– Ammattiurheilijoiden ansiovuodet urheilijana ovat varsin lyhyitä suhteessa tavalliseen palkansaajaan ja myös uran aikainen verotus kireää. Näin ollen myös urheilijan oman talouden hallinta on todella tärkeässä roolissa jo urheilu-uran aikana. Entinen urheilija on yleensä saanut urheilijapalkkaa korkeintaan muutaman vuoden. Työeläkelainsäädäntö ei kuitenkaan ole koskenut häntä, joten kattavaa sosiaaliturvaa vakavien sairauksien varalta ei juuri ole ja eläkettä ei ole kertynyt kuten tavalliselle palkansaajalle, Skinnari tiivistää.

– Entisten urheilijoiden uranjälkeistä heikkoa asemaa voidaan parantaa hyvin yksinkertaisella muutoksella, ilman kustannuksia ulkopuolisille. Ruotsissa näin on ollut pitkään, hän jatkaa.

Skinnari, entinen SM-tason jääkiekkoilija, toivoo, että jo nykyhallitus ottaisi asiasta kiinni. Jos ei niin asiaan pitää palata seuraavan hallituksen ohjelmassa. Skinnarin mukaan jo vuonna 1998 hallituksen esityksessä perusteltiin asiaa aivan oikein.

– Urheilijoiden sosiaaliturvassa epäkohtana on, että urheilijan sairastuessa tai joutuessa työttömäksi hän jää yleisen sosiaaliturvan varaan, koska hänen urheilutulojaan ei ole etukäteen ohjattu riittävän sosiaaliturvan luomiseen.

Skinnari huomauttaa, että jo vuonna 1998 hallituksen esityksessä todettiin että silloin, kun urheilu voidaan rinnastaa työntekoon, olisi järkevää, että urheilujärjestelmä itse kustantaisi sosiaaliturvansa mahdollisimman pitkälle, myös ikävuosille 38–65.

– Tosin perusolettamus on, että entinen urheilija on tuossa ikävaiheessa jo siirtynyt muuhun työelämään, jossa sosiaaliturva on järjestetty ja eläke karttuu tavalliseen tapaan. Kun siirtymisessä normaaliin työelämään voi kuitenkin olla kitkaa, sosiaalivakuutuksen kannalta urheilutulojen rahastointi voisi toimia osin myös mahdollisesti vajaaksi jäävän sosiaali- ja eläketurvan täydentäjänä.

Skinnarin tänään jättämässä lakialoitteessa esitetään tuloverolain muutosta niin, että urheilutulot, jotka ylittävät 9 600 euroa voidaan siirtää verovapaasti urheilijarahastoon.

Nykylain mukaan urheilija saa kalenterivuonna rahastoida urheilijatulojaan korkeintaan 50 % bruttotuloista tai maksimissaan 100 000 euroa. Rahastoidut varat on pakko nostaa 10 vuoden sisällä uran lopettamisesta. Varoista maksetaan nostojen yhteydessä normaali ansiotulovero.

Skinnari huomauttaa aloitteessaan, että urheilijalla on rahaston varojen käyttöpakko 10 vuodessa, vaikka ei siihen olisi mitään järkevää syytä. Koska pelaajaura loppuu varhain, rahaa ei täten ole enää mahdollista nostaa eläkeikäisenä.

Skinnari vaatii käyttöpakon poistamista ja vuosittain säästettävän enimmäisrahamäärän poistamista. Hänen mukaansa urheilijalle itselleen on annettava oikeus päättää, paljonko hän haluaa vanhuudenturvaansa riskialttiissa ammatissaan panostaa.

Skinnari toteaa aloitteessaan, että Suomen rahastoinnin käyttöpakko antaa muun muassa Ruotsille huomattavan kilpailuedun. Ruotsissa vastaavasta rahastoinnista voi nostaa varoja milloin tarvitsee. Käyttöpakkoa ei ole.

– Tämä mahdollistaa  urheilijalle itse hankitun vanhuuseläkkeen ilman yhteiskunnan panostusta…. Tämä Ruotsin kilpailuetu on vaikuttanut monen pelaajan lähtemiseen Suomesta sen sijaan, että olisi jäänyt kotimaahan jatkamaan peliuraansa. Rahastointilakia muuttamalla joukkueiden ja myös yksilöurheilijoiden tilanne paranee ja urheilemisesta tulee halutumpi ammatti, vaikkakin edelleen riskialtis, mikä taas vaikuttaa taloudellisesti monella eri tavalla.

Skinnari toteaa, että keskimääräisesti urheilijan ”työura” on reilusti alle 10 vuotta, NHL:ssä alle 2 vuotta.

– Jokainen ammatti, joka vastaa huippu-urheilijan ammattia pitää tietysti saada vastaavan rahastoinnin piiriin.

Skinnari kerää lakialoitteisiinsa kansanedustajien nimiä.

SM Liiga Alumnin hallituksen jäsen, entinen jääkiekkoilija Kimmo Peltonen pitää Skinnarin aloitetta todella tärkeänä.

Peltonen on pelannut korkeimmilla sarjatasoilla Ruotsissa ja Suomessa. Hän toteaa, että Ruotsissa voi rahastoida halutessaan vaikka koko palkkansa. Tämä mahdollistaa Ruotsissa eläkkeen kerryttämisen nopeammallakin aikavälillä. 

– Ruotsissa pystyy tekemään tosi ison osan vanhuuseläkettä. Tietysti pelaajalla olisi itse halu (Suomessakin) vaikuttaa eläkkeeseen. Nyt laki Suomessa estää sen, sitä ei pysty tekemään. Mitä olen kuullut pelaajilta, heillä olisi halu itse päättää milloin rahastoimaansa rahaa tarvitsevat.  Valtio saa verotulot silloin, kun pelaajaa nostaa rahat. 

Peltonenkin näkee, että Ruotsin järjestelmä on selkeä kilpailullinen etu. Esimerkiksi moni jääkiekkopelaaja valitsee tämän vuoksi Ruotsin sarjan Suomen sijaan. 

– Suomalainen urheilu häviää, Peltonen summaa.

– Toki Suomikin on koko ajan kehittynyt paremmaksi, mutta se ei ole siinä vielä missä sen pitäisi. Ammattiurheilijan ura voi olla todella lyhyt, Peltonen muistuttaa.

Peltosen oma urakin loppui loukkaantumiseen. Hän itse on rahastoinut rahaa sekä Ruotsiin että Suomeen. Kun hän lopetti pelaajauransa 2007, hänen oli miltei heti alettava nostaa Suomesta rahaa, vaikkei hän sitä siinä elämäntilanteessa olisi tarvinnut.

– Jos olisi sama mahdollisuus Suomessa, olisi periaatteessa hyvin turvattu oma vanhuuseläke. Tämä asia on puhuttanut pelaajia omasta aktiivisuusurastani lähtien. Jo kauan sitten pelaajat keskustelivat paljon, että voi kun tämän saisi kuntoon.

Näin Ville Skinnari muuttaisi tuloverolakia:

– Urheilijalla, jonka verovuoden urheilutulo on ennen tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneiden menojen vähentämistä vähintään 9 600 euroa, on oikeus siirtää urheilutuloaan 9600 euroa ylittävä osalta verovapaasti urheilurahastoon.

– Urheilijarahastoon siirrettyjä varoja voi tulouttaa urheilijauran päätyttyä. Niitä on alettava tulouttamaan viimeistään sen vuoden alusta, jota edeltävänä vuonna urheilija on saavuttanut työntekijän eläkelaissa tarkoitetun alimman eläkeiän.