos se johtaa asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen eikä virhe ole aiheutunut tämän omasta menettelystä.

Ensikertalaisuustietojen siirrossa tapahtuneen virheen vuoksi osaa yhteisvalinnan ei-ensikertalaisista hakijoista käsiteltiin ensikertalaisina, ja heille myönnettiin virheellisesti opiskelupaikka todistusvalinnassa.

HAKUKOHTEISSA, joissa todistusvalinta on varattu ainoastaan ensikertalaisille, korjataan jo tehty ja julkaistu todistusvalintapäätös. Tällaisia hakukohteista ovat esimerkiksi lääketiede, hammaslääketiede, oikeustiede ja psykologia. Unifin mukaan virheellisesti valitun hakijan asemaa ei voida pitää tässä tilanteessa kohtuuttomana, koska ei-ensikertalaisella hakijalla ei ole oikeutta odottaa, että häntä käsitellään ensikertalaisena.

Hakukohteissa, joissa todistusvalinta on tarkoitettu sekä ensikertalaisille että ei-ensikertalaisille ja todistusvalintapäätös on tehty ja julkaistu, päätöksen korjaamista tarkastellaan tapauskohtaisesti.

Jos kohtuullisuuden arvioinnin jälkeen päädytään hyväksymään virheellisesti valittuja hakijoita, tulevat nämä opiskelupaikat alkuperäisten paikkojen päälle, kertoo Unifinin koulutusvararehtorikokouksen puheenjohtaja Piia Björn STT:lle.

- Tässä ei myöskään tapahdu sellaista, että joku menettäisi virheen takia hänelle muuten kuuluvan opiskelupaikan, Björn sanoo.

Virheellisesti tehdyissä mutta vielä julkaisemattomissa päätöksissä oleva virhe korjataan, jotta se vastaa hakijoiden todellista ensikertalaisuusstatusta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön päättämä todistusvalinnan julkaisemisen viimeinen määräpäivä on ensi viikon maanantaina.

Björnin mukaan usea yliopisto on ilmoittanut, että virhe on koskettanut niitä vain yksittäisissä paikoissa. Isoin määrä virheellisiä opiskelupaikkoja on ollut Björnin mukaan Tampereen yliopistolla.

– Isoilta määrin tämä ei näytä miltään kovin suuren mittaluokan virheeltä, hän sanoo.

STT / Minja Viitanen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE