Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ursa: Lapin tulipallosta putosi maanpinnalle vähintään kymmeniä kiloja meteoriitteja – “Tämä on tällainen yksinäinen sankari”

Yö muuttui päiväksi, kun tulipallo näyttäytyi revontulikameralle.

Lapin torstai-iltainen tulipallo on ollut poikkeuksellisen valovoimainen, kertoo Tähtitieteellisen yhdistys Ursa. Sen mukaan Suomen alueella on kuvattavissa yhtä valovoimaisia meteoreja korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa.
Alustavan arvion mukaan ilmakehään osunut kappale oli kooltaan hieman alle puolimetrinen, jos kyse oli pallomaisesta kivimeteoriitista. Suurin maastoon pudonnut kappale voisi siten olla noin kymmenkiloinen.
– Tämän verran tavaraa putoaa Suomessa maan pinnalle arviolta ehkä kerran viidessätoista vuodessa, sanoo Ursan tiedottaja Anne Liljeström.

Tulipallon kirkkaus viittaa sen verran isoon kokoon, että siitä todennäköisesti on myös päätynyt jotain maanpinnalle. Toisaalta kappaletta ei havaittu avaruudessa etukäteen, mikä on kuitenkin tavallista pienempien asteroidien kohdalla.

– Esimerkiksi muutaman metrin kokoisia kappaleita havaitaan ihan vasta, kun ne ovat oikeastaan hollilla.

– Onneksi ne eivät ole myöskään kovin vaarallisen kokoisia, Liljeström korostaa.

Näkyi jopa kahdeksan sekuntia

Kirkas tulipallo nähtiin Pohjois-Suomen taivaalla torstai-iltana kello 18.40. Havaintojen mukaan sen putoamiseen liittyi jylinää, pamauksia ja ikkunoiden tärinää. Pohjoisimman Suomen lisäksi havaintoja tehtiin myös Norjan puolella.

Tulipallo näkyi taivaalla suhteellisen kauan, sillä yhdessä havainnossa ajaksi oli arvioitu kahdeksan sekuntia. Usein tavalliset tähdenlennot kestävät alle sekunnin.

Lisää aiheesta

Parhaillaan eletään aikaa, jolloin Leonidien tähtiparven tähdenlentoja näkyy yleisesti aamuyöllä. Liljeström ei usko, että torstain havainto liittyisi niihin. Tulipallo nähtiin jo illalla ja se tuli ihan eri suunnasta kuin Leonidien tähdenlennot.

– Tämä on tällainen yksinäinen sankari, joka on mennyt siellä avaruudessa.

Tarkkaa putoamisaluetta selvitellään Ursassa yhä, mutta alustavasti se asettuu Inarinjärven ympäristöön.

– En ole kuullut vielä siitä, arvioidaanko meteoriitin räjähtäneen ja millä korkeudella. Mitä korkeammalla räjähtää, sitä laajemmalle voi ryöpsähtää pienempiä kappaleita, Liljeström kertoo.

Talousfolioon ja jääkaappiin

Vielä ei ole tiedossa, mitä materiaalia pudonnut kappale on, eli onko se kiveä vai metallia. Varsinkin harjaantumattoman etsijän saattaa olla vaikea erottaa pudonneita meteoriitteja muista kivistä. Jos kuitenkin epäilee löytäneensä tuoreen meteoriitin kappaleen, Liljeström kehottaa ottamaan sen talteen ja merkitsemään löytöpaikan huolellisesti.

Kappaleeseen ei ole syytä koskea sormiin, vaan esimerkiksi talousfolion avulla. Näytettä tulisi säilyttää puhtaassa astiassa mielellään jonkun kosteudensitojan, vaikkapa kissanhiekan, kanssa. Kappale pitäisi pitää viileässä kuten jääkaapissa tai mieluummin pakastimessa siihen asti, kunnes sen voi toimittaa esimerkiksi Geologian tutkimuskeskukseen. Torstain putoamiseen liittyvät löydökset voi raportoida myös Ursalle.

– Tällaiset tuoreet pudokkaat voivat olla sillä tavalla kiinnostavia, etteivät ne vielä ole täysin maapallon olojen saastuttamia, vaan niistä voi saada arvokasta tutkimustietoa asteroideista, Liljeström sanoo.

Liisa Kujala, STT

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE