Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Urpilainen: Akkumateriaalit voivat olla meille “uusi vihreä kulta”

Kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd.).

SDP:n kansanedustajat esittivät tänään, että tulevassa hallitusohjelmassa sovittaisiin teollisuus- ja energiapolitiikan tueksi laadittavasta kansallisesta akkustrategiasta.

Demokraatti

Demokraatti

Edustajat luovuttivat aloitteen akkustrategiasta SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteelle perjantaina.

Kyseessä on kuuden kansanedustajan ryhmä, jonka kokoamisessa kansanedustaja Jutta Urpilainen on ollut aloitteentekijänä.

Lue lisää: SDP esittää kansallista akkustrategiaa: ”Suomella on kaikki mahdollisuudet kehittyä akkualan globaaliksi huippuosaajaksi”

– Keskeinen yhdistävä tekijä on, että edustamme alueellisesti akkuklusterin kehittämisen kannalta “kasvukäytävää”. Tämä kasvukäytävä ulottuu Pohjanmaalta, Kainuuseen ja Lappiin – ja etelässä Satakuntaan, Hämeeseen ja Varsinais-Suomeen, Jutta Urpilainen sanoo.

“Ilmastotalkoot korostavat akkujen käytön lisääntymistä.”

Omalta alueeltaan Urpilainen toteaa, että Vaasan energiateollisuus, Kokkolan metalli- ja kemianteollisuus sekä Keski-Pohjanmaan Keliberin kaivoshanke ovat osa tätä akkuekosysteemiä.

– Ilmastotalkoot korostavat sähkön varastoinnin merkitystä ja akkujen käytön lisääntymistä. EU on ryhtymässä toimiin, jotta pärjääme kilpailussa Kiinalle. Suomella on tärkeä sauma. Suomi on ainoa Euroopan maa, jossa tuotetaan useimpia akkumetalleja, Urpilainen muistuttaa.

Akkuteollisuushankeiden sijoittumisesta käydään Euroopassa kovaa kilpailua. Saksa ja Ranska haluavat valtionapujen avulla osansa tulevasta kasvualasta.

– Suomen menestyminen edellyttää vahvaa valtion ohjausta. Tämä on pääviestimme. Vahvaa panosta tarvitaan monella sektorilla. Siksi esitämme, että halltusohjelmassa sovitaan kansallisen akkustrategian laatimisesta.

– Jos haluamme kehittää Suomeen merkittävää akku- ja kaivosklusteria, tavoite edellyttää toimia niin omistajapolitiikassa, EU-politiikassa, tutkimuspolitiikassa, teollisuuspolitiikassa kuin taloudellisissa ulkosuhteissa. Kotimarkkinoiden kannalta toimia tarvitaan muun muassa sähköajoneuvojen käytön edistämisessä, mikä edellyttää monien ministeriöiden toimia.

Urpilainen painottaa, ettei edellinenkään hallitus ole ollut toimettomana asiassa. Nykyiseltä toimitusministeristöltä odotetaan vielä akkuekosysteemiselvitystä.

– Sen jälkeen on kuitenkin strategisten linjausten ja vahvempien taloudellisten panostusten aika.

“Potentiaali on suuri.”

Urpilaisen mukaan kansallisen strategia ei ole ajatuksena uusi. Siitä on keskusteltu Suomen Akatemian rahoittaman CloseLoop-tutkimushankkeessa. Tutkimuslaitosten, yliopistojen, valtion ja elinkeinoelämän yhteistyö on keskiössä myös itse strategiatyössä.

– Me Sdp:n kansanedustajat haluamme, että tähän mahdollisuuteen tartutaan. Kuultuani eri asiantuntijoita olen vakuuttunut, että potentiaali on suuri. Akkumateriaalit voivat olla meille “uusi vihreä kulta”, jonka ympärille voi syntyä monenlaista elinkeinotoimintaa.

– Akkuklusterin kehittämisessä tulee huomioida koko akkuteollisuuden arvoketju raaka-aineiden ja akkukemikaalien tuotannosta, kennojen ja akkujen valmistukseen, käyttösovelluksiin ja kierrätykseen.

Kansalliselle akkustrategialle toivotaan tukea muilta puolueilta. Siitä toivotaan myös hallituksen yhtä kärkihanketta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE