Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Unkarin Orban viittasi kintaalla äänestysprosentille: “Seuraukset tulevat olemaan samanlaisia”

Pääministeri Viktor Orban (keskellä) sanoo, että kansanäänestyksellä on seurauksia, vaikka tulos jäisi pätemättömäksi.

Unkarin pääministeri Viktor Orban kärsi sunnuntaina takaiskun, kun Unkarin pakolaiskiintiöitä koskevan kansanäänestyksen tulos jäi pätemättömäksi alhaisen äänestysprosentin takia.

Hallitsevan Fidesz-puolueen alustavien lukujen perusteella vain 45 prosenttia kahdeksasta miljoonasta äänioikeutetusta kävi uurnilla.

Äänestäjistä lähes kaikki, 95 prosenttia, vastustivat alustavien tulosten perusteella kiintiöitä.

Äänestys päättyi sunnuntaina iltakahdeksalta.

Puolueen apulaisjohtaja Gergely Gulyas piti tulosta kuitenkin voittona.

– Tämä on murskavoitto kaikille niille, jotka vastustivat kiintiöitä, kaikille niille jotka kannattavat kansallisvaltioita ja kaikille niille, jotka uskovat demokratiaan, hän luetteli.

Pääministeri Viktor Orban viittasi kintaalla äänestysprosentille jo päivällä.

Lisää aiheesta

– Ainahan käypä äänestystulos on parempi kuin pätemätön, mutta lailliset seuraukset tulevat olemaan samanlaisia. On olemassa vain yksi ennakkoehto, ja se on tämä: kyllä-ääniä on oltava enemmän kuin ei-ääniä, Orban sanoi.

Hallitusta vastustavat oppositiopuolueet ja useat kansalaisjärjestöt olivat kehottaneet unkarilaisia boikotoimaan kansanäänestystä.

Kiintiöstä ei ainoatakaan pakolaista Unkariin.

Saksan ajama EU:n pakolaiskiintiöedustus pyrkii vähentämään painetta Italialta ja Kreikalta, joihin valtaosa Eurooppaan pyrkijöistä tulee.

Kiintiöiden hyväksyminen on ollut tuskallisen hidasta, ja monet Itä- ja Keski-Euroopan maat vastustavat niitä kiivaasti.

Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz sanoikin sunnuntaina, että EU:n tulisi luopua koko suunnitelmasta.

– Tavoite on täysin epärealistinen. Suunnitelma voi vaarantaa Euroopan yhtenäisyyden, Kurz sanoi saksalaisen Welt am Sonntag -lehden haastattelussa.

Unkari ei toistaiseksi ole ottanut vastaan ainoatakaan niistä vajaasta 1 300 pakolaisesta, jotka sen kiintiöön kuuluvat. Sen sijaan Unkari on yhdessä Slovakian kanssa aloittanut oikeustoimet päätöksen pyörtämiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE