Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

USA:n edustaja toi Niinistölle Trumpin terveiset: Presidenttien tapaaminen Washingtonissa erittäin onnistunut

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Thomas A. Shannon Jr:in maanantaina presidentin virka-asunnolla Mäntyniemessä Helsingissä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tavannut Yhdysvaltain apulaisulkoministerin Thomas Shannonin Mäntyniemessä. Huomenna on vuorossa tapaaminen Venäjän varaulkoministerin Sergei Rjabkovin kanssa Presidentinlinnassa.

Shannon toi Niinistölle terveiset presidentti Donald Trumpilta, joka oli pitänyt presidenttien tapaamista Washingtonissa erittäin onnistuneena. Lisäksi apulaisulkoministeri Shannon kiitti presidentti Niinistöä Suomen toiminnasta yhteyksien rakentajana, kerrottiin tasavallan presidentin kansliasta.

Shannonin ja Rjabkovin on määrä neuvotella Suomessa Yhdysvaltain ja Venäjän suhteista. Kummankaan maan suurlähetystö Helsingissä ei ole toistaiseksi vahvistanut tapaamisen tarkkaa aikaa tai paikkaa. On myös epävarmaa, tiedotetaanko keskustelujen sisällöstä ylipäänsä mitään julkisuuteen.

Shannon ja Rjabkov ovat tavanneet toisensa myös aiemmin, mutta ilmeisesti keskustelut ovat päättyneet tuloksettomina. Uutistoimisto AP:n mukaan varaulkoministerit keskustelevat Suomessa muun muassa maiden strategisista suhteista ja asevalvonnasta.

Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet ovat romahtaneet ennätyksellisen huonoiksi pakotteiden myötä.

Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet ovat romahtaneet ennätyksellisen huonoiksi pakotteiden ja diplomaattien karkotusten myötä. Lisäksi Yhdysvalloissa on käynnissä laajat tutkimuksen Venäjän sekaantumisesta viime vuoden presidentinvaaleihin.

Aallonpohjasta huolimatta molemmilla mailla on kuitenkin käytännön tarpeita tehdä jonkinlaista yhteistyötä muun muassa Syyriassa. Sekä Venäjä että Yhdysvallat kuuluvat myös Arktiseen neuvostoon, jonka puheenjohtajamaa Suomi tällä hetkellä on.

Lisää aiheesta

Apulaisministereiden keskustelut ajoittuvat samalle viikolle, jolloin Itämeren alueella alkavat paljon huomiota saaneet suuret sotaharjoitukset: Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen Zapad 17 sekä Ruotsin Aurora 17 -harjoitus. Ruotsin harjoitukseen osallistuu lähes puolitoista tuhatta amerikkalaissotilasta ja suuri määrä kalustoa. Myös Suomi on mukana Aurora-harjoituksessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE