Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Unkarilaisvaltuuskunta vakuutteli tukeaan Nato-asiassa – varapuhemies Hende antoi ymmärtää myös suomalaisten valehdelleen

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Unkarin parlamentin varapuhemies Csaba Hende kommentoi medialle eduskunnassa 8. maaliskuuta.

Unkarin valtapuolue Fidesziä edustava parlamentin valtuuskunta tapasi eduskunnassa aamulla puhemies Matti Vanhasen (kesk.) ja eduskuntaryhmien sekä ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien edustajia.

Simo Alastalo

Demokraatti

Unkarilaisten aloitteesta järjestetyn vierailun pääasiallisena agendana oli Suomen Nato-jäsenyyshakemus, jota valtuuskunnan jäsenet vakuuttivat Unkarin parlamentin vahvasti tukevan pientä äärioikeistolaista puoluetta lukuunottamatta.

Parlamentin varapuhemies Csaba Hende nosti toiseksi valtuuskunnan Suomen vierailun tavoitteeksi Suomen ja Unkarin kahdenvälisten suhteiden parantamisen. Tapaaminen pitikin sisällään muun muassa suomalaisten poliitikkojen esittämän Unkari-kritiikin käsittelyä.

Henden mukaan Suomesta on kuluneen kymmenen vuoden aikana kuultu loukkaavia ja alentavia kommentteja muun muassa ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyen.

– Jos otetaan esimerkiksi saamelaisten oikeudet, niin onko sellaisia kommentteja esitetty Unkarin suunnalta, Hende kysyi medialta tapaamisen jälkeen ja viittasi eduskunnassa kaatuneeseen saamelaiskäräjälakiin.

UNKARILAISTEN raportoitiin tiistaina syyttäneen ruotsalaisia poliitikkoja valehtelusta.

– Kun ruotsalainen toimittaja kysyi ajattelenko, että ruotsalaiset poliitikot ovat valehdelleet Unkarista, vastaukseni oli kahden tosiasian perusteella kyllä. Jos kysyisitte saman kysymyksen suomalaisista poliitikoista, vastaisin samalla tavalla, Hende jatkoi.

Henden mukaan esimerkkejä vääriin faktoihin perustuvista lausunnoista on paljon. Hän mainitsi suomalaisen poliitikon, joka oli hänen mukaansa väittänyt Unkarin parlamentin nimittäneen tuomarin puoluejäsenyyden perusteella. Hende ei nimennyt ketään, mutta huomautti, että Unkarissa tuomarit nimittää presidentti.

Varapuhemies Antti Rinne (sd.) vahvisti, että tapaamisessa keskusteltiin oikeusvaltiokysymyksestä.

– Ydin oli ehkä oikeusvaltioon liittyen se, että he kokevat, että jokin kritiikki on perustunut väärille tiedoille.

Rinteen mukaan unkarilaiset eivät yksilöineet arvosteluaan tarkemmin, mutta olivat valmiita avaamaan oikeusvaltion tilaa tarkemmin tulevissa keskusteluissa. Nato-jäsenyys pidettiin Rinteen mukaan kuitenkin erillisenä kysymyksenä.

– Unkarilaiset totesivat moneen kertaan, että he eivät koplaa mitään asioita tähän Nato-jäsenyyteen. He tukevat Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä vahvasti, Rinne sanoi.

NATO-ratifioinnin tarkempi aikataulu ei tapaamisessa selkiytynyt.

– Se jäi oikeastaan vähän ilmaan vielä.

– He korostivat, että heillä on 199 itsenäistä kansanedustajaa valtakirjalla, jotka arvioivat tilannetta Nato-jäsenyyden osalta. Sen perusteella, he arvioivat, että he eivät pysty tarkalleen ajankohtaa ilmoittamaan.

– En osaa sanoa onko se viivästyttämistä vai johtuuko se heidän omista aikatauluistaan, Rinne jatkoi.

Csaba Hende vakuutti, ettei Unkari vaadi Suomelta mitään ratifiointiin liittyen. Käytyjä keskusteluja hän luonnehti rehellisiksi ja avoimiksi. Henden mukaan ratifioinnin aikatauluihin ei liity mitään poikkeuksellista.

– Monien kansainvälisten sopimusten käsittely on kestänyt paljon pidempään.

Tapaamiseen osallistuneen kokoomuksen Kai Mykkäsen mukaan unkarilaiset näkivät Suomen jäsenyyden vahvistavan Natoa.

– He lähtivät myös siitä, että tämä on vakava paikka, verivala kummankin kansakunnan toisen puolesta taistelemisesta. Ja että on syytä vahvistaa poliittisista erimielisyyksistä riipumatta kansakuntien välistä ymmärrystä siitä, että olemme näissä perimmäisissä asioissa liittolaisia ulkoista uhkaa vastaan.

MYÖS Mykkänen korosti, etteivät unkarilaiset ole koplaamassa EU-päätöksentekoa Nato-päätökseen.

– He toivat esiin niin suomalaisten kuin EU:n tekemisiä Unkarin demokratiaan liittyen ja lähtivät siitä, että suutarin pitäisi pysyä lestissään. Ja toivoivat, että jos on huolia, niin käydään niitä mieluummin kasvokkain läpi.

Mykkäsen mukaan tapaamisessa sovittiin, että parlamenttien välistä dialogia jatketaan aikaisempaa aktiivisemmin.

– Uskon kyllä itsekin siihen, että on hyvä, jos pystytään kasvokkain käymään järjestelmien eroja ja huolia läpi eikä pelkästään julkilausumien kautta. EU toimii taas omassa toimivallassaan ja siitä toki tässä keskusteltiin, mutta ei siitä mitään vaatimuksia esitetty.

Oletko nyt vakuuttunut, että Unkari ratifioi Nato-hakemukset?

– Viimeisen kahdentoista kuukauden aikana on tapahtunut sen verran paljon ulko- ja turvallisuuspoliittisia yllätyksiä, että ei kannata olla vakuuttunut mistään, mutta prosessi etenee. On tärkeää, että näitä perimmäisen liittolaisuuden syitä kunnioitetaan kummallakin puolella, Mykkänen sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE