Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Urkuyö ja aaria -festivaali: Espoon lämpimässä iltayössä kylmiäkin väreitä

Paulina Fred oli yksi FIBO Playersin torstaisen Urkuyö ja aaria -festivaalin kirkkokonsertin hienoista solisteista.

Espoon Urkuyö ja aaria -festivaali saa olla aina tarkkana, että musiikki ”kärkihankkeena” ei jää muiden pyrintöjen jalkoihin.

Ajautuminen kyytipojaksi (-tytöksi) jollekin muulle asialle voi olla yllättävän lähellä. Hyvää haluavat monet muutkin kuin vain itse musiikki ja sen tekijät ja kuulijat. Niin nannakkaa musiikki on!

Espoon tuomiokirkon illassa barokin ohella vahvassa osassa oli reformaation aika. Kaunista, koskettavaa sekä hyvinkin traagista kuultavaa.

Konsertin keskittynyt tunnelma ei harhautunut silityskuivaksi puristettuun puhtauteen, kireyteen. Siitä erityinen kiitos sopraanosolistille ja muusikoille.

Reformaatio Englannissa Henrik VIII:n malliin

Amerikkalaisen Libby Larsenin “Try Me Good King” -laulusarja esittelee Englannin kuningas Henrik VIII:n kovaluontoisuuden. Kuuden vaimon kohtalot olivat toinen toisensa jälkeen kammottavia. Uskonnolla oli vain välinearvo, tarpeen kuninkaalle.

MUSIIKKI

Urkuyö ja aaria -festivaali

Try me Good King – reformaation monet kasvot

Pia Freund sopraano – FIBO Players: Pauliina Fred traverso ja nokkahuilu, Louna Hosia sello, Petteri Pitko cembalo ja urut 

Teoksessa äänessä oli kukin kuningatar vuorollaan, kirjoitettujen dokumenttien pohjalta. Henrik VIII:n ylläpitämä rujo todellisuus ei ohittanut ketään heistä.

Tarkkavaistoinen Larsen oli kyennyt lataamaan teososiin luonnetta vaimojen persoonien pohjalta huolimatta kuninkaan valitseman ratkaisun toistumisesta lähes aina samansuuntaisena.

Laulusarja soi persoonallisia värejä, hengästynyttä kiihkeyttä ja uhkaa vaimosta vaimoon, kuolemasta kuolemaan.

Vanhan musiikin edustajiksi konserttiin oli valikoitu Diderik Buxtehuden “Singet dem Herrn” -kantaattikatkelma, “Piae Cantiones” -kokoelman “Aetas carmen melodiae” -laulu sekä Lutherin alun perin säveltämä “Ein feste Burg ist unser Gott” Hans Leo Hasslerin toisintona. Soitinosuuksien hienouksia saatiin enemmänkin mm. William Byrdin ja Buxtehuden käsialanäyttein.

Tulkintojen rikkaus kukoisti sävyjen ja musiikillisten pienhiukkasten kesäisenä vivahdekimppuna. Muusikoiden keskinäinen yhteys ja kuuntelemisen taito oli ihailtavaa. Pauliina Fred, Louna Hosia ja Petteri Pitko ovat taitava ja luotettava solistijoukko, musikaalisuus monipuolisessa, jalostuneessa muodossa.

Pia Freundin sopraanossa on äänen lujuutta ja kirkkautta sekä soinnin laaja-alaisuutta ja ilmaisukykyä monien tyylien ja aikakausien musiikkia ajatellen.

Matti Saurama

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE