Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

USA:lla Pencen mukaan “kaikki vaihtoehdot pöydällä”  Pohjois-Koreassa

USA:n varapresidentti Mike Pence vieraili demilitarisoidun vyöhykkeen Panmunjomin kylässä - isänsä vanhoilla taistelutantereilla Korean sodassa.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence sanoo, että maa ei sulje pois mitään vaihtoehtoja Pohjois-Korean muodostaman turvallisuusriskin ratkaisemiseksi. Pence kommentoi kireää tilannetta vieraillessaan Pohjois-Korean rajan tuntumassa Etelä-Koreassa maanantaina.

– Yhdysvallat haluaa päästä turvalliseen tilanteeseen rauhanomaisin keinoin, neuvotteluilla. Mutta kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä, kun seisomme olka olkaa vasten Etelä-Korean kansan kanssa, Pence totesi maanantaina.

Yhdysvaltain varapresidentti saapui Koreoiden demilitarisoidulle rajalle vain tunteja sen jälkeen, kun Pohjois-Korea oli tehnyt uusimman, epäonnistuneen ohjuskokeensa. Pencen vierailu rajalla on tulkittu osoitukseksi Yhdysvaltain päättäväisyydestä puolustaa liittolaistaan Etelä-Koreaa.

Maanantain vierailu rajavyöhykkeelle oli Pencelle myös henkilökohtaisesti tärkeä.

– Tunnen itseni erityisen nöyräksi saadessani tulla tänne. Isäni taisteli Yhdysvaltain armeijassa Korean sodassa paikallisten rinnalla auttaakseen Etelä-Koreaa saavuttamaan vapautensa, varapresidentti sanoi.

Sunnuntaina Pence tuomitsi Pohjois-Korean tuoreen ohjuskokeen provokaatioksi.

Pencen odotetaan tapaavan myöhemmin matkallaan Etelä-Korean virkaatekevän presidentin Hwang Kyo-ahnin pääkaupunki Soulissa.

Lisää aiheesta

Trumpilla laaja kirjo välineitä

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean väliset jännitteet ovat kiristyneet viime viikkoina. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on antanut ymmärtää, että hän ei salli Pohjois-Korean kehittää mannertenvälistä ballistista ohjusta, joka pystyisi kuljettamaan ydinkärjen Yhdysvaltain länsiosiin.

Myös Valkoisen talon edustaja varoitti sunnuntaina, että Yhdysvallat ei sulje vaihtoehtona pois sotilastoimia Pohjois-Koreaa vastaan.

– Meillä on laaja valikoima välineitä, jos presidentti Trump päättää niitä käyttää, presidentin hallinnon edustaja muotoili.

Pohjois-Korea väittää, että se tarvitsee vahvan aseistuksen – mukaan lukien ydinaseen – suojautuakseen Yhdysvaltain hyökkäykseltä, joka Pohjois-Korean mukaan uhkaa sitä alati.

STT-AFP, Soul

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE