Musiikki

Unohduksesta päivänvaloon – Taite ry ja Avanti! palauttavat maineen säveltäjä Väinö Raitiolle

Laura Reunanen.
Pienoisoopperassa Väinämöisen kosinta tietäjä iänikuisen lemmen kohde on totta kai Aino (Annami Hylkilä). Taustalla sopraanojen tertsetti Pihlajatar (Riikka Rantanen, vasemmalla), Koivutar (Anu Hostikka) ja Haavatar (Tanja Kauppinen-Savijoki).
Laura Reunanen.
Pienoisoopperassa Väinämöisen kosinta tietäjä iänikuisen lemmen kohde on totta kai Aino (Annami Hylkilä). Taustalla sopraanojen tertsetti Pihlajatar (Riikka Rantanen, vasemmalla), Koivutar (Anu Hostikka) ja Haavatar (Tanja Kauppinen-Savijoki).
Laura Reunanen.
Pienoisoopperassa Väinämöisen kosinta tietäjä iänikuisen lemmen kohde on totta kai Aino (Annami Hylkilä). Taustalla sopraanojen tertsetti Pihlajatar (Riikka Rantanen, vasemmalla), Koivutar (Anu Hostikka) ja Haavatar (Tanja Kauppinen-Savijoki).

 

Väinö Raitio kuuluu keskeisesti suomalaisen klassisen musiikin traditioon. Hänet mainitaan yleensä 1920-luvun modernismin edustajana maineikkaan Aarre Merikannon rinnalla. Uudesta tulemisesta kertoi jo Helsingin juhlaviikoilla vastikään esitetty Raition ooppera ”Prinsessa Cecilia”.

Paluu parrasvaloihin on perusteltu, Raitio oli merkittävä uuden aallon säveltäjä. Koloristina, sointivärien taitajana, hän oli uuden airut, modernistina itsenäinen ja rohkea.

Tuomas Hannikaisen ja Johanna Freundlichin ajatus nivoa konsertin teokset lähes saumatta yhteen on perusteltu. Kiihkeys kuului säveltäjän ominais- ja teospiirteisiin, rohkeus luonnehti otteita. Säveltäjä oli tyylistään tietoinen. Ja vaikka hän ajan tuulia avoimesti haistelikin, hän oli vaikutteiden rasitteista ihmeen riippumaton.

Pienoisoopperoiden ”Lyydian kuningas” ja ”Väinämöisen kosinta” teemoissa on ohjaaja-dramaturgi Johanna Freundlichin sanoin vahva tuntu ”täyttymyksen sudennälästä, urhon nälästä ja neijon nälästä”.

Näyttämöteoksia olivat myös näytelmiin ”Asaria” (kirjoittanut Akseli Tola) ja ”Kruununhaan siirappitehdas” (kirjoittanut Yrjö Nikkola) sävelletyt musiikit.

Suomen kansallisooppera, Alminsali

Taite ry & Avanti!

Väinö Raitio – Eino Leino: Neijonnälkä

Musiikin sovitus ja orkestraatio Tuomas Hannikainen – Kapellimestari Tuomas Hannikainen – Ohjaus Johanna Freundlich – Esitysdramaturgia Tuomas Hannikainen ja Johanna Freundlich – Lavastus ja puvut Mark Väisänen – Valot Vesa Pohjolainen – Meikkaus ja kampaukset Miia Ollula – Rooleissa Markus Nieminen, Annami Hylkilä, Ilkka Hämäläinen, Juha Hostikka, Anu Hostikka, Tanja Kauppinen-Savijoki, Riikka Rantanen; Kamariorkesteri Avanti!

Vähäinen ei ole myöskään oopperoiden libretisti Eino Leinon vaikutus himokkaan ”nälän” esiinnostamiseen. Sana ”voima”  kiteytyy tarinoiden ytimeen. Tuomas Hannukainen on tehnyt ison työn teoksia sovittaessaan ja orkestroidessaan.

Konsertin teoksia ja esityksiä voi luonnehtia sanoilla kuvaelma ja draamallisuus. Näyttämöteokset olivat keskeisiä Väinö Raition tuotannossa.

Orkesterissa rispaantunuttakin eloisuutta

Tuomas Hannikaisen heittäytyen johtama orkesteri oli rohkeasti esiintuleva ja näytettävää kommentoiva. Elävyys ylitti kynsiviilahionnan, kosketuksessa ja ajoituksessa oli hyväksyttäviä poikkeamiakin.

Laulajat olivat eläytymisessään aidon eläväisiä, taidoiltaan korkealuokkaisia hienovireisyyksiä myöten.

Näyttämö oli vaalean violetin harsomainen, ranta, vene ja laituri suomalaisen sielun ja kehon muistin maisemaa. Puvut leimasivat rooleja korostetun sopivasti, myös läheltä arkea ja tätä päivää. Valot toimittivat tehtävänsä pienesti sekä laajamittaisesti. Naiskampaukset Hiuksissa vangitsivat katseen, meikkaus häivytti ja korosti huomaamatta ja näyttävästi.

Laulun lahjat avataan aina näyttämöllä

Annami Hylkilä nousevana sopraanotähtenä lauloi terveellä ja heleällä äänellään kuulijoiden sydämiin. Voimakin säilytti äänen soinnin. Artikuloinnin osuutta ei kaiketi koskaan voi laulajien kohdalla liiaksi korostaa.

Varttuneemmat sopraanot Anu Hostikka, Tanja Kauppinen-Savijoki sekä Riikka Rantanen (mezzosopraano) kannattelivat esityksiä rutinoiduin ja varmoin elkein.

Markus Nieminen lasketteli baritonillaan mäkeä alas voiman hiventäkään hellittämättä. Huimaa pudotusta! Ilkka Hämäläinen ei säästellyt enempää tenorinsa kuin roolinsakaan suomia iskevyyksiä. Selkeäsointinen Juha Hostikka (baritoni) oli poikkeuksellisen inhimillinen ja tuntemuksissaan tiedostava Väinämöinen.

Tulkinnanvaraisia kysymyksiä

Esitysten ohjauksessa olisi ehkä voinut kokeilla rohkeampaa likituloa, vaikka lyhyet teokset ymmärrettävästi asettavat omat rajoituksensa. Entä olisiko teosrajojen erottelu kirkkaammin antanut paremman kuvan kunkin erityispiirteistä? Nyt korostui erityisesti säveltäjälle ominaisen tyylin esittely. Toisaalta Asaria toimi hyvänä, kannattelevana kittinä ympäröivien oopperoiden välissä.

Kiinnostuksen heräämisestä taas kertoo se, että esitteestä olisi mielellään lukenut enemmänkin teoksista ja niiden kirjallisista lähteistä ja syntyvaiheista.

Väinö Raitio -konsertti on yksi Suomen juhlavuoden kohokohta. Unohdetun kansan aarteistomme on vallan rikas. Lisää tällaisia etsinnän tuloksia. Opittiin, mielistyttiin.

Matti Saurama

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat