Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

US: Hallituksella uusi kiista – Kaikkonen myöntää, että neuvottelut ovat käynnissä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Hallituksen uusin kiista liittyy kasvupalvelu-uudistukseen. Asiasta kertoo Uusi Suomi.

Kasvupalvelu-uudistuksessa muun muassa nykyisten ELY-keskusten toiminnot siirtyisivät maakuntiin.

Suuret kaupungit ja Helsingin pormestarin koolle kutsuma kaupunkien C21-ryhmä katsovat, että yrittäjyyttä, työllisyyttä ja kasvua tukevat palvelut olisi sopivinta järjestää suoraan kuntatasolla.

Kokoomus on Uuden Suomen mukaan kaupunkien kannalla ja ajaa samaa linjaa hallituksessa.

– Kyllä siitä edelleen neuvotellaan. Se pitää paikkansa. Katsotaan, mihin asentoon se sitten lopulta asettuu, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen vahvistaa lehdelle.

Kun hallitus on ollut siirtämässä kasvupalvelut valtiolta maakuntien tehtäviksi, se on samalla sallimassa Uudenmaan kasvupalveluille erillisratkaisun. Perusteena ovat Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun erityispiirteet kasvun veturina.

Uudenmaan kasvupalveluiden järjestämisvastuu olisi pääkaupunkiseudun kuntien kuntayhtymällä, jota koskisivat kaikki samat oikeudet, velvollisuudet ja rajoitteet kuin maakunnilla.

Voi kysyä, olisiko tällainen ratkaisu perustuslain kannalta ongelmallinen. Toteuttaisiko se yhdenvertaisuutta.

– Tässä kaiketi erityistä on vain järjestäjäorganisaatio. Olettaen, että palvelut ovat samat, ei yhdenvertaisuusongelmaa synny, Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää arvioi Demokraatille.

Entisen työministerin, kansanedustajan Lauri Ihalaisen mukaan SDP:n tavoitteena on – toisin kuin hallituksen – esittää kunnille laajaa roolia kasvupalveluissa ja työllisyyden hoidossa.

– Kunnille tulee turvata kasvupalvelujen toteuttaminen haluamallaan tavalla ja mahdollisuus tuottaa niitä myös itse. Työllisyys, koulutus- ja elinkeinopolitiikan toisiaan tukevia kokonaisuuksia ei pidä repiä kunnissa rikki, Ihalainen on sanonut.

Myös SDP:n kansanedustaja, entinen työministeri Tarja Filatov on esittänyt kritiikkiä hallituksen kasvupalvelu-uudistusta kohtaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE