Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Unkarilta moite EU:lle: Yksisilmäisyys vaivaa turvapaikkakriisin käsittelyssä

Unkarin presidentti Janos Ader tapasi presidentti Sauli Niinistön Helsingissä keskiviikkona.

Unkari moittii EU:ta yksisilmäisyydestä Eurooppaa koettelevassa turvapaikanhakijakriisissä. Presidentti Janos Aderin mukaan Unkarin ongelmat EU:n kanssa johtuvat siitä, että EU:ssä kriisiä on käsitelty pelkästään ihmisoikeuskysymyksenä eikä kriisiin liittyviä turvallisuus- ja rikosoikeudellisia kysymyksiä ole otettu riittävästi huomioon.

– Rikosoikeutta koskevista kysymyksistä ei haluttu pitkään aikaan ottaa selvää, vaikka tiedetään, että ihmisten salakuljettaminen on yksi suurimpia ongelmia Euroopassa, Ader kommentoi keskiviikkona Helsingissä.

Hänen mukaansa Unkari on alusta asti ollut sitä mieltä, kaikkien EU-maiden poliisien on tehtävä yhteistyötä salakuljetuksen ehkäisemiseksi.

Unkarin näkemyksen mukaan turvapaikanhakijakriisin ratkaisu on, että turvapaikanhakijat otetaan vastaan ja rekisteröidään siinä maassa, johon he saapuvat ensimmäisenä.

– EU:n täytyy antaa mahdollisuus ja taloudelliset resurssit, jotta maa pystyisi hoitamaan ongelmat.

Unkari lukeutuu niihin EU-maihin, joihin viime vuonna saapui eniten ihmisiä asukaslukuun suhteutettuna. Maa on saanut osakseen runsaasti ryöpytystä kriisiin liittyvistä toimistaan. Toisaalta Unkari itse on arvostellut EU:n suunnitelmia kriisin suitsemiseksi. Maassa on esimerkiksi vireillä kansanäänestyshanke, jossa kansalaisilta aiotaan kysyä, hyväksyvätkö he EU:n jäsenmaille kaavailemat turvapaikanhakijakiintiöt.

Perustuslakituomioistuimen on määrä ottaa kantaa hankkeeseen tässä kuussa. Jos oikeus näyttää vihreää valoa, äänestys järjestetään Aderin mukaan todennäköisesti syyskuun toisella puoliskolla.

Lisää aiheesta

Ei vihoittelua jalkapallosta

Presidentti Aderin Suomen-vierailu liittyi Lahdessa keskiviikkona avattuun suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin. Vierailun aluksi hän tapasi Presidentinlinnassa presidentti Sauli Niinistön. Presidentit keskustelivat muun muassa muuttoliikkeeseen ja talouteen liittyvistä kysymyksistä.

Tiedotustilaisuudessa tapaamisen jälkeen Niinistö kiitti Suomen ja Unkarin suhteita. Koska perussuhde on hyvä, hankalistakin asioista voidaan puhua, hän huomautti.
Hankaliin asioihin ei mitä ilmeisimmin kuulu jalkapallo. Presidentti Ader kertoi jokaisen tapaamansa suomalaisen kommentoineen Unkarin tiistaista voittoa Itävallasta. Hän myös kiitti Niinistöä onnitteluista.

– Selvisi, ettei välillämme ole vihamielisyyttä, vaikka Unkari pääsi näihin (EM-kilpailuihin) voittaen Suomen.

Niinistön mielestä Unkarin joukkueen menestys ei ole ihme, onhan sen voittanut Suomenkin.

Presidentit saivat lounasseuraa Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveksestä. Helsingistä presidenttikolmikko suuntasi Lahden kongressin avajaisiin.

Merja Puisto

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE